maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vene heräsi talviunilta

On ollut ilo huomata, että uusia lukijoita on liittynyt jälleen joukkoon. Lämpimästi tervetuloa, toivottavasti viihdytte pitkään!

Viime lauantaina oli tämän kevään odottettu päivä. Pääsimme vihdoin herättelemään kesäkotiamme talviunilta. Tarvitseeko kertoa, millaiset olivat fiilikset? Fiilikset olivat niin korkealla, että ei meinannut pysyä nahoissa =D. Samalla myös hieman hämmentyneet, joko se talvi meni? Tänä vuona se oli kyllä ennätys nopea. Ennästystä teimme myös sinä, että koskaan aikaisemmin ei olla päästy aloittamaan kevään venehommia näin aikaisin.


Siinä se on paketti, jonka kimppuun kävimme. Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen, mutta voi miten tuulinen! Jos jotain iloa tuulesta oli, niin ainakin pressu tuli alas melkein itsestään =D. Pressu oli tullut palveluksessan tienpäähän, joten syksyllä hommataan uusi. Hieman jännitettiin talven mittaan, että noinkohan se kestää, sillä melko kovia tuulia oli pitkin syksyä ja talvea. Onneksi kesti.


Kun pressu oli alhaalla ja telineet purettua, sieltä se tuli esiin, meidän kesäkotimme. Voi miten mukavaa oli taas tavata! Vene kertoi, että kaikista tuulista huolimatta, talvi oli mennyt hyvin. Olihan hän saanut katsella merelle päin koko ajan.




Jäät olivat lähteneet viime viikon aikana. Kippari meni auttamaan toisen veneen omistajaa, joten minulla oli hetki aikaa pyöriä kameran kanssa. Istahdin rantaan ja kuuntelin ilolla veden liplatusta. Ai että se kuullosti ihanalta!




Pari venettä oli laskettu jo vesille. Myös merellä näkyi menevän jo muutamia veneitä. Tänä kevänään ollaan ennätys aikaisin liikkeellä. Viime keväänä oli meri vielä jäässä vappuun saakka (on hyvässä muistissa, sillä tuskailimme, että koska oikein päästään laskemaan venettä vesille).


Seuraavaksi sitten näytetään imuria ja rättiä paikoille, ennen kuin tuodaan tavarat sisään. Tässä kesäkotimme on vielä ilman penkkejä ja pehmusteita. Siivoaminen on kätevää tehdä kun vene on tyhjillään.


Kylkien pesu ja vahaus, pohjan pesu ja myrkkymaalaus, niistä on kevään hauskimmat hommat tehty =D. Ja sen jälkeen päästäänkin vesille.

Mukavaa viikon alkua teille kaikille!

14 kommenttia:

  1. Vaikka meillä ei ole venettä, niin voin kuvitella tunteen kun veneen saa vesille. Meillä mökki on vain kesä käytössä ja keväällä kun saa mökin kuntoon, niin fiilis on mahtava. Sama fiilis on kun saa kevät hommat tehtyä puutarhassa. Kesää ja kärpäsiä odottelen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama fiilis on todellakin varmasti mökin kanssa =). Ylipäätään, kun jostain on taukoa, niin on mukavaa päästä rakkaan harrastuksen pariin jälleen. Ihanaa kesän odotusta teillekin =).

      Poista
  2. Minä katselen veneiden kunnostusta ja nautin siitä. Ei ole omaa venettä, ja ties milloin olen ollut vesiilä (ei lasketa vesibusseja ja -lauttoja mukaan).
    Voin kuvitella onnentunteenne.
    Mikä on veneen kotisatama?
    Päivänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät alkaa meillä todellakin veneen puunauksella, se on sellainen varma kevään merkki. Espoon rannoilla on meidän vene. Kevät on parasta aikaa, koko ihana kesä on edessä =).

      Poista
  3. Kevät ja venehommat! <3 Kohta päästään paistamaan makkaraa ja kuvaamaan kärpäsiä. jospa vielä saan lainata sun macro (vai miten se nyt kirjoitetaan) putkea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee niin päästään ja totta kai Elli saat laitana macroa =D. Mennään taas yhdessä kuvaamaan =).

      Poista
  4. Onnea Katinka! Keväthommat alkaneet! Meillä ei olla vielä päästy veneen "kmppuun", mutta pian sekin aika koittaa. On tosiaan ollut aikaisessa kevät. En tiedä tunnetteko te, mutta meillä on venekavereina näitä ennätystentekijöitä. Ensimmäiset venemiehet (ennätystentekijät) laskivat veneensä jo pari viikkoa sitten veteen. On komeaa, kun vene on vedessä jo maaliskuussa ja ensimmäisenä! Ovat kuin pikkupoikia nämä "venehullut". Riemukasta venepuuhastelua ja hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Niin se menee, kuka ekan vesillä satamasta tai ainakin omasta laiturista =D. Meidän ystävät laski tänään veneen vesille. Pian päästään mekin =).

      Poista
  5. Onnea teille Katinka! Hyvin näyttää kesäkotinne talvehtineen ja tosiaan mikäs siinä on uinuessa keula kohti merta ;) Täälläkin innokkaimmat ovat laskeneet veneensä jo heti jäiden lähdettyä ja joillain tuntuu olevan suoranainen kilpailu siitä, kenen vene on ensimmäisenä vesillä :D Aurinkoisia veneenkunnostuskelejä teille, fiilikset lienevät kohdillaan ilman toivottelujakin ;) ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Kova kisa se on joka kevät, se: "kuka ekana vesillä" =D. Vaikka ei sinne tietty ihan hirveä kiire ole, sillä meri on vielä kylmä. Tänään oli ilmakin melko kolea. Silti olen kyllä tosi iloinen, että päästään näin hyvissä ajoin aloittamaan hommat. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Olen tosi fiiliksissä kun päästiin aloittamaan näin aikaisin =).

      Poista
  7. Mielenkiintoista, olinkin jo odottanut, että joskus näkisin edes vilahduksen veneestänne. :) Hienolle näyttää, kyllä tuolla "kehtaa" matkata pitkin kesää. Toivottavasti ensi kesänä säät suosivat jälleen veneilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! Kovasti itsekin tykätään meidän kesäkodista. Hyvää säätä toivotaan myös, viimekesä oli aivan loistava, joten siitä jäi hyvä maku suuhun =).

      Poista