perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hullareilla

Yhtä varma kevään merkki kuin päivän pidentyminen, on myös kaikkien kauppaketjujen alennuspäivät. On Foorumin hintariskusta, Halosen hintahaloot, Sellon sembalot, Sokoksen 3+1 päivät, Kampin kampituspäivät ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan. Yksi minulle odotetuimmista on Stockmmannin hullut päivä, elikkäs Hullarit. Olen ollut aikaisemmin hyvinkin aktiivinen Hullari vierailija (välillä piti päästä sinne ihan joka päivä). Nyt on kiikarissa uuden kameran hankinta ja sen vuoksi pakko yrittää säästää rahaa. Tänä keväänä ajattelin, että en mene Hullareille lainkaan, mutta sitten juniori pyysi saada kuvastosta itselleen tennarit. Joten ei kun sekaan.


Hullut päiväivät ovat aina niin suositut, että asiakkaita on jo ovella jonossa, ennen kuin ovet avautuvat. Kun kello lyö kahdeksan, asiakkaat päästettään sisään juhlavan musiikin tahdissa.






Kanta-asiakkaat saavat keltaisen kuvasto postitse kotiin edellisenä perjantaina. Kuvastoa voi selata myös netissä. Tämä taitaa olla toinen tai peräti kolmas kerta, kun Hullujen päivien tuotteita voi tilata myös Stockmannin verkkokaupasta. Näin ihan kuka vaan eri paikkakunnilla pääsee nauttimaan näistä eduista.




Yksi asia mistä olen todella iloinen on se, että joka vuosi löytyy samoja tuttuja tuotteita (mm. kosmetiikkaa, joka tulee ostettua aina Hullareilta). Sen lisäksi on iso joukko uusia ihanuuksia. Toinen asia, jota todella arvostan on se, että ne tutut tuotteet löytyvät joka kerta samalta paikalta. Tämä helpottaa täsmäiskun tekemistä, mikäli ei ole aikaa vietää pitkää aikaa paikan päällä. Ja se, että tietää mistä tuotteet löytää on tietysti vuosien Hullarivierailujen tuoma kokemus =D.




Tässä strategia, kuinka toimin Hullareilla: tulen paikalle aina heti kahdeksalta, sillä osa tuotteista loppuu jo iltapäivään mennessä. Eli jos mielit saada sen mitä haluat, ole ajoissa paikalla. Laadin aina "reitti suunnitelman", missä järjestyksessä tuotteet haen (millä portailla tai hissillä minnekin kerrokseen jne). Kerää tuotteet keltaiseen keräilykassiin ja sitten kerralla kassalle, näin pääseet vähällä jonottamisella ja säästät aikaa. Mikäli ostat vaatteita, kerää kaikki kerralla ja mene sitten vasta sovituskoppiin, niihin on heti aamusta asti jono.


Pakko on myöntää, että Hullareissa on sitä jotain. Sitä ihan oikeasti hullaantuu, kun pääsee sisälle ja näkee kaikki ihanat tuotteet mitä on laitettu esille. Tänä vuona juniori sai haluamansa tennarit ja Hello Kitty hiuspannan. Kipparille tuli uusia pikeepaitoja ja minä sain lisää muistia tabletille ja kameraan. Ai niin ja taisi tulla ostettua parfymiä ja suihkusaippuaa. Niin ja työkaverit saivat tuliaisiksi haamumunkkeja =D. Täsmäiskuni kesti 40 minuttia, aika tehokasta eikö vaan?

Hullarit ovat vielä täydessä tohinassa, vasta kaksi päivää takana ja koko viikonloppu edessä, joten vielä ennätät hulluttelemaan =). Ja jos ei jaksa / uskalla lähteä itse meininkiin mukaan, niin verkkokaupasta saa valita kaikessa rauhassa kotona. Hullun hauskaa viikonloppua teille kaikille!



6 kommenttia:

  1. Mä taas kartan viimeiseen saakka noita kaikkia tarjouspäiviä olipa ne sitten missä tahansa. Tuntuu, että monet ostaa vaan ostamisen ilosta kun on halpaa. Ymmärrän kyllä silti, että joskus voi suunnittelemansa hankinnat tehdä halvemmalla näiltä "alemarkkinoilta". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee ja se on varmaan ihan tarkoituskin, saada ihmiset hullaantumaan ja ostamaan ostamisen ilosta =). Itsekin huomaan, että hyvin helposti tulee ostettu "ohi ostoslistan" ja siksi myös päätin, että vain yksi päivä saa riittää. Ja välillä käy niinkin, että "ale tuotteen" saa myöhemminkin ihan samaan hintaan, jos ei kyseisestä kaupastan niin sitten jostain muualta. Hinnoista kannattaa olla tietoinen =).

      Poista
  2. Ei tulis pieneen mieleenikään mennä tuonne. Joskus alkuaikana ollut. Mutta voi olla että sielloin oli enempi ihmisiä ja tungosta, sun kuviesi perusteella tuollahan oli ihan väljää :)
    Tuonnehan ostetaan konttikaupalla vartavasten "hullut päivät" -tavaraa halvalla jostain halpamaasta, olen kuullut sisäpiiristä. Mutta onhan myös ihan käypää tavaraa, mutta sitä sitten onkin vain muutamia kappaleita.
    Hienot kuvat silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Näin olen kuullut myös ja välillä laatu todella vaihtelee. Meilläkin saman merkin pikeepaita kutistui kerran pesussa ihan kunnolla. Vietiin tuote takaisin. Ja sitä kunnollista tavaraa on tosiaan vain pieni erä ja siksi pitääkin olla liikkeellä heti aikaisin, jos mielii tuotteen saada =).

      Poista
  3. Löysit tilaa kuvata? Hienoa - muuten tuonne ei tulisi mentyäkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti aamusta kun oli liikkeellä niin oli vielä tilaa =D. Muutaman räpsyn otin, kierrokseni kesti todella vain 40 min ja ennätin käymään tavaratalon alimmasta kerroksesta aina ylimpään.

      Poista