torstai 20. elokuuta 2015

Sottungan kirkko

Saaren kaunein nähtävyys oli minusta kaunis pieni puukirkko. Se sijaitsi aivan vierasvenesataman vieressä. Kirkko on pyhitetty Maria Magdalenalle ja se on sijainnut nykyisellä paikalla jo vuodesta 1661. Ensimmäinen kirkko kuitenkin poltettiin isovihan aikana ja uuden nykyisen kirkon rakentaminen aloitettiin 1728. Sottungassa on ollut kappeli toisella paikalla jo 1400-luvulla.


Kun lautta- ja vierasvenesatamasta lähdetään saaren keskustaan päin, tervehtii kulkijaa kellotapuli, joka on rakennettu vuosina 1769-1770.






Ennen kuin astuu kirkon ovesta sisään tervehtii oven vieressä Sottungan Kyrk-kat.


Saaristolaiskirkkojen tapaan myös Sottungan kirkon katossa oli laiva.


Alttaritaulu kuvaa ehtoollisen asettamista.


Barokkutyylisessa saarnastuolissa on Jonas Bergmanin maalaamat koristeet vuodelta 1753.







Seitsemän äänikertaiset urut on rakentanut Frans Anderson vuonna 1866 ja ne on uudistettu 1974 Hand Heinrichin toimesta.




Aivan kirkon vieressä on viehättävä pieni hautausmaa. Sottungan kirkko oli yksi viehättävimmistä kirkoista ja kappeleista joita näimme lomamme aikana.

18 kommenttia:

  1. Upeat kuvat, sympaattisesta kirkosta!
    Kauniisti kirkon väri loistaa auringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Kirkko oli minustakin todella viehättävä.

      Poista
  2. Upeat valotukset olet osannut tehdä näihin kuviin. Yleensä pienissä kirkoissa on epätasaisesti valoa tai enimmäkseen hämärää ja tunnelman säilyttäminen kuvissa on vaikeaa. Olet kyllä hurjan taitava!!

    Kirkko on kyllä suloinen yhdistelmä saaristolaisuutta ja barokkia. Kirkkokissa oli yllättävä yksityiskohta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Merenneito =). Tämä oli jotenkin helppo kohde, sillä kirkossa oli sen verran isot ikkuna, että valoa tuli hyvin sisään =D.

      Poista
  3. On tunnelmallista kirkkokuvausta. Hämeessä on harrastettu noita kivikirkkoja, että puukirkko on tosi kiva näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina =). Tosiaan muuten on, että puukorkkoja ei juurikaan Hämeessä ole (nyt kun sanoit niin tajusin =D).

      Poista
  4. Loistavasti bongattu ja loistavasti kuvattu. Mukavasti taustatietoakin. Tuo kun on sellainen kohdet että harva tietää... Paljon ihmeteltävää kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK. Lisää näitä kirkkoja tulee matkan varrella useampiakin =D.

      Poista
  5. Hienot kuvat ja hienosti kuvattu. Katsojalla tunne, että on itse mukana kirkkokierroksella. Olen kyllä sen verran pelkuri, että en taatusti istuis tuon laivan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Harry =). Ja nyt kun sanoit, niin en muuten istuisi minäkään. Mitä jos se tippuisi alas kesken kirkollisen toimituksen =D.

      Poista
  6. Kaunis pieni punainen kirkko. Ja sisältä niin värikäskin. Hieno reportaasi ja olet hyvä opas.

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat todella upeasta kirkosta.

    VastaaPoista
  8. Sottunga on maanpäällinen paratiisi!

    VastaaPoista