keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Fiume Tevere

Rooman halki virtaava joki Tiber, italiaksi Tevere, on Italian kolmanneksi pisin joki. Joen ansiosta Roomasta löytyy toinen toistaan kauniinpia siltoja.








Molemmin puolin alhaala joen uomassa on mahdollisuus kävellä.



Muutamia vanhoja sillan osia on säilynyt näihin päiviin. Ne olivat jotenkin viehättäviä kököttäessään keskellä jokea.






Keskellä jokea sijaitsee Tiberin saari, Isola Tiberina. Saaren perusta on tuliperäistä kiveä ja muodoltaan se muistuttaa laivaa. Saaren synnystä on olemassa monia taruja. Yksi kertoo kreikkalaisen lääkintätaidon jumalasta Asklepioksesta. Roomalaiset lähettivät 200 luvulla eKr. laivan Kreikan Epidaurokseen etsimään lääkettä ruttoon. Paluumatkalla Asklepio loihti laivan käärmeeksi ja ui rantaan osoittaakseen, että hänen tulisi rakentaa sinne temppeli.

Ensimmäisellä vuosisadalla eKr. roomalaiset muuttivat saaren muotoa traveriinilohkareilla tehden siihen keulan ja perän, sekä pystyttivät obeliskin mastoksi.Näin luotiin muistomerkki Asklepionin laivalle.

Lääkintätaidon perinteitä on pidetty saaressa yllä myöhemminkin.On olemassa uskomus, että saaren vesi on tervehdyttävää. Vai vaikuttaisiko siihen se, että saaressa sijaitsee nykyään suuri sairaala =).
 


Jokea pitkin pääsee risteilemään 6 kilometrin verran. Lähtöjä on monta päivässä, joten niistä voi valita omaan aikatauluun sopivan vaihtoehdon. Kuulokkeet kuuluivat hintaan ja niistä on mahdollisuus kuulla opastus usealla eri kielellä. Ei ollut vaihtoehdoissa suomen kieltä =).  Nämä laivat olivat parkissa joen varressa.











Mielestäni kaikkein kaunein silta on Ponte Sant'Angelo. Siltaa koristaa molemmin puolin joukko kauniita enkelipatsaita. Sillan päässä oleva rakennus on Castel Sant'angelo jonka  Keisari Hadrianus valitsi hautapaikakseen. Nykyisin Castel Sant'Angelossa toimii myös osa Museo Nazionale Romanosta.









Joen rantaa pitkin, niin ylä- kuin alapuolellakin, on mukava käyskennellä. Matkan varrelta löytyy monia mielenkiintoisia paikkoja, eikä jokiristelykään ollut hassumpi. Tuntui vain hieman lyhyeltä =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti