keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Petrinin kukkula - Praha

Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, sää suosi meidän lomaa erinomaisesti, joten vierailu Petrinin (Petřín) kukkulalle oli mukava tehdä. Kukkula on avoin alue jossa on kaikkiaan neljä puistoa. Petrinin kukkulan huipulle pääsee kävellen kiemurtelevia polkuja pitkin. Mutta me valitsimme toisen vaihtoehdon.


Kukkulalle pääsi tällaisella köysiratajunalla. Ei sillä, etteikö oltais jaksettu kävellä kukkulalle, niin jos tällainen köysiratajuna vaihtoehto oli käytettävissä, niin tottahan sitä oli kokeiltava =D. Junan kyytiin pääsi julkisella matkalipulla, lippuja sai ostaa aseman kioskista. Ennen perille pääsyä juna pysähtyi matkan varrella väliasemalle, joka oli ravintola Nebozizekin kohdalla. Alaspäin tultaessa oli kiva istua ensimmäiseen vaunuun =D. Siinä sitten istuessani mietiskelin, että toivottavasti köysi ei katkea =D.


Pian oltiin perillä. Petrinin kukkula on todella upea paikka viettää kesäpäivää hyvien ystävien ja eväiden kanssa. Yksi suosituimmista paikoista kukkulalla on ruusupuisto. Siellä kukkivat ruusut vieläkin täysillä. Puiston varrella oli paljon penkkejä, joissa oli mukava istahtaa ihastelemaan kauniita kukkia.








Hyvin suosittu vierailukohde on tämä Eiffeltornin "pikkusisko" Petřínská rozhledna. Torni rakennettiin 1891 osana Jubilee näyttelyä ja se on 65,5 metriä korkea. Torniin myytiin pääsylippuja. Ylhäälle oli mahdollista kiivetä portaita pitkin (299 kpl), tai maksamalla hieman lisää, sai hissikyydin.



Tornin juurella oli kahvila, jossa pääsi lehvätämään ja nauttimaan maisemista.





Tornista oli upeat näköalat. Tässä näette linnan alueen kauempaa ja ala olevassa kuvassa vähän lähempää. 








Kaarlen silta. Ja kuten sanottua, porukkaa riittää =D.


Prahan punaiset katot olivat minusta jotenkin tosi viehättäviä.


Petrinin kukkulalla sijaitsee myös kolme kirkkoa ja jäännökset nälkämuurista. On kerrottu, että Kaarle IV aloitti muurin rakentamisen 1300-luvulla, jotta kaupungissa asuneet köyhät saivat mahdollisuuden tehdä työtä ruokansa eteen. 






Tähtitieteilystä kiinnostuneille voin ilokseni kertoa, että kukkulalta löytyi myös observatorio, jossa olisi päässyt ihastelemaan tähtitaivaan ihmeitä. 


Petrinin kukkula oli syksylläkin kiva, mutta parhaimmillan se on varmasti kesällä, jolloin puistossa kukat kukoistavat ja omena- ja mangolia puut kuukivat.

2 kommenttia:

  1. Upeita paikkoja tuollaiset mahtavat näköalapaikat! Todella kiinnostavaa päästä katsomaan maisemia isommassa perspektiivissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Paikka oli meidän mielestä tosi ihana =D. Prahan punaiset katot olivat viehättäviä katsella.

      Poista