sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Ajelulla Muhun saarella - Viro

Vuokrasimme tänäkin vuonna kerran auton, tällä kertaa Muhusta. Ajelimme ympäri saarta, ensimmäiseksi piti päästä strutsifarmille. Tämä oli jo kolmas kerta, kun vierailimme samassa paikassa. Paikka on pieni ja siksi niin ihana =D.




Strutsit ovat joka kerta yhtä upeita katsella. Kunnioitusta herättävän kokoinen eläin =D.




Seeprat olivat tällä kerralla sitä mieltä, että ei tartte kuvata.


Päivä oli helteinen, joten kengurut makoilivat varjossa. Kyllä noilla kintuilla pääsee pitkiä loikkia =D.








Farmilla on pieni kahvila. Tilasimme välipalaksi strutsin munasta tehtyä munakasta. Maistui tosi hyvälle!








Ajelimme ympäri Muhun saarta ja piipahdimme kahvilla Koguvan satamassa. Koguvan kylä on vanha kalastajakylä ja niinpä siellä on ollut aina satama. Tänne on mahdollista tulla myös omalla veneellä. Satamasta löytyy ravintola.








Viron luonto on todella kaunis. Siellä on mm. niittykukkia paljon jonka ansiosta on myös perhosia paljon. 








Hellamaan kirkko.




Päivän päätteeksi kävimme Muhun keskustassa kaupassa ja söimme burritot Muhuritossa. Paikka oli sisustettu hauskasti. Kuorma-auton lavalla oli ruokailuryhmiä ja burritot maistuivat hyvälle.





Vietimme Muhun saarella aikaa muutaman päivä jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Vielä oli tulossa pari eri paikkaa, ennen kuin ylitimme takaisin kotisuomeen.

4 kommenttia:

  1. Strutsit ja kengurut ovat mun mielestä aivan superhienoja eläimiä. Yritin koko kesän saada miestä aika lähellä olevalle strutsifarmille. Vielä ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... toivottavasti ensi kesänä onnistaa paremmin =D. Samoin, tykkään strutseista ja kenguruista tosi paljon. NO joo, kaikista eläimistä tykkään =D.

      Poista