sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Aspön kaunis kappeli

Kuten lähes jokaisesta saaresta, niin myös Aspöstä löytyi kaunis kappeli aivan sataman vierestä. Kappeli on arkkitehti Ilmari Wirkkalan suunnittelema.


Kappeli on valmistettu valkoisesta kalkkihiekkatiilistä ja siinä on punainen katto. Kokoa kappelilla on  16 x 9,5 metriä. Kirkko on rakennettu vuosien 1955 - 1956 aikana. Kirkon itäpäädyssä on matalampi viisikulmainen kuorisyvennys.







Tällä samalla paikalla on sijainnut kappeli jo keskiajalta saakka. Tätä kappelia edeltänyt, vuonna 1905 rakennettu kappeli tuhoutui rajuilmassa 1949. Osa nykyisen kappelin sisustuksesta, mm. alttaritaulu ja saarnastuoli, ovat peräisin tästä aikaisemmasta kappelista.





Kappeli oli todella kaunis ja valoisa. Tapasimme siellä erään nuoren miehen. Hän oli kuvaamassa alpakanvillasta tehtyä torkkupeittoa kappelin kauniissa ympäristössä. Hän oli ammatiltaan vaatesuunnittelija. Juttelimme hänen kanssa pitkät pätkät tekstiiliteollisuuden kiemuroista.


Laiva löytyi tämänkin kappelin katosta.


Korppon seurakunta pitää jumalanpalveluksen vain kerran vuodessa tässä kauniissa kappelissa, heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kappelia voi varata kirkollisia toimituksia varten. Se on myös suosittu hiljentymispaikka.


Kappeli erottuu edukseen sataman läheisyydessä.

18 kommenttia:

  1. Ja ist eine schöne kleine Kapelle.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis paikka!
    Viimeinen ikkunakuva on pysähdyttävä...

    VastaaPoista
  3. Onpahan kaunis ja kotoisakin, wau mitkä näkymät ikkunasta. Kappelin sävytkin kolahtaa, lempivärit. <3 Upeaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tiia ja ihanaa alkanutta viikkoa sinulle =).

      Poista
  4. Loistava kuvaesittely! Sisustukseltaan tuo kappeli kyllä menisi ihan kirkostakin.. Tuo kuoriosa tekee sen muodoille paljon niin sisä- kuin ulkopuolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK. Itseasiassa mietin aina, että missä menee se ero, että milloin rakennus on kirkko ja koska se on kappeli? Olisi kiva tietää =).

      Poista
    2. Katinka, se raja on ihan siinä, onko rakennus vihitty kirkoksi. Tuon vihkimisen suorittaa hiippakunnan piispa ja rakennuksen tietty täytyy täyttää tietyt perusedellytykset, jotka tässä varmaan täyttyvätkin. Kovasti kirkon näköinenhän tämä on. Onhan niitä vihitty kirkoiksi ihan leirikeskusten riihiäkin tms. :) Mutta kirkoksi vihkiminen tuo siten mukanaan velvollisuuksia sen hoitamisesta ja kunnossapidosta ja hieman toiminnastakin, mitä taas kappelilla ei lainkaan ole. Että puolensa ja puolensa asiassa. :)

      Poista
    3. Kiitos JPK, nyt selvisi minullekin =D.

      Poista
  5. Kyllä onkin kaunis ja valoisa kirkko!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kappeli! Merimiehet ovat lahjoittaneet noita laivoja kirkolle osoittaakseen kiitosta Jumalalle suojelusta merellä. Niitä on rannikkoseudun kirkoissa kaikissa Pohjoismaissa. Porvoon tuomiokirkossa on myös laiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva tietää tuo tarina noista lahjoituksesta. He ovat varmaan merellä ollessa niitä tehneet =).

      Poista