tiistai 24. helmikuuta 2015

Keväinen päivä Nuuksiossa

Viikko sitten viikonloppuna Juniori matkusti viettämään laatuaikaa mummolaan hiihtoloman ajaksi. Me lähdimme puolestaan Kipparini kanssa katsastamaan kevättä Nuuksion luontopolulle. Aurinko paistoi ja lämmitti ilman aamupakkasen jälkeen nopeasti. Ja mikä parasta, sain laittaa ensimmäisen kerran aurinkolasit päälle, jeeeee!


Nuuksion ulkoilualue on suuri ja siellä menee eripituisia ulkoilureittejä. Me lähdimme matkaan sille reitille, joka lähtee Nuuksion majalta. Pieni matka maantietä pitkin ja pian päästiin poikkeamaan metsään. Luontopolulla oli helppo kulkea, sillä lunta ei ollut tullut vähään aikaan ja edelliset kulkijat olivat tampanneet polun hyvään kuntoon. Hieman pelkäsin, että mahtaako olla liukasta, mutta sekin osoittautui onneksi turhaksi peloksi. Ja kun seuraa alla kuvattuja vihreitä käpymerkkejä, ei ollut myöskään eksymisen vaaraa.






Metsä oli välillä niin synkkää, että aurinkoa ei näkynyt kuin puiden välistä. Minua jännitti hieman, että näkisimmekö jotain eläimiä, sillä viimeksi kun olimme samaisella luontopolulla, näimme ukkometson soitimella. Ensin kuulimme äänen kun hän kloksutteli ja pian näimme tuon uljaan linnun. Hän oli sitä mieltä, että emme kelvanneet hänen morsioiksi, joten saimme luvan häipyä hänen reviiriltä =D.




Ihan äskettäin taisi olla jossain lehdessä juttua siitä, että jo 20 minuutin oleskelu metsässä alentaa verenpainetta. Ja sen voin hyvin uskoa. Metsä on aina yhtä ihana, ihan jokaisena vuoden aikana. On raitista ilmaa ja luontoa ympärillä.








Kevään saattoi aistia ilmasta jo ihan tuoksusta, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun kuuli puron solinan, saattoi sanoa, että kevä on täällä! Eilen sanoivat uutisissa, ja oli siitä juttua maanantain Hesarissakin, että terminen kevät saattaa tulla tänä vuona tavallista aikaisemmin. Sopii minulle (peukku)! Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 0 asteen yläpuolelle.







Tämä luontopolku on siitä mukava, että maasto on vaihtelevaa. On ylämäkeä ja alamäkeä, on kallioita ja lampia (jotka olivat toki nyt jäässä). Myös puusto vaihelee mukavasti. Reitti on sopivan pitkä, vähän reilut viisikilometriä. Siis sillai just sopiva, että on mukavaa ottaa eväät mukaan =D.




Ennen kuin saavuimme nuotiopaikalle, tuli metsään ihana savun tuoksu ja sen jälkeen sytytysnesteen tuoksu =D. Se oli ainakin selvä, että nuotiolla olisi muitakin. Lieneekö jo hiillos valmiina? Kun saavuimme pakalle, selvisi, että sytytyspuuhat olivat aluillaan (siitä siis se nesteen tuoksu). Ei muuta kuin talkoisiin ja pian oli kunnon tuli grillipaikalla.


Olimme varanneet Kipparini kanssa mukaa vähän parempaa makkara, bratwurstia, nam! Ja koska oli laskiaissunnuntai, oli mukana tietenkin kahvia ja laskiaispullat. Mistä se mahtaa johtua, että vaikka ulkona söisi pieniä keitettyjä kiviä, niin nekin maistuisivat varmasti herkulliselta =D. Olen jo aikaisemminkin maininnun, että odottaminen ei ole minun vahvuuteni. Niinpä joka kerta, kun pitäisi jaksaa odottaa hiilloksen muodostumista, en meinaa millään jaksaa. Onneksi Kipparini on pitkäjänteisempi, minä olisin polttanut makkarat, jälleen kerran.




Nuotiopaikka sijaitsee Sorlammen rannalla. Lampi oli jäässä, mutta silti en uskatautunut jäälle, vaikka siellä joku muu olikin suksilla liikkunut.




Hetken levättyämme ja eväät nautittuamme lähdimme jatkamaan matkaa. Grillipaikka on luontopololla hieman yli puolen välin, joten matkaa oli alle puolet jäljellä. Reitti jatkui kiertäen Sorlammen toiselta puolelta takaisin lähtöpisteeseen. Aurinko alkoi laskea hiljalleen joten kävelimme rivakasti takaisin päin. No toki piti välillä pysähtyä ottamaan muutama valokuva =).








Odotan joka talvi aina yhtä innolla näitä ensimmäisiä kesäpäiviä. Auringon paistetta, pientä lupaista jo kesästä. Keväällä aurinko lämmittää jo todella mukavasti. Onneksi meillä on myös täällä pääkaupunkiseudulla monia oivallisia retkikohteita. Joten ei muuta kuin eväät matkaan ja retkelle =).

22 kommenttia:

  1. Nuuksio onkin hieno ulkoilualue ja kiva, kun siellä on eri pituisia reittejä, voi vaikka mennä ihan pienten lastenkin kanssa.

    Hienot kuvat ja mahtavat värit viimeisessä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Nuuksio on yksi meidän perhen ehdoton suosikki =).

      Poista
  2. Eilen kävin myös metsäkävelyllä ja ihmettelin lumen vähäistä määrää. Hämmästyttävä talvi tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, vähän vastaavanlainen kuin oli viimetalvikin. Ihan on jännää katsoa, miten kevään kanssa käy. Tuleeko takatalvi ja jos tulee niin kuinka kova =).

      Poista
  3. Kehoituksesi on niin hyvä - eväät matkaan ja retkelle.
    Parasta virkistystä on aurinkoisena päivänä lähteä luontoon. On kun tankkaisi itseensä virtaa kulkiessaan luontopolkuja tai hiihdellessään metsissä ja/tai laduilla.
    Hyvin vaihtelevan oloisen luontoreitin valitsitte. Kuvakooste antoi hyvin käsityksen Nuuksion maisemista, jotka ovat täysin tuntemattomia minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväät on aina niin parasta retkellä ja nimen omaan luonnossa. Siellä kun istuu kesälläkin kannon nenässä tai meren rannalla ja katselee maisemaa, henkinen akku todella latautuu =). Maasto oli todella vaihteleva mutta hyvä niin, sillä se teki retkestä mielenkiintoisen.

      Poista
  4. Retkellä evästauko on ihan parasta. Hieno iltataivaskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marliska =). Ja kyllä, eväät on ihan must =D.

      Poista
  5. Metsäretket kevään aurinkoisina päivinä ovat ihan juhlaa! Ja vielä nuotiomakkarat ja termarista lämmintä juomaa, ai että <3 Kyllä näyttää vähältä tuo lumen määrä siellä teillä, meillä sitä riittää, jos tulee tarve, voin lähettää ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä Tuitiina kanssasi, metsässä on ihanaa. Ja lunta on onneksi ollut tänä talvena täällä melko maltillisesti. Muutama talvi sitten meinasimme vallan hukkua lumeen =D. Joten kiitos voin tarjoksesta, mutta ei tarvitse vielä laittaa tulemaan =D.

      Poista
  6. Aurinkoa! Juuri sitä kaipaan nyt ja sen löysin täältä. Kiitos =)

    VastaaPoista
  7. Nuuksio on kokematta, noissa luontolehdissäkin on ollut paikasta useita artikkeleita.
    Hienot aurinkoiset kuvat, todella kevään tuntua vaikkei tuoksua tunnekkaan.
    Teillä on ihana vanhanmallinen termari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuksio kannattaa ehdottomasti kokeilla. Löytyy erilaisia vaihtoehtoja paljon ja komeita maisemia. Ja hei, Airamhan on ainoa oikea termari =D. Siinä pysyy kahvi oikeasti lämpimänä.

      Poista
  8. Hienot kuvat! Eväät pitää aina olla mukana. Ne ovat melkein yhtä tärkeät kuin kamera. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla ja kyllä, eväät on melkein yhtä tärkeät kuin kamera =D. Niin hyvälle maistuu luonnossa melkein mikä vaan mitä siellä syö =D.

      Poista
  9. Nuuksio onkin aivan erinäköinen kuin kesällä ja syksyllä, jolloin olen ollut siellä. Kaunista kuitenkin.
    Eväät on erinomainen asia.
    Pääkaupunkiseudulla on todellakin upeita ulkoilumahdollisuuksia, moni toispaikkakuntalainen luulee, että täällä on vain baanoja ja kivitaloja - ja ylpeitä ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseudulta löytyy kaikki, myös kaunis ja monipuolinen luonto. Ja mikä tärkeintä, meri ja ihana saaristo. Rakastan asua täällä juuri luonnon vuoksi. Ja kuka haluaa kaupunki punkkeriin, niin sitäkin saa =D.

      Poista
  10. Hieno postaus kauniista ja ainutlaatuisesta Nuuksion kansallispuistosta! Tuttu ja rakas paikka minulle jo aikojen takaa.....
    Tunnen itseni ihan fossiiliksi kun aina muistelen menneitä ;)
    Eväät ovat luontoretkillä kaiken a ja o. Ihan ehdottomasti! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Ja hei ei me ollan fossiileja vaikka vanhoja onkin mukava muistella. Sitävartenhan muistot ovat että ne lämmittävät mieltä =D. Eväät on luontoretkelläihan parasta =D.

      Poista