lauantai 6. huhtikuuta 2013

Senaatintorilla

Senaatintori on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva tori ja Helsingin historiallinen keskusaukio. Sitä ympäröivät lukuisat arvorakennukset, kuten Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston päärakennus.

Helsingin tuomiokirkko, kutsutaan myös nimellä Suurkirkko, on Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan ja Helsingin hiippakunnan pääkirkko. Kirkon suunnitteli Carl Ludvig Engelin. Valkoiselta näyttävä, mutta todellisuudessa kolmella eri vaaleanharmaan sävyllä maalattu tuomiokirkko apostolipatsaineen on kenties Helsingin tunnetuin symboli.


Kirkko edustaa uusklassista tyyliä ja on pohjapiirrokseltaan tasavartisen kreikkalaisen ristin muotoinen. Esikuvana ratkaisulle on pidetty Pietarissa sijaitsevaa Kazanin katedraalia. Engel teki kirkosta lukuisia luonnoksia ja hioi sen tyylin mahdollisimman sulavaksi ja pelkistetyksi. 


Engelin kuoltua ja E. B. Lohrmannin jatkettua hänen työtään kirkko koki lisää muutoksia. Kirkon rakenteen pelättiin olevan liian heikko, joten siihen lisättiin Lohrmannin johdolla päätornin tueksi neljä kulmatornia ja katolle Pietarin Iisakin kirkkoa jäljitellen kaksitoista apostoleja kuvaavaa sinkkipatsasta. Ne ovat maailman suurin yhtenäinen sinkkiveistoskokoelma.


Koska kirkon kupoliin ei uskallettu sijoittaa painavia kirkonkelloja, Lohrmann suunnitteli myös pääjulkisivun portaiden reunoille sivurakennukset, joista toinen on kellotapuli, toinen kappeli. 







Aleksanteri II:n patsas on Venäjän tsaarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu muistopatsas. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1894, ja se on yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä.


Väkeä Aleksanterin patsaan juurelta.


Senaatintorille pilkistää myös toinen Helsingin upeista kirkoista, nimittäin Uspenskin katedraali.




Senaatin torilla järjestetään ympäri vuoden monenlaisia tapahtumia, on toreja, karnevaaleja, konsertteja. Uusi vuosi otetaan vastaan perinteisesti Senaatintorilta. Kesällä on mukava istahtaa Suurkirkon rappusille ja katsella torilla vilistäviä turisteja ja nauttia eurooppalaisesta tunnelmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti