maanantai 12. lokakuuta 2015

Nötö

Aspöstä jatkoimme matkaa kohti Nötön saarta. Saaret sijaitsevat lähekkäin, joten aikaa ei mennyt kuin puolisen tuntia kun olimmekin jo perillä. Päivä oli tuulinen, mutta saimme tehdä matkaa merellä saarten suojassa.




Jälleen oli vastassa aivan ihastuttavaa saaristolaismaisemaa. Nötön laituriin kiinnitytään ankkurilla. Laiturissa oleva päätypaikka oli vapaana, joten pääsimme kiinnittymään kylkikiinnityksellä. Nötössä ei ole laiturimaksua, sähköä sai ostaa kolmella eurolla (2015) vuorokausi. Sähkö maksettiin takana näkyvään Nötöbodeniin, saaristolaiskauppaan, jossa oli todella hyvä valikoima ja aivan vertaansa vailla oleva ystävällinen palvelu. Kaupasta sai myös varata maksua vastaan saunan ja vuokrata polkupyöriä ja kajakkeja. Satamassa oli myös polttoaineen myynti. Voi lukea lisää Nötöbodenin palveluista heidän nettisivuilta täältä.




Laiturin toiselle puolelle ei saanut kiinnittyä, sillä se oli varattu saaristolaisalukselle M/S Eivorille. 






Nötö on yksi Saaristomeren kansallispuiston suurimmista saarista ja se sijaitsee Nauvon eteläisessä saaristossa. Nötö on ollut jo aikojen alusta tärkeä saari alueen yhteydenpidolle ja kaupankäynnille juuri sen keskeisen sijainnin ansiosta. 



Keskellä kylää seisoo vanha tuulimylly. Täällä on jäljellä kulttuurihistoriallisesti arvokas vanhoista tiloista koostuva kyläkokonaisuus.






Koulu perustettiin Nötön saarelle 1800-luvun lopulla ja se ehti toimia noin 70 vuotta. Nyt tuossa vanhassa kansakoulussa toimii kesäisin kahvilla, Cafe Alli. Kahvilassa järjesteään myös valokuva näyttelyitä. Koulun piha oli kuin kesäinen olohuone. Siellä saattoi istuskella ja nauttia kahvilan antimista, heitellä frisbeetä ja viettää aikaa.






Sama kotoisa tunnelma jatkui myös sisällä. Kahvilaa emännöivä Outi oli mukava uusi tuttavuus. Juttelimme hänen kanssa monet tovit saariston elämästä. Hänellä oli seuraavalle vuodelle uusia suunnitelmia ja niinpä tämä viehättävä kahvila hakee uutta yrittäjää. Jos sinua kiinnostaa kesät upeassa saaristolaismaisemassa ja olet kuin syntynyt kahvilan pitäjäksi, tässä olisi oivallinen tilaisuus =).






Nötön saarella on monipuolinen luonto ja kasvusto. Talvisin saarella asuu kymmenkunta ihmistä, mutta kesäisin väkiluku nousee lähemmäksi kolmea sataa. 












Yksi saaren nähtävyyksistä on soiva kivi. Se olikin todella metka. Kun siihen löi puukepillä siitä lähti kumea ääni. Toinen saaren nähtävyyksistä on siellä sijatseva kappeli, mutta otetaan siitä jälleen oma postaus seuraavaksi.






 Tässä alkaa tuntua siltä, että toistan itseän, mutta myös tämä saari oli sellainen kohde, jota voin suositella todella lämpimästi. Me tapasimme täällä mukavia ihmisiä ja saimme nauttia kauniista luonnosta.

15 kommenttia:

  1. Ah ihanuutta. Kaunista on. Mutta voisihan nuo paikat kuvata rumastikin. Kunnia kuuluu paljolti kameran takana olevalle silmälle, joka löytää kauneuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Kvilttaaja =). Kauniista paikoista saa helposti kauniita kuvia, varsinkin auringolla =D.

      Poista
  2. Niin ihania kuvia! Kuviesi kera pääsen taas itsekin Nötön laiturille Eivorin tulijoita tervehtimään. Ja kesäkahvilaan istumaan vaahteroitten alle. Nötö on myös niin kiva saari, niin kuin kuvasi todistavat. Vaikea on näitä saaria laittaa paremmuusjärjestykseen. Jokaisella saarella / vierasvenesatamalla on oma viehätyksensä. Mieli ja sielu lepäävät saaristossa.
    Kivaa alkanutta viikkoa Katinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Tuulia juuri näin, että ei näitä oikein voi paremmusjärjestykseen laittaa. Jokaine on omalla tavallaan uniikki ja ihana =). Aurinkoista alkanutta viikkoa myös sinulle Tuula =).

      Poista
  3. Kyllä saaristossa on kaunista!

    VastaaPoista
  4. Jag har nu läst genom hela din långa semester resa.
    Så otroligt vackra bilder och underbara öar ni besökt i Ålands skärgård.
    Helt underbara små ställen med ett kargt landskap, fina museér, små kyrkor och ljuvliga gamla detaljer från gamla tider!
    En härlig resa ni gjort, tack för att du visar bilder!
    Ha en bra dag!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, uusia kuvia on luvassa. Eivor on varmasti tärkeä noilla saarilla. Täytyy sanoa, että teillä oli kyllä hienot lomailmat. Kaikissa kuvissa paistaa aurinko. Kauniita maisemia ja suloisia lampaita. Tuolla yhdellä silmät näyttää ihan napeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä todella hyvät lomasäät, aurinko paistoi paljon ja satoi vain parina päivänä vähän aikaa. Välillä oli vain viileä tuuli, että ei voinut olla rannalla, vaan sittenpä käveltiinkin juuri kaikki luontopolut ja katseltiin paikkoja. Niin muuten oli kuin napit, lampaan silmät =D.

      Poista
  6. Hello Katinka,
    Very nice shots. Great to see that wonderful place.
    The shot with the old mill is very nice.

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  7. Minäkin alan toistamaan itseäni, mutta en voi sille mitään, että adejktiivi "ihana" tulee aina mieleen kun katson kuviasi.

    VastaaPoista
  8. Näenköhän ensi yönäkin unta näistä sinun postauksiesi kohteista? ;) No, eipä siinä mitään, ihania unia, aivan kuten nämä kuvasi, mutta aamulla herääminen on, mikäli mahdollista, entistäkin vaikeampaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D ha haa =D. No voin kertoa, että kolmantena yönä näet sitten unta Vänöstä, postaus tulossa huomenna aamulla =D.

      Poista