maanantai 6. lokakuuta 2014

Variksen pojat

Jossain vaiheessa mietiskelin sitä, että eipä ole tullut koskaan kuvattua variksia. Niitä kun on olevinaan vaikka missä, mutta sitten en kuitenkaan ole niistä kuvia ottanut. Ksän alun iltakävelyllä Kipparini ja kameran kanssa Lauttasaaressa pääsin sitten vihdoin näitä veijareita kuvaamaan. Meillä oli kahvit mukana ja istuimme Lauttasaaren kalliolle nautikselemaan ja katselemaan merelle. Siellä nämä hauskat linnut pitivät meille seuraa.


Tilanne on se, että keskellä on äiti ja molemmilla sivuilla jo kohtuullisen kokouset poikaset. Vaan kohtuullisesta koostaan huoliatta, poikaset odottavat suut ammillaan, että äiti toisi ruokaa =D. Vähän näyttää äitivaris siltä, että "ei millään enään jaksais, onko pakko hakea taas teille ruokaa ?"




Vaan mitäpä äidit eivät tekisi lastensa eteen, sinne lähti ruoanhakumatkalle. Poikaset jäivät patsastelemaan kalliolle ja odottelemaan herkkuja.




Kun vatsat olivat täynne, poikaset lennähtivät puuhun. Siellä ne sitten poseerasivat minulle kun otin heistä kuvia. Näitä kavereita varten ei tarvinnut piiloutua minnekään piilokojuun, hyvin olivat jo tottuneet ihmiseen =D.




Välillä vaihdeltiin asentoja ja kuva kulmaa.






Nyt olen sitten saanut kuvattua variksia. Seuraavaksi voisin ottaa agendalle harakat, niistäkään ei ole yhtään kuvaa =D.

18 kommenttia:

  1. Mahtavat variskuvat. Minusta varis on jotenkin tosi upea lintu. Siitä paistaa jotenkin äly läpi. :) Harakoita on minusta paljon hankalampi kuvata. Ne ovat niin arkoja. Hyvää harakkakuvaa en oo vielä napannut. Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina =). Ei ole minullakaan yhtään harakkakuvaa... vielä =D. Minun serkkupojalla oli pienenä kesy varis ja se oli tosi ihana, kunnes naapurin pojat ampuivat sen pienarilla kateuttaan.

      Poista
  2. Hauska tarina ja kuvat! Varikset on fiksuja lintuja, joiden arvostus Suomessa on todella alhainen. Minustakin niiden touhuja on välillä ihan hauska seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina =). Varikset on tosi hauskoja ja nämä vallankin olivat ihania. Patsastelivat kalliolla ja odottelivat äidiltä ruokaa =D.

      Poista
  3. Varis on kuvauksellinen lintu, tässä se nähdään! Tuntuu että sillä on huumorintajuakin ja viisautta.
    Hienossa valossa kuvattu, upeat terävät kuvat!
    Onnea "harakan metsästykseen" se osaa sitten olla hankala kuvattava arkuudessaan. Ymmärtäisipä vaan miten upea lintu on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki =). Onnea varmasti tarvitaan harkan metsästykseen =D. Tuntuu, ettei niitä edes näe nykyään enään kunnilla. Pitää jäädä jonnekin joskus "väijymään" =D.

      Poista
  4. Vau, hauska postaus ja hauskat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Komeat kuvat variksista. Mustat sulat elävät kuvissa kauniisti :-)

    VastaaPoista
  6. Tosi hienosti olet varikset kuvannut!

    VastaaPoista
  7. Tolle Bilde von den kleinen Krähen.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  8. IHANAT variskuvat! Ja miten hauskoja ilmeitä niillä voikaan olla! Heti ensimmäinen kuva sai minut purskahtamaan nauruun. Ihan kuin varisäiti katsoisi sinua typertyneenä ajatellen että, tätäkö tämä äitiys oikeasti on? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Ensimmäinen kuva oli minustakin hauska, äiti näyttää todella vähän "pöllämystyneeltä" =D.

      Poista