perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kuva&Kamera 2016 messut tarjontaa

Vaikka kuvien tulostusmahdollisuus meinasikin viedä minut Kuva&Kamera 2016 messuilla ihan menessään, oli siellä paljon muutakin mielenkiintoista tutkittavaa.


Olen ollut kamerani objektiivien suhteen melko merkkiuskollinen. No oo koo, myönnetään, täysin merkkiuskollinen =D. Minä olen Canonin nainen, kuten siinä eräässä automainoksessa on Hondan mies. Korviini on viimeaikoina kuitenkin kantautunut paljon sellaisia juttuja, joissa kovasti kehutaan Sigman objektiivejä. Erityisesti hinta laatu suhdetta. Olenpa jopa kuullut, että joissain tilanteissa on Sigmalta saanut hintaan nähden jopa parempaa laatua. Pistää todella miettimään hmm... Objektiivin valinnassa (ainakin minulle) on tärkeintä se, että sitä pääsisi kokeilemaan nk. tositilanteessa, eli sellaisessa tilanteessa missä sitä tulisit käyttämään. Niissä kuvausolosuhteissa, joissa sitä tulisit käyttämään, esim. auringossa ja merellä (ei mutten ole mitenkään kovin helppo yhdistelmä vaikka äkkiseltään niin voisi luulla).


Se nyt on ainakin selvä, että valitsemalla Sigman objektiivin, voi harrastajavalokuvaaja saada laatua hieman huokeammalla hinnalla, se on hyvä uutinen se! Minulla on jo melko hyvä valikoima käyttökelpoisia kakkuloita, puutuu oikeastaan vain se kunnon laajakulma ja tietysti kunnon telezoomi. Olenkin monta kertaa katsellut Sigman EOS 150-600mm f/5-6.3 DG OD HSM objektiivia "sillä silmällä". Hintaa sillä olisi hieman reilut puolitoista tuhatta euroa. Tämä voisi olla herkullinen lisä omaan objektiivivalikoimaan. Muutama harrastajaluontokuvaaja on sitä kokeillut ja kehunut. Sigman tarjolla olevaan objektiivivalikoimaan voit tutustua vaikka Rajala Pro Shopin sivuilla täällä.


Messuilla pääsi kokeilemaan Sigman objektiivejä kiinnittämällä oman kameran siihen. 






Sonyn osastolla minulle esiteltiin Sony A6300 järjestelmäkameraa. Se oli koltaan melkon kompaktin kokoinen. Koon puolesta voisin luokitella sen jo minijärkkäriksi. Tässä kamerassa oli kaksi ominaisuttaa, jotka tekivät minuun heti vaikutuksen. Siinä oli etsin. Totta, se ei ole mikään uutuus, mutta kaikissa pienissä kameroissa sitä ei ole =D. Toinen hieno ominaisuus oli sellainen, että kun otti kuvan, niin kameraa ei tarvinnut laskea silmältä katsoakseen kameran takaa näytöltä, onnistuiko kuva vaan juuri otettu kuva jäi näkyviin hetkeksi myös etsimeen. Samantien kuvanotto hetkellä saattoi heti todeta oliko esim. kuvattavalla silmät kiinni vai ei. Kätevää!






Sigman objektiivien lisäksi ole lukenut ja kuullut paljon kehuja Olympuksen pienistä kameroista. Moni järjestelmäkameran omistaja on hankkinut nimen omaan Olympukselta pienemmän matkakaverin. En ole ikinä kokeillut Olympusta, mutta kiinnostaisi kyllä. Pitää ottaa ihan agendalle. Mitäs sanotte näistä kameralaukuista? Ei uskoisi kameralaukuksi vai mitä =). Sanoisin että tässä on tyyliä.




Olympuksen osastolla oli näytillä myös näitä minusta todella ihania kamerahihnoja! Näillä saisi personoitua kamerasta mieleisen.


JAS kamerakaupan osastolta löysin myös hyvännäköisiä kamerahihnoja. Niissä oli mukava pehmuste. Näiden lisäksi JAS:n osastolla oli vaikka mitä mielenkiintoista kameratarviketta myytävänä. Mielenkiintoisimpia on aina kaikki löytökorit. Niistä voi oikeasti löytää vaikka mitä kivaa tarpeellista ja ehkä jopa tarpeetonta edullisesti.








Kameratorin osastolla oli vaikka mitä pengottavana. Jopa vanhoja manuaaleja kameroihin oli tarjolla =D.Osa oli niistä melko nostalgisen oloisia.




Juniorin zoomailunäyte =). Vanha kansa sanoo, että pojasta polvi paranee. Olisiko tässä tapauksesa että tyttärestä polvi paranee =D.




Yksi asia, mikä tuottaa minulle edelleenkin päänvaivaa on kameralaukun valinta. Omistan valehtelematta tällä hetkellä viisi eri versiota ja mikään niistä ei ole ihan se The kameralaukku. Suurin on reppu, jonne mahtuu kaikki mukaan. Sen kun pakkasin täyteen ja nostin repun selkään, meinasin lentää selälleni! Reppu painoi todella paljon.  Tällä hetkellä käytössäni toimivin ratkaisu on kameralaukku, jonne mahtuu tarvittavat objektiivit mukaan, kun kamera on pois sieltä ja roikkuu minussa. Yleensä otan mukaan vähintään kaksi eri objektiivia. Luontoon kun lähden ota kolme. Tarvittaisiin siis reppumallinen, johon mahtuisi rungon kanssa yhtäaikaa mukaan telezoomi, macro ja sitten se "yleisobjektiivi". Repun pitää tietysti olla siten kätevä, että siitä saa nopeasti objektiivin vaihdettua. Etsintä on käynnissä edelleen (huokaus).




Veneilevänä valokuvauksen harrastajana vastaus kameralaukku haasteeseeni voisi olla Ortliebin vedenpitävä kameralaukku. Tämä vaihtoehto löytyi GoExpon Ortliebin messuosastolta. Mutta mutta... tämä oli ainut värivaihtoehto, hei haloo! Ei mitään kauniin punaista tai räväkkää keltaista, missä väreissä löytyy Ortliebin muita tuotteita! Laukun sisältöä kun katselin niin sinne olisi saattanut mahtia juuri se runko ja kolme objektiiviä. Etsintä jatkuu....




GoExpon puolelta löysimme myös GoPro kamerat, joita etsiskelimme kameramessu puolelta. Kipparillani olisi vähän tällaisen kuume. Saimme kameraan todella hyvän esittelyn. Hmm.. jäi todella harkintaan.


Olen monta kertaa miettinyt Luontolehden tilaamista. Messuilla oli hyvä tarjous lehdestä ja sain mukaani kaksi edellistä numeroa ja tämän suloisen Norppa Rescue egologisen kangaskassin. Voit käydä tilaamassa lehden itsellesi täältä ja samalla lukea luontojuttuja.





Suomen Luonnonvalokuvaajien jäsen olen jo entuudestaan. Heillä on muuten todella hyvä Luontokuvalehti. Lehti on muhkea ja sisältää todella hyviä artikkeleitä luontokuvaamisesta. Voit liittyä seuraan täältä ja saat samalla hyvän lehden itsellesi.


Studio Kraftin messuosastolla pääsi ottamaan itsestään glamour kuvan. He olivat varanneet myös kunnolla rekvisiittaa tunnelman luomiseen. Valmiin kuvan saa ladata lähipäivinä heidän nettisivuilta. Ihan huippu hauska idea kuvamessuille!


Tässä Juniorin tyylinäyte. Ihan jännityksellä odotamme, miten ihana glamourkuva hänestä on tulossa. Tyylinäytteitä on nähtävillä jo heidän facebook sivuilla. Lisää tietoa Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevasta Studio Kraftista voit lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.


Valokuvaustuotteiden lisäksi messuila oli tarjolla myös monia mielenkiintoisian luentoja.  Arman Alizadin luennon aiheena oli Kameran kanssa Viimeisellä Ristiretkellä.


Valokuvaajakouluttaja, valokuvaaja ja tietokirjailija Tiina Puputti luennoi aiheesta POSE – Mallin asento ja ohjaaminen henkilökuvauksessa, Tarinoita kehittelystä, kuvauksista ja kirjasta. Olen ollut kuuntelemassa aikaisemminkin Tiinan luentoja ja en voi muuta todeta, kuin että hän on todella ammattilainen alallaan. Tiina osaa kertoa asiat siten, että tällainen harrastusvalokuvaaja blondikin ne ymmärtää. Vaikka en itse juurikaan tee henkilökuvauksia, sai hänen luennolta hyviä vinkkejä siitä, miten itse voi olla luonnollisesti ja kuvauksellisesti valokuvassa. Pönötys pois =D. Tiina on kirjoittanut POSE kirjan lisäksi myös loistavan teoksen valosta ja valaisusta. Valo se vasta mielenkiintoinen asia onkin kun siihen oikein perehtyy. Voin suositella molempia kirjoja lämpimästi.




Docendon osastolla oli paras valikoima valokuvaus oppaita. Heidän verkkokaupassa on monesti todella hyviä tarjouksia. Niihin voit tutustua täältä.


Viimeisin, voisinko sanoa kuvausvillitys, ovat nämä kopterikamerat. En ole vielä ennättänyt perehtymään niihin, mutta niiden avulla otettuja kuvia olen ennättänyt jo menesti ihastelemaan. Tuollaisen vekottimen voisi hankkia joskus vaikka puoliksi jonkun kanssa.

Messut olivat todella antoisat. Oli mukavaa viettää kokonainen päivä rakkaan harrastuksen parissa. Kiitokset Helsingin Messukeskukselle, että sain osallistua Kuva&Kamera 2016 messuille bloggaajana.

Postaus on tehty yhteistyössä Helsingin Messukeskuksen kanssa.

24 kommenttia:

  1. Mua niin harmittaa etten päässyt tonne. Mä olin töissä GoExpon puolella koko messut. Odotin, että johonkin väliin pääsisi livahtamaan, mutten ehtinyt. Olisi tarve uudelle rungolle ja ainakin yhdelle putkelle. Tällä hetkellä mullakin on Canon johon olen ollut tyytyväinen mutta saa nähdä. Olen kokeillut myös Nikon+Sigma ja hyvin toimi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden kameran ja vallankin objektiivin hankinta se vasta onkin kinkkinen juttu. Tarjolla on liian paljon hyviä vaihtoehtoja. Kannattaa kiinnitää huomiota myös siihen seikkaan, että millainen kamera istuu juuri sinun käteen parhaiten. Onnea uuden yhdistelmän etsintään =D.

      Poista
  2. Uma feira muito interessante com belas máquinas.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  3. Minulla on sigman objektiiveja, ja olen ollut tyytyväinen.

    Kiva postaus messuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Sigmaan täytyy kyllä minunkin todella tutustua =).

      Poista
  4. Samoilla messuilla oltiin :) Olin myös messubloggarina ja yritin katsella löytyykö kollegoja, mutta yhteenkään en törmännyt.

    Kannattaa muuten myös katsastaa Tamronin putkia. Mulla on ykköslinssinä Tamronin 28-70/f2.8 eikä mitään moittimista. Sigmalta mulla on 105 mm makro ja sekin todella hyvä tarkoituksessaan. Ja minäkin siis Canonisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Olen kyllä ajatellut laajenta katsantaan myös muihin merkkeihin. Suositukset kiinnostavat aina =).

      Poista
  5. Kattava postaus 😊. Mitä kaikkea on olemassa tai mitä voi tehdä kuvan eteen - on ihan mieletöntä ja mielenkiintoista. Itselläni on Olympus Omd ja tykkään siitä ihan kamalasti. Istuu käteen. Tarkkoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys =). Olympus on todella kameramerkki, johon voisin todella tutustua lisää. Pitää ottaa agendalle.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar11 maaliskuuta, 2016 16:04

    Voi miten "nälkäiseksi" tulin tekstiä lukiessa ja kuviasi tutkaillessa. Hyllyssä on pari Nikonin kameraa, Sony ja Samsung. Canon on ollut harkinnassa. Meikäläisellä on pienet vaatimukset, mutta ilmeisesti mahdottomat toteuttaa: kameran pitää olla pieni tai ainakin kevyt, zoomin vahva ja optiikan valovoimainen. Ei meinaa löytyä sopivaa. :)
    Todella hyvä esittely jälleen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi =). Hyviä ominaisuuksia vaadit uudelta kameralta. Merkkejä on ja malleja on todella paljon, joten sen the kameran löytäminen voi olla haastavaa. Kannattaa kiinnittää myös huomiota siihen, että kamera istuu hyvin juuri sinun käteen.

      Poista
  7. Samoilla messuilla ollaan taas oltu! Ja ehkä jopa samaan aikaan? Olin Tiina Puputin luennon aikana kahvilla siinä yläpuolella olevassa kahvilassa. :) En tosin tiedä luennoiko hän useampana päivänä.

    Minulla on haussa uusi kamera ja Nikoneita olin siis tsekkailemassa. Olin vähän yllättynyt miten suppea tuo Kuva ja Kamera-osio oli. Mukaan olisi mahtunut pari muutakin myyjää.

    Ja tuo kameralaukku-homma! Samaa Ortliebin laukkua olemme katsastaneet, samasta syystäkin. Mutta tosiaan, voisiko kameralaukku olla kaunis, tyylikäs ja käytännöllinen yhtä aikaa? Etsintä jatkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä messut on ollut aina melko pienet, mutta katsottavaa on ollut paljon. Muutamaa myyjää minäkin kaipasin ja Canon loisti vallan poissaolollaan, mikä oli minulle yllätys. Kun löydät hyvän kameralaukun niin anna ihmeessä vinkki =D.

      Poista
  8. Minä vähän luulen, että tuo, mitä epäilit Sigman objektiiveista, pitää paikkansa. Canonissa kun tulee aina se "merkkilisä" hintaan. Ainakin hinta-laatu -suhde on luultavasti enemmän kohdillaan, sama juttu vaikka sitten vertaisit esim Nkonin ja Sigman objektiiveja, luulen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa oikeasti agendalle ja tutkailla Sigman objektiivejä =).

      Poista
  9. Mä olen kanssa "Canon-nainen", mutta koska Canon ei ollut nyt mesuilla, niin tuli kiinnitettyä huomiota noihin Sigman Objektiiveihin ja olen lukenut niistä ihan hyvä arvosteluaja. En nyt kuitenkaan viellä tehnyt hakintoja mutta mietintämyssyyn jäi kuitenkin Sigma.

    Mulla on sama ongelma noiden kameralaukkujen suhteen. En ole vieläkään löytänyt oikeanlaista. Musta tuntuu, että ne on joko aivan liian isoja tai aivan liian pieniä. Tai hankalan mallisia tai rumanvärisiä.

    Mä olin kuuntelemassa Jukka Lehtosen luentoa makrokuvauksesta ja ostin jopa hänen kirjansa. Kaikki tällä viikolla otetut kuvat ovat sitten olleetkin makroja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että joku muukin painii samojen haasteiden kanssa =D. Tuo luento olisi ollut kanssa mielenkiintoinen sillä tykkään kovasti macrokuvailla. Onko kirja hyvä? Annetaanko siinä ihan käytännön vinkkejä? Minä laitan puolestani tuon kirjan mietintämyssyyn =D.

      Poista
    2. Kirjassa on todella paljon ohjeita ja vinkkejä ja se mikä minusta on hyvä, että kuvatekseteissä on kerrottu millä laitteella ja millä asetuksilla ko kuva on otettu. Paljon on toki sellaista, että pitää todella perhtyä ennen kuin ymmärrän täysin ja tuskin koskaan tulen harrastamaan mikroskooppikuvausta, mutta mielenkiintoista siitäkin on ollut lukea. Tosin en ole ehtinyt kirjaa lukea läpi, enneminkin selaillut ja lukenut tällä hetkellä mielenkiintoisimmat jutut. Ja sainhan kirjaan Jukka Lehtosen nimmarin :).

      Poista
    3. Kuulosta tutustumisen arvoiselta. Pitää laittaa ihan kirjan tiedot ylös =).

      Poista
  10. Kiitos hyvästä postauksesta, nyt alkoi harmittamaan, että nämä messut jäivät tänä vuonna väliin, niin kiinnostavia juttuja olit löytänyt.

    VastaaPoista
  11. Myself shooting with Sony and Sony lenses. Well I have the Sigma 105 macro F2.8 EX DG OS HSM Macro lens. This lens I feel fantastic. The Sigma 150-600 is also very good but I find it too expensive. In the Netherlands this lens costs 1599.00 euros !!!
    *****************
    Myself kuvattaessa Sony ja linssit. No Olen Sigma 105 makro F2.8 EX DG OS HSM makro-objektiivi. Tämä linssi Tunnen fantastinen. Sigma 150-600 on myös erittäin hyvä, mutta en löydä sitä liian kalliina. Alankomaissa tämä objektiivi maksaa 1599,00 euroa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photography is really fun a hobby but expensive. Sigma 150-600 is euros here in Finland =D. Too expensive I think =).

      Poista