torstai 24. maaliskuuta 2016

Terveisiä Tukholmasta!

Kun oli vietetty yö laivalla, saavuimme Tukholmaan. Viking Linen laivassa on se mukava puoli, että satama on kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Aurinko ei paistanut, mutta ei myöskään satanut vettä, joten sää oli mitä mainioin. Olemme käyneet niin monta kertaa Tukholmassa sateella, että osasimme arvostaa pilvipoutaa. Siksi sitä kai sanotaan, kun aurinko ei paista ja on pilviä taivaalla, mutta ei sada vetta =).


Muutama metri satamasta tulee Fotografiska. Niin monet kerrat olen kävellyt tämän paikan ohi, enkä ole päässyt pistäytymään. Tälläkin kerralla olin seurueemme ainut, ketä paikka olisi kiinnostanut, joten ohi mentiin. Olemme tulossa ensi kesänä omalla veneellä Ruotsin saaristoon ja tottakai myös Tukholmaan. Kippari ja Juniori saavat mennä Gröna Lundiin ja minä tulen Fotografiskaan. Minun pää kun ei huvipuiston laitteita kestä. 






Meillä oli mukana reissussa myös Juniorin ystävä. Tytöt olivat suunnitelleet, että ainakin Victoria's Secretissä ja Hollisterissa käydään. Ei muuta kuin siis kohti keskustaa.






Vanhan kaupungin kauniit ja kapeat kujat ovat aina yhtä viehättäviä. Oli mukavaa seisahtua ja miettiä maailman menoa siihen aikaan kun kadut on rakennettu. Onko kujila liikuttu hevosilla? Millaisia vaatteita ihmisillä on ollut? Onko kujilla liikkunut kissoja ja koiria? Olisi hauska päästä aikamatkalle mukaan.




Jokaisessa kaupungissa on aukio. Aukiolla on ollut varmasti aikanaan hyvin tärkeä tehtävä. Siellä on ollut toreja, on myyty tavaraa ja ostettu tarpeellisia asioita. On tavattu ystäviä, tuttuja ja kylän miehiä. Siellä on vaihdettu kuulumisia ja uutisia. Aukio on ollut aikanaan monen kylän sydän.




Suloisia namusia =D.




Maissaoloaika on viikonloppuristeilyllä kuusi tuntia, joka käytetään aina tehokkaasti. Tosin se tuntuu riittävän ihan hyvin. Ainakin me saimme jalat ihan muusiksi tuossa ajassa =D.


Kevät oli Tukhomassa pidemmällä kuin meillä Suomessa. Lunta ei ollut enään missään. Aurinko pilkisti pari kertaa pilvenraosta.




Aivan lähellä Tukhoman keskustaa löytyy Laura Fordin tekemä patsas, Koditon kettu - Rag and Bones with Blanket. Patsas on vuodelta 2009.


Tavoitteena oli siis Victori's Secret ja Hollister. Molemmat paikat tuli tsekattua ja olivat ihan vierekkäin. Victoria's Secret oli pieni pettymys. Nimittäin kauppa oli kooltaa ja valikoimaltaa lähes identtinen Helsingin Foorumissa olevan vastaavan liikkeen kanssa. Victoria's Secretin vuoksi ei siis kannata lähteä Tukholmaan. Lisäksi monia heidän tuotteita sai edullisempaan hintaan laivalta. Hollisteria puolestaa ei ainakaan toistaiseksi vielä ole Suomessa, joten se oli mukava paikka katsastaa. Juniorilla ja hänen ystävällään menikin siellä tovin aikaa. Me istahdimme Kipparini kanssa sillä välillä ulkopuolella lepuuttamassa jalkoja. Kun ostokset oli tehty, oli välipalan aika. Kauppakeskus Galleriassa (missä oli siis myös Hollister) oli mukava kahvila. Istahdimme syömään suolapalaa ja samalla kollasimme yhteen päivän tapahtumia.




Kun vatsat oli täynnä olikin jo aika suunnata takaisin kohti satamaa. Teimme vielä kierroksen kuninkaanlinnan kautta. Ei ollut Vickan eikä Estelle linnassa =D. Molemmat olisi kyllä ihana tavata joskus ihan oikeasti. Seuraan Ruotsin kuningashuonetta Instagramissa ja voin sanoa, että Estelle on todella viehättävä persoona. Hänestä tulee vielä joskus hyvä kuningatar.








Ja nyt kaikki veneilevät ystävät huomio! Vanhankaupungin, sanoisinko sataman laidalla on kauppa, jossa on vaikka mitä ihanaa merellistä. Paikka on Nautiska Magasinet, osoitteessa: Slussplan 5.
Päivä oli siinä mallissa, että emme ehtineet penkoa täällä tarpeeki kauan aikaa. Tämä on siis liike, jonne varmasti palataan esikesänä. Koskane ne alennusmyynnit alkoivatkaan? Heinäkuussa?







Täältä olisi voinut täydentää vielä tulevan reissun oppaita. Merikartat ja satamakirja on jo hankittu, joten nämä jäivät tällä kerralla kauppaan. Voit tutustua heidän valikoimaan täältä.


Gröna Lund uinui vielä talviunilla. Vaan pian sekin herää eloon. Kippari ja Juniori pääsevät viettämään hauskaa päivää ja minä vaikutun sillä aikaa Fotografiskassa upeiden valokuvateosten parissa =).  Oikeasti on mukava tulla kesällä Tukhomaan ja vietää täällä useampi päivä. Tutustua Tukholmaan pintaa syvemältä.

30 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! Kaupunki näyttää autiolta. Olen aina käynyt kesällä kun joka paikassa kuhisee ihmisiä. Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Gunilla =). Keskustassa oli onneksi vähän väkeä. Kesällä taitaa olla todella vilkkaampaa =). Ihanaa pääsiäisen aikaa <3!

      Poista
  2. Tuttuja maisemia:) Vanhasta kaupungista tulee aina minulle mieleen teini-ikä, vierailimme silloin usein Ruotsissa asuneen, nyt jo edesmenneen, enoni luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on varmasti mukavia muistoja ja paljon Tukholmasta =). Itselle koko kaupunki on jäänyt aina pintaraapaisulle, mutta ensi kesänä menään vähän pidemmäksi aikaa.

      Poista
  3. Upea kuvasarja Tukholmasta! Etenkin vanha kaupunki on viehättävä, kapeine kujineen.

    VastaaPoista
  4. Hello Katinka,
    Very wonderful pictures.
    Great to see the most wonderful places of this city. Amazing and impressive!!

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  5. Bela reportagem e excelentes fotografias.
    Um abraço e uma Santa e Feliz Páscoa.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia Tukholmasta. Mä jo odotan niitä tulevia kesän kuvia. Mulla on suunnitelmissa lähteä käymään toukokuun alussa Tukholmassa. Täytyykin ottaa toi Fotografiska ohjelmaan. Oikein ihanaa pääsiäistä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset CurryKaneli! Tukholma on mukava kaupunki ja kesällä varmasti parhaimmillaan. Ihanaa pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  7. Tukholma on kaunis kaupunki. Sain kuvistasi taas ihan uusia kuvakulmia :-)

    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Susanna ja ihanaa keväistä pääsiäisen aikaa myös sinulle =).

      Poista
  8. Mielenkiintoinen kuvasarja! Ja ihanan paljon kesäistä keltaista! :)

    VastaaPoista
  9. Párekin Palvelijatar24 maaliskuuta, 2016 19:57

    Mahtavan upeat kuvat tutuista paikoista. Pitäisikin käväistä pitkästä aikaa. Siellä on tullut käveltyä aikanaan niin useasti, että tähän väliin tulikin vähän pitempi paussi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Itse syysllistymme aina siihen, että tulee käveltyä ne samat kadut. Kesällä kun mennään ajan kanssa niin pitää laajentaa reviiriä =D.

      Poista
  10. Kiitos kivasta retkestä Tukholmaan! En ole käynyt siellä moniin vuosiin. Ihania valokuvia! Oikein alkoi naurattamaan, kun skrollailin tekstiä alas ja sitten se tuli.... meriaiheinen osoio! Niin Katinkaa kuin vain voi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marle =). Hih, tietenkin pitää olla merellenninen osio =D. Kohta on blogi taas pullollaan meriaiheita =D =D.

      Poista
  11. Voi harmi, kun et päässyt Fotografiskaan! Se on tosi kiva :) Ihan eri tasoa kuin Helsingin valokuvataiteen museo..

    Eksyin samaan kauppaan viimeksi, kun olin Tukholmassa. Siellä oli aivan ihania juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla kyllä menen sinne =D. Kesällä sitten. Ompahan jotain mitä odottaa =D.

      Poista
  12. Erittäin mielenkiintoista settiä ja hyvää jälkeä Tukholmasta. Tuo ensimmäisen kuvan pallero on kyllä monipuolinen katsottava, siinä voi nähdä melkein vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pasi. Tuo pallero on minustakin hauska. Se on juuri siinä Fotografiskan pihassa. Se voi olla ihmisen pää mutta se voi olla myös vihannes =D.

      Poista
  13. Kyllähän blogisi nimi vähän huvittaa niin mainioita ja ajatuksella otettuja kuvia sivut pullollaan, mieluusti niitä katselee, alkaa itsekin haaveilla hyvästä kuvasta ja valokuvaamisen ottamisesta vakavammin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Matti sanoistasi. Tässähän alkaa kohta itsekkin uskomaan, että osaa kuvata =D. Valokuvaharrastus on sitä ihanaa, että sen kanssa voi kehittää itseään vaikka millä mitalla.

      Poista
  14. Tukholma on aina ollut kaunis ja fiini. Saat sen näyttämään vielä kauniimmalta ja fiinimmältä.

    VastaaPoista
  15. Ihana Tukholma! Kiitos kun pääsin mukaan kuvien kautta!

    VastaaPoista