sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Mopo

"Oli kesä oli mopo, oli kesämopo mopo mopo, oli kesämopo mopo mopo, oli kesämopo vaaleenpunainen..." Näin rallatteli Sleepy Sleepers biisissä kesämopo. Homma laulussa jatkuu niin, että tulee ylämäki ja mopohiki vallankin kun päässä on kesäpipo. Muistatteko tämän kappaleen? Minulla alkoi kyseinen rallatus soimaan Espoon automuseossa, sillä autojen lisäksi sieltä löytyi kattava valokoima näitä kaksipyöräisiä kulkupelejä. Toinen toistaan ihanimpia!


Sana mopo on lyhenne sanasta moottoripolkupyörä. Mopedit ovat saaneet alkunsa apumoottoreilla varustetuista polkupyöristä, joilla saattoi polkea myös ilman moottorin apua. Ensimmäiset moottoriavusteiset polkupyörät ovat 1950 - luvulta. Ja mikä hauskinta, niitä on jälleen viimevuosina tullut uudelleen myyntiin!




Mopedin erottaa moottoripyörästä moottoriteho. Mopo on myös moottoripyörää pienempi kooltaan. Suomen ajoneuvolain mukaan mopon suurin sallittu nopeus saa olla enintään 45 km/h. En tiedä, vieläkö on muodissa, mutta ainakin minun nuoruudessani (josta on siis kulunut jo tovi), oli mopojen virittäminen kova juttu. Vaihtia oli saatava lisää =D.




Tällaiset invalidimopot muistan myös nuoruudestani. Tämä malli on nimeltään Erkkola. Mallin on kehittänyt Ilmajoella Matti Erkkola 1950-luvulla. Invalidimopon merkittävää ostajakuntaa olivat sotainvalidit. Tämä malli oli myynnissä aina 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen. Erkkolassa on edessä yksi ohjaava pyörä. Takana oli kaksi pyörää, joista toinen oli vetävä. Moottori oli 1,5 hevosvoimainen ja se sijaitsi kuljettajan vieressä. Moottori käynnistettiin vetämällä narusta.




Minä olen kokeillut mopolla ajamista vain kerran elämässäni. Ihanalla edesmenneellä mummollani oli sellainen punainen automaattinen "pappa Tunturi", jolla kerran vähän pihassa pärtsäilin.Mummo ajeli mopolla aina kirkonkylälle kauppaan. Istuimme vaarin kanssa monesti kesäisin ulkona rappusilla ja kuuntelimme, koska moponääni alkoi kuulua. Luvassa oli aina vähän pieniä tuliaisia =).






Varma Suomalainen =D.


Tässä yksi syy lisää vierailulle Espoon automuseoon. Mopoja oli näytillä monenlaisia malleja monelta eri aikakausilta. "Oli mäki tuli hiki, tuli mopo hiki mäki mopo, tuli mopo hiki mäki mopo, tuli mäki hiki pinnani kuumen".


17 kommenttia:

  1. Ihan uusi tuttavuus tuo Espoon automuseo, mutten taida kuulua kohderyhmään :D Hienoja kuvia olet ottanut. On siinä mopoa kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina =). Paikalla oli kaikkea muutakin vanhaa nähtävää.

      Poista
  2. Kyllä! Ennen sitä osattiin tehdä taidetta vaikka sitten mopon pensatankista! Eipä silti, onhan se moni asia jopa suorastaan paremmalla tolalla nykymopoissa, mutta näissä on persoonallisuutta!

    VastaaPoista
  3. Oi että mitä upeuksia!!! Että ennen osattiin tehdä kaunista. Ystävälläni on kaksi Erkkolaa, hän vammautui onnettomuudessa ja miehensä kunnosti hänelle upean Erkkolan ja toista kaiketi parhaillaan tuunaa. <3

    Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tosiaan tehtiin kaunista =D. Minä en tiennyt aikaisemmin, että tuolla invalidimopolla on oikein nimi, kunnes selvitin sen tätä postausta tehdessäni.

      Poista
  4. Tuttu rallatus on.:-)

    Invalidimopo muistuttaa Koh Lanta mopotakseja eli ns. tuktukeja.
    Siellä on suosituin kulkuneuvo myös paikallisilla niin mopo.

    Hyvä jos vieläkin olisi vieläkin myynnissä. Sade ja aurigosuoja katto ja tukeva menopeli.
    Moottorin voisi kyllä suojata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että mainitsit tuon Koh Lanta, me nimittä ollaan perheen kanssa lähdössä sinne kolmen viikon päästä =D. Edellisestä thaimaan reissusta onkin jo 12 vuotta. Thaimassaa todella matksutaa välillä koko perhe saman mopon päällä =D.

      Poista
  5. Those saddles looks very comfortable.
    That's an interesting museum to visit!

    VastaaPoista
  6. Tommoset mopot olis tosi Cool juttu <3. Ja mun nuoruudessani pappatuntureita oikeesti oli käytössä - nyt niistä pyydetään ihan maltaita. Ihania yksityiskohtaherkkuja kuvina :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys =). Ja eikös te järjestä ihan pappatunturi ajoja virkistyspäiville? Pappatunturi on cool =D.

      Poista
  7. Taas upea reportaasi - vaiko onko dokumentti - ja nyt moposta. Hyvä sinä.
    Mutta toi jenkkikassi, se saa syömmeni sykkyrälle. Just tuommoinen oli minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =). Jenkkikassi oli ihan ehdoton kuvattava. Kertoo niin hyvin tuosta ajasta =D.

      Poista
  8. jenkkikassi on tosiaan piste i:n päällä: Museossa on tosiaan paljon nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihana =D. Minun isällä oli aikanaan samalainen mutta tumman sininen eväskassina.

      Poista
  9. Voi noita rassukoita, miten ne osavat olla sympaattisia :)
    Jenkkikassi hyppäsi tuolta suorastaan silmille, aika moni koulupoika kantoi tuollaisessa kassissa kirjojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kun näin tuon jenkkikassin, siitä oli suorastaan pakko ottaa kuva =).

      Poista