maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kaarlen silta - Praha

Yksi Prahan varmasti kuuluisimmista paikoista ja nähtävyyksistä on Kaarlen silta (Karlův most). Tämä 516 metriä pitkä silta rakennettiin 1300- luvun puolivälin jälkeen. Leveyttä sillalla on kymmenisen metriä. Goottilaistyylinen silta koostuu kuudestatoista kaaresta. Kaarien välissä joella ovat puiset rakennelmat, jotka on tehty suomaanaan siltaa jäältä. Sillan rakennustöitä on johtanut Peter Parler jonka käsialaa on myös Vituksen katedraali. Ensimmäinen nimi sillalle oli Kivisilta (
Kamenný most). Myöhemmin siltaa kutsutiin Prahan sillaksi (Pražský most). Nimi Kaarlen silta vakiintui käyttöön 1870.










Koska kyseessä on Prahan yksi suosituimmista nähtävyyksistä, oli siellä porukkaa enemmän kuin laki salli! Aikaisemmin sillalla on saanut ajaa jopa raitiovaunut, mutta nykyään silta on pelkästään jalankulkijoiden käytettävissä. Väen paljoudesta huolimatta sillalla kannattaa käydä. Sillan varrella on monia taiteilijoita, muusikoita ja matkamuisto myyjiä. Täällä viihtyy hetken jos toisenkin. 

 


Siltaa koristaa kolmekymmentä pyhimyksen patsasta. Luin netistä, että suurin osa patsaista on jäljennöksiä sillä alkuperäiset on siirretty turvaan talvelta ja tulvilta. Niitä pääsee ihastelemaan Vyšehradissa ja Lapidariumissa Holešovicessa.



Suosituin patsas on tämä pyhän Johannes Nepomukilaisen patsas. Johannes on Tšekin suojelupyhimus ja hänen muistopäivää vietetään 16. toukokuuta. Sittemmin hänestä tuli marttyyripyhimys, sillä Johannes Nepomukilainen teloitettiin heittämällä sillalta alas. Tuhannet ihmiset käyvät koskettamassa patsaan muistolaattaa, sillä sen sanotaan tuovan hyvää onnea. Samalla muistolaattaa koskettava henkilö varmistaa, että palaa takaisin Prahaan.






Kaarlen silta iltavalaistuksessa.

 Kaarlen silta yhdistää Prahan pienen puolen (Malá Strana) ja Vanhankaupungin (Staré Město). Tätä nähtävyyttä ei tarvitse etsiä, vaan tulet ohittamaan sen monta kertaa Prahan lomasi aikana =D.

6 kommenttia:

  1. Ihana Praha ja Kaarlen silta! Kiitos yksityiskohtaisista tiedoista. Sillalla oli kiva tunnelma. Oli soittajia ja laulajia ja paljon ihmisiä. Liian kauan on kulunuta aikaa, kun on Prahassa tullut käytyä. Ehkäpä pian taas.
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi <3! Sillalla toden totta oli porukka. Olisi jännää käydä siellä talvella, meno voisi olla vähän rauhallisempaa =D. Ihanaa viikkoa ja kevään odotusta myös sinulle <3!

      Poista
  2. Mukavaa kevättä. Kävin vaihteeksi kurkkimassa blogiasi. Praha näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kävit<3! Ihanaa kevättä myös sinulle =)

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar05 maaliskuuta, 2019 16:28

    Praha! Niin tuttu ja niin ihania muistoja. Minulla on tsekkiystävätär, joka osasi ohjata jännittäviin paikkoihin. Kyllä tuonne voisi mennä vaikka joka vuosi. Ensimmäinen reissu oli 7 päivää ja toinen 14 päivää. Prahan kevät on hieno, kuten on Pariisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on varmasti ihana Prahassa, pitäisikin käydä itsekkin se toteamassa =D. Me tykättiin kaupungista tosi paljon. Rapsutuksia Parekille <3!

      Poista