lauantai 31. lokakuuta 2015

Starlight Blogger Award - vastauksia haasteeseen

Sain Starlight Blogger Award -tunnustuksen ja haasteen Tuulalta blogista Tuula's life. Tuula on elämälle utelias aktiivinen nainen ja hänen blogi pursuaa kauniita kuvia ja kokemuksia elämän eri saroilta. Kiitos Tuula haasteesta, otan sen ilolla ja kunnialla vastaan.





 Tuula esitti minulle seuraavat kysymykset:

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Tällä hetkellä olen kiitollinen monestakin, ihan elämän perusasiasta. Perheestä, työstä jossa viihdyn ja tietysti siitä, että pienistä vioista huolimatta olet suht terve ja pystyn elämään normaalia elämää. Olen kiitollinen siitä, että saan herätä joka päivä uuteen aamuun ja päivät tuovat kaikkea kivaa tullessaan.



2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

En juurikaan  mitään. Kaikki se mitä olen kokenut elämässäni tähän saakka, jopa haasteet, ovat muokanneet minua sellaiseksi ihmiseksi kuin mitä nyt olen. Kaikesta olen oppinut jotain ja se on kantanut minua jatkossa elämässä eteenpäin. Ainut, mitä olen vähän katunut on, ettei minulla ollut nuorena rohkeutta lähteä vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Se on jäänyt jostain syystä hieman kaivelemaan =D.



3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Elämän tarkoitus on elää ja kokea asioita. Kaiken ei aina tarvitse olla helppoa, mutta elämässä tulisi olla kuitenkin enemmän onnen hetkiä kuin haasteita, elämästä pitää saada nauttia. Itse koen paljon asioita elämässäni perheen, luonnon ja hyvien ystävien kautta ja kanssa.



Jälleen tulee haasteen vaikein osio eteen, nimittäin haasten eteenpäin heittäminen. Olisi monia, ketä olisi mukava haastaa ja ketkä todella ansaitsisivat tunnustuksen. Laitetaan haaste eteenpäin tällä kertaa seuraaville bloggaajile, jotka ovat minulle tuoreempia tuttavuuksia:

Tiia K:n blogista Minäkö keski-ikäinen? Tiian blogi on raikas ja humoristinen ja siinä käsitellään monipuolisesti meidän keski-ikäisten naisten asioita ja aiheita. 

Marlen blogista Marle. Hänen käsittämättömän taitavia käsitöitä, ennen kaikkea patalappuja ihailen aina yhtä paljon.

Aimariin blogista Kuvakirjeitä karsikonperältä. Aimariin blogista on mukava seurata kauniiden kuvien kera mitä kuuluu pohjoisempaan Suomeen.

Kvilttaajan blogista Kvilttaaja. Hänen blogissa on kauniita kuvia luonnosta ja hänen tilkkutyöt ovat henkeäsalpaavan kauniita.


Tuulan minulle esittämät kysymykset olivat mukavia, joten mennään niillä edelleen:

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?
Ja vaikka naakalla onkin kuvassa tuima ilme, ottakaa blogihaaste rennolla otteella vastaan =D.

Aurinkoista pyhäinpäivää teille kaikille!






20 kommenttia:

  1. Lovely photos, Katinka, and congratulations with the award!

    VastaaPoista
  2. Hello Katinka,
    What a wonderful shots.
    The first is really amazing. Great colors and nice with a part of the tree above it.
    Congratulations with the award.

    Sweet greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä kunniasta! Olen äärimmäisen huono haasteihminen, mutta yritän vastata kysymyksiisi,

    VastaaPoista
  4. Belas fotografias.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  5. Hienoja vastauksia Katinka! Vastauksistasi näkyy sinun tyytyväisyytesi elämään. Ja että olet onnellinen omana itsenäsi. Kun sinulle näytetään lasia, joka on puolillaan vettä, sinä varmasti sanot, että se on puoliksi täynnä. Joku toinen sanoisi, se on puoliksi tyhjä.

    Kiitos Katinka! Ja Hyvää Pyhäinpäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Tuula haasteesta. Yritän ajatella asioita positiivisen kautta, se tuntuu niin paljon mukavammalta kuin negatiivisuus. Yritän jopa vältellä negatiivisia ihmisiä,sillä he kulttavat muiden energiaa aivan liikaa. Ihanaa viikonloppa myös sinulle!

      Poista
  6. Voi hyvät hyssykät sentään! Vastauksesi ovat hyvinkin samankaltaisia kuin ne, mitä olen omaan haasteluonnokseeni saanut aikaiseksi, mutta enää en jaksa niitä lähteä miettimään uudelleen. Vähän tylsäähän tämä on, mutta minkäs sille voi, että sielunsiskot asioista samankaltaisesti ajattelevat ;)
    Ja entäs sitten Tuulan oma vastaus toiseen kysymykseen?!? Se kuulosti myös hämmästyttävän tutulta. Mikäli olisin kopioinut sen, olisi se mennyt aivan täydestä kaikille minut tunteville. En tietenkään näin tehnyt, vaan muotoilin asian hieman toisin ja ilmaisin asian omin sanoin ja omalla tyylilläni :)
    Mielenkiintoista tämä kyllä on, ja odotankin jännityksellä miten Tuula kommentoi vastaukseni luettuaan, jahka nyt ensin saan päätettyä kenelle pistän haasteen ja tunnustuksen eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D voin todella uskoa! Kun tapasimme Tammisaaressa, minusta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Kanssasi oli niin helppo olla ja jutella - samalla aaltopituudella =D. Odotan jo innolla sinun vastauksia =D.

      Poista
  7. Olet ilmiselvästi positiivinen ihminen. Elämääsi tyytyväinen ja onnellinen.
    Kiitos haasteesta. Suoraltaa en osaa sanoa, saanko mitään aikaseksi. Olen niin paljon syksyn aikana kertoillut itsestäni, luulen kaikki on jo kerrottu. Toivon, ettet pahastu, jos näin käy. Toki pistän tämän mietintämyssyn alle. Siellä on eräs toinenkin haaste muhimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla ja ajatella positiivisesti, elämä on silloin paljon mukavampaa. Ja vastaat haasteeseen jos ennätät ja siltä tuntuu. En tietenkään pahastu =). Halusin vain antaa sinulle julkisen tunnustuksen, sillä pidän blogistasi tosi paljon. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. Komppaan Tuulaa, vastauksista ja koko blogista näkee, että sinä olet sinut itsesi kanssa ja elät positiivista hyvää elämää. Kiitos haasteesta, laitan sen jemmaan sellaisen päivän varalle, kun pää on ihan tyhjä. Nyt on useampi haaste odottamassa vastauksia. .)

    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tiia K =). Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  9. Hei, luitkin jo blogistani, että olen todella huono vastaamaan haasteisiin. Sen verran tasapuolinen olen ollut, että kaikki muutkin haasteet ovat jääneet vastaamatta ja haastamatta edelleen. Silti ihailen aivan suunnattomasti upeita valokuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään paineita saa ottaa näistä haasteista. Halusin antaa tunnustuksen sinulle, koska pidän blogistasi kovasti =).

      Poista
  10. Hauska haaste. Tämä muistuttaa liebster award haastetta...

    VastaaPoista