lauantai 2. maaliskuuta 2013

Benvenuti tutti a Roma!

Kävimme Roomassa perheen kanssa toukokuussa 2011 ja kaupunki jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen! Osasyynä saattoi olla myös se, että olen ihan totaalinen italia fani. Rakastan italialaista ruokaa, musiikkia, kulttuuria, kietä, ihan kaikkea - tutto! Benvenuti tutti a Roma!




Rooman - tuon ikuisen kaupungin, perustivat naarassuden kasvattamat veljekset Romulus ja Remus. Seitsemälle kukkulalle rakennettu historiallinen kaupunki suorastaan vilisee tunnettuja nähtävyyksiä. Roomassa yhdistyvät hienosti uusi ja vanha. Koko kaupunki on kuin hirtoriallinen museo, nähtävää riitää ilman pääsylippujakin.


 



Rakennusten katoilta löytyi ihania yksityiskohtia.






Rakentamisessa oli osattu hyödyntää myös katujen kulmaukset.







Rooman historiallisten Aurelianuksen muurien sisäpuolella on lähes neljäsataa toinen toistaan kauniimpaa kirkkoa. Pietarin kirkko on suurin ja sen kupoli pilkistää monesta paikasta. Kaupunki onkin kirkkojen kävijöiden paratiisi =).  Nämä kirkot sijaitsevat Piazza del Popolon etelälaidalla. Kirkkojen välistä avautuu näkymä Via del Corsolle (kilpa-ajokatu).





Kaupungilta löytyy lukuisia kahviloita, joissa voi käydä juomassa kahvit ajankanssa pöydässä istuen tai vain piipahtamalla tiskin ääressä pikakahvilla.




Kaupungin vilinästä on mukava piipahtaa välillä rauhalliseen puistaan lepäämään. Puistoissa vallitsee uskomaton rauha ja hiljaisuus vaikka ympärillä vilisee liikennettä suurkaupungin malliin.









Suihkulähteitä ja kaivoja löytyi sieltä täältä. Oma pullo kannattaa olla mukana, sillä vesi on hyvää ja  juomakelpoista. Tällaisesta "kaivosta" pystyi juomaan ilman omaa astiaakin. Sormi vain vesinoron eteen ja vesi alkoi suihkuta nokassa olevasta reiästä ylös tarjoten näin mahdollisuuden juomiseen. Samaan tyyliin kuin aikanaan koulussa ala-asteella juoma-altailla, muistatteko?




Järjestystä valvoi ja apua tarjoa kaksi instituutiota, Carabinieri ja Polizia. Minulle ei selvinnyt, että missä tilanteessa kukakin tulee apuun?





Näkymä hotellimme "takapihalta".





Italia tunnetaan maailmalla menopeleistään Fiateista ja Vespasta.





Koska liikennettä ja kulkuvälineitä on kaupungissa ruuhkaksi asti, on mahdollisimman pieni kulkuväline kätevä!






 Kauniita yksityiskohtia riittää.





Nyt peruskysymyksen äärelle, puhutko totta? Bocca della Verità (totuuden suu) on marmorinen korkokuva joka sijaitsee 500-luvulta peräisin olevan Santa Maria in Cosmedin -kirkon porttikäytävässä Aventinuksen kaupunginosassa. Keskiajalla levisi legenda jonka mukaan jos puhuja pitää kättään korkokuvan suussa, korkokuva puraisee häneltä sormet poikki jos puhuja päästää suustaan valheen! Totuuden selvittäjiä riitti korkokuvan ympärillä ihan jonoksi asti. Kuka uskaltaa kokeilla? Minulla on sormet vielä tallella =). Itse kirkko on myös kaunis, tutustumisen arvoinen paikka.

Ai että missä on kuvat Colosseumista, Trevistä ym. nähtävyyksistä? Niistä lisää seuraavissa postauksissa, kuvian kun tuli Roomasta tosiaan se 1941 kappaletta mukaan. Juttua siis jatkossa riittää.

11 kommenttia:

  1. Olipa näiden myötä ihana piipahtaa Roomaan! Ja tuo mieltä hyväilevä keväinen valo ja lämpö, sitä tuli kova ikävä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Mukavaa, että pääsit piipahtamaan Roomaan, vaikka tulikin kova ikävä. Minullakin on sille ikävä vaikka vierailinkin Roomassa vain yhden viikon =) Oli aivan ihana paikka. Ja paljon jäi vielä, mitä ei ennättänyt näkemään, oten pääsee menemään uudelleen.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia Roomasta! Minäkin olen Italia-fani, sen lisäksi, että olen meri-fani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No mutta sittenhän olen löytänyt "sielun siskon"! Olen tosiaan todellinen italia-fani ja meri on meidän perheen yhteinen intohimo. Jatketaan näissä merkeissä =)

      Poista
  4. Kappas, postauksia pidemmälle selaillessani huomasin, että meitä näyttäisi yhdistävän meren lisäksi rakkaus Italiaan! Olet saanut ikuistettua Rooman kuviisi juuri niin ihanana kuin se on. Olen Roomassa asuvalle ystävälleni velkaa visiitin sinne suuntaan ja näitä kuvia katsellessa alkoi matkakuume hivuta korkeampiin lukemiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sittenhän olen löytänyt jo toisen "sielun siskon" tänään! Roomasta tosiaan lähti mukaan 1941 valokuvaa, kohteita olisi ollut vaikka millä mitalla. Ensimmäisen kerran meinasi tulla kuvausähky =D. Nyt vain matkaa tilaamaan ja kohti Roomaa. Uskon, että rakastut paikkaan =)

      Poista
    2. Kyllähän siihen rakastuu joka kerta uudestaan ja enemmän! Seuraava Rooman-reissu olisikin sitten jo nopean laskutoimituksen jälkeen viides...:D Sinulla on ollut tänään hyvä päivä sielunsiskojen suhteen :)

      Poista
    3. Haa, olet siis jo Rooma konkari =D.

      Poista