perjantai 31. maaliskuuta 2017

Markkinat Khao Lak Thaimaa

Mikäli joskus lähdet matkalle Thaimaahan, älä missään nimessä ohita iltamarkkinoita. Khao Lakissa iltamarkkinat järjestettiin maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina. Me kävimme markkinoilla loman aikana kolme kertaa, niin mukava tunnelma siellä oli. Markkinoilla sai tehtyä myös hyviä kauppoja.




Kaupantekoon Thaimassa kuuluu oleellisena osana tinkiminen. Myyjä kertoo ensin oman hinnan ja siitä se sitten lähtee. Laskukone vaihtaa paikkaa kädestä toiseen ja ostohinta kohtasi jossain vaiheessa. Meillä oli tinkiessä myyjän kanssa välillä niin hauskaa, että ei meinattu saada naurulta kauppoja päätökseen. Osa myyjistä muisti meidät jo seuraavalla kerralla kun olimme uudelleen markkinoilla.




Markkinoilla oli myytävänä vaikka mitä. Oli vaatteita, kenkiä, laukkuja, matkamuistoja, mitä ikinä vaan voitte kuvitella. Täältä tuli hankittua suurin osa tuliaisista.




Markkinoilta löytyi myös tuttu trendireppu =D.




Thaimaassa ihastelen aina näitä mopokojuja. Niissä myytiin niin kuumaa ruoka, lettuja kuin hedelmiäkin. Vallankin paikalliset asukkaat ostivat ahkerasti näistä syötävää. Tällainen olisi kätevä itselläkin, voisi ajella aina sinne, missä on asiakkaita. Hotellimme edestä ajeli aina silloin tällöin hedelmämyyjä. Hän tööttäili torvella, jotta kuuli, että myyjä on taas tulossa =D.


Hyvien ostosten lisäksi kannattaa markkinoilla maistella näitä herkkuja. Tarjolla on kanaa, kalaa, äyriäisiä ja vaikka mitä muuta hyvää. Söimme joka kerta markkinoilla ollessa. Asiakas valitsee haluamansa tuotteet ja myyjä kuumentaa ne joko grillissä tai öljyssä. Mukaan tulee mausteinen kastike, nam!










Nämä perunakierteet olivat aivan ihania. Päälle sai valita eri makuista maustetta. Me otimme Juniorin kanssa juustomaustetta.






Tarjolla oli myös vähän eksoottisempaa välipalaa. Täytyy myötää, että olin tänäkin vuona hannari, enkä uskaltanut maistaa =D. Kyllä en ensin pitää joutua autiolle saarelle ilman ruokaa, ennen kuin suostun näitä suuhuni laitamaan.






Happy chair =D.



Markkinatunnelma Thaimassa on sellainen asia, että sitä ei pysty selittämään, se pitää ehdottomasti itse kokea. Jos siis matkustat Thaimaahan, älä missaa markkinoita.

16 kommenttia:

  1. Thaimaan markkinoilla jos missä, menee pää sekaisin, niin paljon on kaikkea mahdollista :D
    Kyllä jäisi nuo toukat ja heinäsirkat minultakin maistamatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siellä on niin paljon kaikkea, että sekaisin helposti menee =D. Siksi onkin kiva käydä useamman kerran, kun tietää mitä tulee hakemaan =D.

      Poista
  2. I love visiting a market in a foreign country. Your photos are colourful and interesting!

    VastaaPoista
  3. Ooh mikä väriloisto! Tuolla saattaisi vierähtää ilta tai parikin. Viime viikolla omalla lounaalla crickettejä, grasshoppereita ja wormseja :D Seuraavaan hyönteisruokailukertaan menee ehkä tovi, en jäänyt koukkuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olet oikeesti maistanut ötököitä!!! Olet rohkea =D. Minä hannasin.

      Poista
  4. Ja tähän kaiken silmänruoan päälle vielä tuoksut! Elämystä kerrakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisikin hauskaa jos saisi tuoksut vielä kuviin mukaan =D.

      Poista
  5. Erittäin hyvin tehtyä työtä noiden katunäkymien kuvankäsittelyssä (esim kuvat 1 ja 2), hyvä Katinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi =). Tuo hämärällä kuvaaminen käsivaralta on edelleen minulle jännityksen paikka =D.

      Poista
  6. Tosi upeat markkinat. siis paikallisesti että kuvauksellisesti.

    VastaaPoista