keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Isosaari

Tänä kesänä avautui yleisölle jälleen uusi saari Helsingin edustalla - Isosaari. Isosaari on ollut suljettuna sotilaskäytössä vuosikymmenien ajan. Saari sijaitsee Santahaminan varuskuntasaaren eteläpuolella ja se on Helsingin edustalla olevista saarista uloin asuttu saari. Isosaareen pääsee omalla veneellä vasta juhannuksen jälkeen, joten lähdimme Kipparini kanssa lauantaina matkaan yhteysaluksella Kauppatorilta.


Yhteysalus lähtee Kauppatorilta Suomenlinnan lautan vierestä joka tunti. Edestakainen matka aikuiselta maksoi 15 euroa (2017). Voit lukea lisää lippujen hinnasta, laiva-aikatauluista ja vaikka varata matkan täältä.


Samana päivänä järjestettiin Suomenlinnassa MeriViapori tapahtuma (syy miksi emme olleet viikonloppua Suomenlinnassa), joka kokoaa kauniit puuveneet yleisön nähtäville. Puuveneet tekivät kunniakierroksen kauppatorin kautta mennessään Suomenlinnaan. Ihailimme niitä veneen kannelta, ennen kuin lähdimme matkaan kohti Isosaarta.


Matka Isosaareen kestää reilun 40 minuuttia. Ajelimme Lonnan ohi ja saimme samalla ihailla Lonnan uutta saunaa (alla). Lonnan jälkeen reitti jatkui Kuninkaansaaren ja Santahaminan välistä kohti Isosaarta. 








Pian oli merimatka ohi ja saavuimme Isosaaren satamalaituriin. Yhteysalus oli ihan täynnä matkustajia, joka oli ymmärrettävää. Sää oli mitä mainioin ja uusi avattu saari kiinnostaa monia.








Isosaari on mainio retkipaikka. Saarella on ainutkertainen ja monimuotoinen luonto ja mielenkiintoinen historia, joka ulottuu aina 1600-luvulle saakka. Saari on suurelta osalta metsän peittämä. Saaren pohjoispuolelta löytyy kaksi upeaa ja lapsiystävällistä hiekkarantaa. Rannat ovat matalia ja vesi oli kirkasta. Kesä helteellä kannattaa ottaa uimapuku mukaan.






Kunnon kesäretkelle pitää ottaa tietenkin eväät mukaan. Eväiden nauttimista varten on Isosaareen laitettu monia retkipöytä ryhmiä jossa voi vaikka vähän isommallakin porukalla nauttia retkiantimista. Ellet halua kantaa omia eväitä mukana, on vain 500 metrin päästä venesatamasta Upseerikerho, joka toimii nyt ravintolana. Upseerikerholla on suuri terassi kauniilla merinäköalalla.




Saaren kulkureitti on vain vähän reilu kaksi kilometriä pitkä. Tieto ovat helppokulkuisia, joten niitä pitkin on helppo myös liikuntarajoitteisen ja lapsiperheiden rattaiden kanssa kulkea. Yhteysaluksella jaettiin saaren kartat, niitä sai myös Upseerikerholta. Aluksella annettiin ohjeeksi pysyä kulkureitillä, sillä muualla saattaa olla vanhoissa rakennuksissa sortuma vaara. Me totesimme Kipparini kanssa, että mikäli olisimme pysyneet pelkästään karttaan merkityllä reitillä, olisi moni mielenkiintoinen asia jäänyt näkemättä. Eniten kummastutti se, että karttaan oli merkitty monia kiinnostavia kohteita, mutta niille vieviä teitä ei ollut karttaan merkitty. Miksi ne oli merkitty karttaa, jollei haluta, että ihmiset menevät sinne? Tiet moneen paikkaan kuitenkin menivät. Joten suosittelen rohkeasti tutkimaan näitä kohteita. 




Yksi kartan ulkopuolisista mielenkiintoisista alueista oli ampumarata. Täällä sitä on moni sotapoika harjoitellut tarkkuusammuntaa. Armeija jätti saaren tammikuussa 2012. Moni ennätti sitä ennen palvella armeijan leivissä saarella. Meidän viereen yhteysalukselle sattui istumaan mies joka kertoi hänen isänsä aikanaan palvelleen asepalvelusta saarella. Isä oli myös mukana laivalla (sisällä) ja he olivat yhdettä tulossa katsomaan paikkoja, kolmenkymmenen vuoden jälkeen.










Armeijan jäljiltä saarelta löytyy kasarmialue ja ruokala.




Saarella on edelleen seitsemän armeijan aidattua aluetta, jonne ei saanut mennä. Niiden sisään jäi muutamia tykkejä... niitäkö nämä nyt ovat, en ole asiantuntija =D. Alueet oli aidattu ja merkitty hyvin, joten sinne ei voinut eksynyt vahingossa.






Isosaaren synkimpiin aikoihin kuuluu siellä toiminut punavankileiri, jossa vankeja oli ollut enimmillään 1500 henkilöä. Suurin osa näistä vangeista menehtyi saarella, sillä olosuhteet olivat huonot ja henkilökunnan käytös raakaa ja ihmisyyttä epäkunnioittavaa. Saarella kuolleet vangit on haudattu saaren keskiosaan joukkohautaan. Vuonna 1955 pystytettiin tämä muistomerkki heidän muistoksi.




Seuraava mielenkiintoinen kohde oli A-kasematti nk. Rikaman kasematti. Piti ihan kuukkeloida, että mitä tarkoittaa kasematti. Netissä sanottiin näin: "Kasemati on linnassa tai linnoituksessa oleva erillinen, yleensä omalla vahvistetulla muurilla varustettu tähystys- tai ampumapaikka." Tällä Kasematilla oli hienot muodot =D.




Minusta aivan ihan ja kuvauksellinen paikka.




Apua... muistinkohan laittaa oven kiinni?


Merivalvonta-asema Rikama.


Kun jatkoi matkaa A-kasematin ohi kohti saaren läntistä puolta löytyi, kalliolta tykki. Ja kun jatkoi matkaa vielä eteenpäin, löytyi upeat kalliot henkeäsalpaavalla merinäköalalla.




Meillä oli Kipparini kanssa viltti mukana. Levitimme sen kalliolle ja otimme tunnin verran aurinkoa. Katselimme ohi lipuvia veneitä, joita oli paljon liikkeellä. Ihana rentouttava hetki kahdestaan! Nämä kalliot ovat oivallinen picnic paikka.






Isosaareen on rakenteilla 30 paikkainen vierasvenesatama. Kiinnittyminen tapahtuu poijuun. Saaren nettisivujen tiedon mukaan se olisi valmis juhannuksena. Täällä voisi viettää kesällä muutaman yön omalla veneellä, sillä saarta ja sen luontoa voisi tutkia hyvinkin parikin päivää.




Isosaaressa on kaikkiaan kolme saunaa. Saunat ovat erikokoisia, pienin kahdeksalle henkilölle ja suurin kuudellekymmenelle. Saunoja voi vuokrata vaikka vähän suuremmankin porukan käyttöön. Yleisöristeilypäivinä sauna on lämmin klo 10-18. Saunan voi maksaa Upseerikerholle. Pukuhuone ja suihkutilat ovat miehille ja naisille erikseen, mutta itse saunatila on yhteinen. Uimapuvun käyttö on pakollista. Jos sattuu olemaan oikein hikinen hellepäivä, voi käydä saunassa puhdistautumassa ennen kotimatkaa.




En lähtenyt kertomaan Isosaaren historiasta tämän enempää, sillä toivon, että luet sen Isosaaren nettisivuilta täältä. Luonto oli upea ja juuri tällä hetkellä saarella kukki monet tutut ja hieman vieraammat niittykukat. Näimme Kipparini kanssa saarella punavarpusen, se oli minulle ihan ensimmäinen kerta elämässä! Isosaarta voin suositella lämpimästi mukavan kesäisen päivän retkikohteeksi. Me olimme kovasti tyytyväisiä vierailuun Kipparini kanssa, kun nousimme paluumatkalle yhteysalukseen. Seuraavalla kerran tulemme tänne omalla veneellä.

32 kommenttia:

  1. Vau tosi mahtava paikka! Hienot kuvat :D

    VastaaPoista
  2. Hieno raportti saaresta. Pitänee poiketa paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marko, poikkea ihmeessä. Nyt sinne pitäisi päästä jo omalla veneellä =D.

      Poista
  3. Erittäin mielenkiintoinen paikka, tuonne tai johonkin vastavaan kasarmin "raunioon" on päästävä kuvaamaan. Kiitos taas hienosta kuvaraportista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi. Tuolla ja Vallisaaressa niitä raunioita riittä. Vallankin vallisaari on kuvausmielessä hieman monipuolisempi.

      Poista
  4. Taas niin ihanat kuvat ja hauskasti kirjoitettu teksti. Tänä kesänä on pari päivää vielä ilman ohjelmaa, joten voisi miettiä Isosaarta. Hyvää juhannusta sinulle ja perheellesi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli =). Tämä on tosi mukava retkipaikka, suosittelen =D. Ihanaa kesää myös sinulle <3!

      Poista
  5. Näyttää todella mielenkiinoiselle paikalle! Tuonne olisi ollut pressitilaisuudessa mahdollisuus päästä, mutta harmittavasti oli juuri silloin muuta menoa. No, täytyy hypätä yhteysalukseen joku päivä ja ottaa lapsetkin mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on tosi kiva, lähde ihmessä lasten kanssa retkelle =D.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar21 kesäkuuta, 2017 20:46

    Hyvin saa käsityksen paikasta ja nähtävyyksistä. Taatusti visiitin arvoinen saari. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä Parekin kanssa vähän koluamassa siellä paikkoja =D.

      Poista
  7. Hienot kuvat taas. Paikka on meilläkin tutustumiskohteiden listalla. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista! Ja hei: Hyvää keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen paikka, pitää laittaa korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä, tuolla menee päivä mukavasti luonnon helmassa =D.

      Poista
  10. Hienolta näyttää! Vallisaari ja Isosaari ovat ihan ehdottomasti must visit-listalla, jahka pääsemme omalla paatillamme sinne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä molemmissa, ovat aikalailla vierekkäin =).

      Poista
  11. Kiios nojatuolimatkasta! Tuonne(kin) pitää ehdottomasti mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi NJ. Paikka on tutustumisen arvoinen todella.

      Poista
  12. Te teitte sen, eli otitte ja lähditte tuonne.
    Mielenkiintoinen kohde ja upeat kuvat (taas kerran)
    Leppoisaa juhannusta !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Käy ihmeessä kameran kanssa joskus vierailulla =). Ihanaa kesää myös sinulle!

      Poista
  13. kiinnostava paikka! Kiitos kuvamatkasta!

    VastaaPoista
  14. Wau ihan mahtavat kuvat ja paikka ja vinkki. :) Todella mielenkiintoinen retki. Hyytävä tuo punaisten puolesta taistelleiden huutomerkki.


    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  15. Eksyin blogiisi ja tykästyin ihaniin kuviisi! Isosaari vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta! Itse vierailin tänä kesänä Örön saarella, jonne pääsee laivalla Kemiönsaarelta. Örön saari on avattu vasta pari vuotta sitten yleisölle. Kannattaa tsekata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria, ja mukavaa että eksyit =D. Me käytiin Örössä sinä kesänä kun se avautui yleisölle ja oli tosi kiva paikka. Pitää mennä vielä joskus uudellen, sillä osa luontopolusta jäi kiertämässä =).

      Poista
  16. Kaikki armeijan linnoitukset, tykkiasemat ja varustukset on nykään aidattu pois yleisöltä ja mihinkään kasarmiin tai ruokalaan sisälle ei pääse joten kuvat ovat sisänsä hienoja.

    Kommentti "Isosaareen pääsee omalla veneellä vasta juhannuksen jälkeen,"

    Armeija poistui saartelta ja Senaattikiinteistöt vuokrasi suuren osan Isosaaren alueesta yksityiselle yrittäjälle (Suomen Saaristokuljetus Oy) joka tietysti määrää laiturien käytöstä vaan muuten saari on minusta jokamiehen liikkumisoikeuden piirissä ollut jo toukokuusta 2017 alkaen eli rantautua saa melkein joka paikkaa pl. armeijan alueet saaressa. https://yle.fi/uutiset/3-9601901

    Nyt kun sesonki on ohitse lukee Suomen Saaristokuljetus Oy www-sivuilla että alue onkin talviajan ajaksi taas muuttunut suljetuksi sotilasalueeksi :-) ja yrittäjä tietysti koittaa estää omatoimista rantautumista kiellolla "Omalla veneellä saapuminen on sallittu ainoastaan pääsataman vierasvenelaituriin maksua vastaan ja "Kiinnittyminen, rantautuminen ja ankkurointi saaren ranta-alueilla on turvallisuus- ja luonnosuojelusyistä ehdottomasti kielletty" vaan mitään lainmukaista estetettä ei minusta ole vaan onko vastakkaisia näkemyksiä?

    ks. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Usein_kysytyt_kysymykset_jokamiehenoikeu(17111)


    " Maanomistaja on laittanut saareen kylttejä: "Maihinnousu kielletty, maanomistaja". Pitääkö kieltoa totella vai voiko jokamiehenoikeuksien perusteella rantautua ja vaikka yöpyä teltassa?

    Luonnonsuojelulaki kieltää jokamiehenoikeuksien käyttöä rajoittavien kylttien asettamisen maastoon. Eli sellaiset yksityishenkilöiden asettamat taulut ovat yleensä laittomia eikä niitä tarvitse noudattaa. "Yksityisalue" -kyltti on laillinen, koska siinä ei ole kulkukieltotoivetta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä kommenteista =). Tuo jokamiehenoikeus onkin asia, johon pitää itseassa perehtyä paremmin =D.

      Poista