maanantai 16. joulukuuta 2013

Lennusadam

Olimme jo jonkin aikaa miettineet, että jossain vaiheessa olisi kiva käydä Tallinnan merimuseossa. Syyslomalla toinen lomapäivä oli oikein otollinen tälle vierailulle. Tuulta oli 17 metriä sekunnissa ja vettä satoi, vaakatasossa. Sateenvarjosta ei ollut mitään muuta kuin harmia, ja se meni ihan solmuun. Nyt se lepää Tallinnan vanhan kaupungin laidalla roskiksessa (tai on se varmasti sieltä jo matkaansa jatkanut, kun roskis on tyhjennetty). Sää oli mitä otollisin museokierrokselle =).




Museo on avattu keväällä 2012 ja se sijaitsee Tallinnan lentosatamassa. Itse museorakennus on alunperin rakennettu vesitasohalliksi. Museo näkyi Viruhotellin ikkunasta. Se oli helppo tunnistaa kolmen katolla olevan "kuplan" johdosta.


Museossa oli paljon nähtävää kolmella eri tasolla, veden alla, veden päällä ja sen yllä. Kaikille löytyi jotakin kiinnostavaa.


Näyttelyalueella oli tällaisia tietoiskutauluja. Kassalla aktivoitiin kortti, jota näyttämällä infotauluun sai automaattisesti lisätietoa omaan sähköpostiin. Eli mikäli joku aihe kiinnosti kovasti, saattoi siihen perehtyä vielä lisää kotona kaikessa rauhassa. Lähtiessä kortit palautettiin laatikkoon, joten ne menivät uudelleen käyttöön.


Nähtävillä on mm. merimerkkejä. Lattiaan oli piirretty merkikartta.


Näyttelyhalli näytti ensi silmäykseltä, että eihän täällä kauaan mene aikaa, mutta toisin kävi. Katsottavaa oli todellakin kahdessa eri tasossa. Hauskaa oli, kun osan näyttelyesineistä pääsi näkemään ylhäältä ja alhaalta käsin.




Kaunis vanha perämoottori =).




Näytillä oli myös monia maanpuolustukseen mereltä käsin käytettyjä aseita.


Ja miinoja =).

Tällä simulaattorilla pääsi harjoittelemaan lentokoneen alas ampumista. Ase oli aidon tuntuntuinen, painoi yhtä paljon. Tämä lisäksi pääsi uittamaan kauko-ohjattavia veneitä. Toimintaa oli siis kaiken ikäisille.


Tässä seinällä olleita hauskoja kuvia.






Sisällä olevan näyttelyn lisäksi oli rannassa tarjolla lisää nähtävää. Sade oli lakannut, mutta tuuli puhalsi edellen voimakkaasti, joten meiltä jäi rannassa olevat kohteet seuraavaan kertaan. Hyvä syy siis tulla uudelleen.




Kuten kaikissa kunnon muiseoissa, niin täälläkin oli museokauppa. Kaikkea ihanaa merellistä oli myytävänä.


Olenko koskaan maininnut, että muumeista fanitan eniten Tuutikkia. Täältä olisi voinut ostaa samanlaisen hatun kuin mitä hänellä on. Nyt harmittaa, etten tullut hattua ostaneeksi. Toinen hyvä syy siis mennä uudelleen =D.


Majakkahullulle löytyi majakoita.


Merimuseo sijaitsee rannassa, melko lähellä keskustaa, joten sinne ei ole pitkä matka. Ja katsottavaa riittää, joten voin suositella tätä kohdetta todella lämpimästi. Museon nettisivuille pääset tutustumaan tästä. Huomasin, että marraskuussa oli avattu mielenkiintoinen Titanic näyttely. Se vie kolmanneksen Lentosataman hallitilasta ja on yleisölle avoinna 31.03.2014 saakka.

Minusta yksi näyttelyn kiinnostavimmista paikoista oli sukellusvene, joten saatte siitä ihan oman postauksen.

8 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Tallinnan merimuseo on kiinnostava paikka, eikä minulla ole sieltä yhtään kuvaa! Kiitos Katinka, tämäkin kuva-aukko on nyt osittain täytetty, kun näitä sinun kuviasi saa katsella. Ehdittekö käydä Titanic-näyttelyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Kävimme syyslomalla ja Titanic näyttely on avattu marraskuussa, joten valitettavasti sitä ei nähty. Se olisikin ollut todella mielenkiitoinen. Käy ihmeessä piipahtamassa täällä kun käyt seuraavan kerran Tallinnassa. Tai oikeastaan sana piipahtaa on väärä, sillä nähtävää oli paljon, joten kannattaa varata aikaa =D.

      Poista
  2. Hieno postaus, hyvin ajoitettu ! Paikka on ollut mun suunnitelmissa käydä "tämän telakointikauden aikana". Nyt vaan pitää päättää ketkä pääsee mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D, hienoa että osui oikeaan "saumaan". Tuonne voi todella mennä fiilistelemään keväänmittaan kun odottelee oman uuden kauden alkamista. Mukaan kannattaa ottaa paljon ja kaiken ikäisiä, sillä nähtävää on kaiken ikäisille. Ei muuta kuin matkaan =D.

      Poista
  3. Wau, mikä paikka! Tuonne on päästävä. Tosi kiva postaus ja hienot kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3! Voin suositella lämpimästi, kaikkea ihanaa merellistä oli näytillä =).

      Poista
  4. Tuo museorakennus on kyllä erittäin valokuvauksellinen ja näkemisen arvoinen jo itsessään. ...ja majakoita!!! Tuollahan on ihan pakko pyörähtää, jos Tallinnaan eksyn. Kiitos tästä hienosta postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä =). Paikka oli tosi kiva, meinaan mennä itsekin sinne joskus uudelleen, sitten on vähän parempi sää tutustua ulkona oleviin kohteisiin. Paikka on myös mukavan kävelymatkan päässä rannan tuntumassa, joten sinne on helppo mennä. Suosittelen =).

      Poista