tiistai 8. huhtikuuta 2014

Merelle

Ahkeroimme lauantaina kipparin kanssa satamassa veneen kimpussa. Hän huikkasi jossain vaiheessa, että tänään mennään ulos syömään, me mennään merelle! Nyt on kauden avajaiset. Yllätys oli todella mieluisa, samalla juhlistettaisiin minun vanhenemisen vuosipäivää, joka oli viime viikolla. Hommaan kuuluu aina se, että synttärisankari ei tiedä minne ollaan menissa. Minä sain sentään yhden vinkin, mennään merelle. Mietiskelin mielessäni töiden lomassa vaihtoehtoja, joko muka päivällisristeilijät olisivat vesillä? Entä kova tuuli?


Hämmennykseni vain lisääntyi kun käännyimme Kampintorin jälkeen kaikkea muuta kuin merenrantaan päin. Pian asia selvisi, me todella menimme Merelle =D.




Ravintola Merelle löytyi Eerikinkatu kahdesta. Paikka oli todella kodikas ja rento, ja mikä parasta, se oli seafood restaurant, nam! Meidän koko perhe tykkää paljon kalasta ja meren antimista. Ruokalistalta löytyi aivan liian monta hyvää vaihtoentoa. Paikka mainostaa netissä heidän sivuilla: "Merelle on pala maailmaa, jossa viihtyvät kaikki joille meri on lähellä sydäntä." Siis ihan meille sopiva ravintola!


Paikan seiniä koristi kauniit valokuvataulut. Meillä kävi onni, sillä tapasimme kuvissa vesillä liikkuvan mallin. Hän kertoi, että kuvat oli otettu merellä Hangon edustalla marras- joulukuussa! Vesi oli ollut kuulema kylmää =D. Upeita otoksia.




Alkuruokia valitessa meni tovi, sillä hyviä vaihtoehtoja oli liikaa. Ruokalistalla suositeltiin, että alkupaloja kannattaisi ottaa 3-4 kappaletta. Oletteko valmiit makumatkalle? Nimittäin tästä se lähtee.


Pariloitua kampasimpukkaa, kukkakaalipyree ja ruskistettua voita. Tämän söi kippari, ja oli kuulema todella suussa sulavaa!


Etanoita eri muodossa kuin perinteisessä etanapannussa. Voissa ruskistettuja etanoita ja rucolaa inkivääricurryssä. Nam, olivat hyviä!


Kookospaneroitua jättirapua, ananassalsaa ja porkkanamousse.


Ilmakuivattua kinkkua, melonia ja kurpitsansiemenpestoa. Nämä olivat juniorin mieleen. Osa annoksista tarjoiltiin hauskoilta kivilaatoilta.




Minun oli jo pitkään tehnyt mieli sinisimpukoita, joten pääruoan valinta oli helppo: Höyrytettyjä tuoreita sinisimpukoita kermaisessa inkivääri-sahramiliemessä.


Maistui!




 Olutvalikoima oli hauskasti esillä, pullot roikuivat katosta =).


Pulloista puheen ollen, paikan lamput olivat vanhoja pulloja, aivan ihania! Pullot olivat ruskeita ja vihreitä, joten valo sai erilaisen kajastuksen niistä.


Minä otin jälkkäriksi Stout panna cotta, maitosuklaamousse ja karamellisoituja pähkinöitä. Nuo valkoiset pienet palleroiset olivat marenkeja.


Kipparin valinta oli Kirsikka Creme Brulee ja mascarponejäätelöä. Molemma jälkkärit maistuivat todella hyvälle.

Paikka oli aivan ihana, palvelu ystävällistä ja ennen kaikkea ruoka vei kielen mennessään. Listalta löyty myös liharuokia, joten jokaisen seurueesta ei tarvitse olla merellisten makujen ystävä. Lähde sinäkin ystävien tai perheesi kanssa makumatkalle Merelle! Pääset tutustumaan paikkaan ja vaikka fiilistelemään heidän ruokalistaa täältä. Heillä on myös viinibaari, joten tänne voi piipahtaa vaikka yhdelle viinilasilliselle työpäivän jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Jännä yllätys. Kippariltasi ei ainakaan mielikuvitusta puutu !
    Kivan ja kauniin näköinen restaurantti. Hesaan nousee ja on noussut ravintoloita, joista en ole koskaan kuullutkaan (ehkä senkin takia kun en juuri käy ulkona syömässä, paitsi sitten täällä Espoossa jossain).
    Tuo täytynee käydä joskus kurkkaamassa, ainakin ovisuu-sellainen tehdä.
    Kiva postaus, ihan kuin ammattilaisen ruokafotaajan tekemä. (Vaikka tosin minulle ei tullut "vesikielelle" noista merenelävisät :)
    Päivänjatkoa vaihteeksi aurinkoisissa oloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =) Paikka oli tosi kiva, ja tosiaan muutakin löytyy listalta kuin näitä meren eläviä (jotka jakavat ihmiset kyllä mukavasti). Voi vaikka ottaa vain jotain pikkusuolaista ja vaikka lasin viiniä. Itse pidin paikasta todella paljon.

      Poista
  2. Onnittelut näin jälkikäteen! Nälkähän tässä tulee ja vesi nousee kielelle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ, onnea sitä aina tarvitaan (varsinkin tässä iässä =D).

      Poista
  3. Oikein isot onnittelut myöhässä. Todella herkullisen näköistä. Sinisimpukat ovat meidänkin herkkua, joten kiva oli kuulla tuosta ravintolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli. Samaan ketjuun kuuluu myös Merimakasiini joka sijaitsee Hietaniemen rannassa, aivan siinä lähellä toria. Siellä olen syönyt myös aivan ihania sinisimpukoita (ihan aavistuksen jopa parempia kuin nämä olivat). Suosittelen =).

      Poista