tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesän odotusta - apua, nythän on kesä!

Koko kesän alku on mennyt "kesää odotellessa". Tajusin yksi päivä, että apua, kesähän on jo puoliväissä kohta eikä sitä enään pidä odottaa, vaan alkaa viettään =D. Odotuksen tunne tulee siitä, että on odottanut niitä lempeitä (tuulettomia) päiviä, jolloin saisi laittaa hellevaatteita päälle. Antaa aurongon helliä ihoa. Jättää villasukat hetkeksi "narikkaan" vaikka niistä kovasti pidänkin.


Metsässä kasvit ovat tulleet melko normaaliin tahtiin. Ovat varmasti tottuneet tähän koleaan ja vähälumiseen Suomen kesään =D. Toisaalta kun ei ole ollut liikaa hellettä, ei ole kasvit päässeet kuivumaan ja ollaan saatu nauttia kauniista vihreästä väristä.






Oletteko huomanneet, että ei ole ollut perhosia. Tajusin senkin, että no ei tietenkään ole kun ei ole ollut lämpimiä aurinkoisia päiviä. Kesähelteillä kun menee niitylle, sillä lentää valtava määrä erilaisia perhosia. Samalla tavalla on kaikki muutkin "öttiäiset" olleet vähissä. Missähän ne odottelee kesää?






Sudenkorennot odottelevat myös kesänlämpöä, niitäkään ei lennä (tai ainakaan minä en ole niitä onnistunut näkemään). Tällä hetkellä rannoilla pääsee ihastelemaan lintuperheitä. Kaikkia pieniä ihania palleroisia. Merivesi on pysytellyt myös  kymmenen asteen molemmilla puolilla. Ei siinä pahemmin talviturkkia heitellä =D. Tällä vauhdilla jää turkki päälle (ei olisi ensimmäinen kerta).


Sydämmen muotoinen kivi - luonnon sydän.




Tässä kohtaa piti vähän kokeilla uuden objektiivin bokehia. Olen kuullut siitä moitteita, mutta itse olin kyllä tyytyväinen, ainakin tämän (yllä) kuvan peristeella =D.






Ei voi toivoa, että kesä sää tule jo, sillä kesä on jo tullut. Lämpimät ilmat vain puuttuvat. Pari viikkoa on vielä loman alkuu. Hiljalleen alkaa jännittää, että millainen lomasää saadaan. Niillä mennään mitä saadaan =D. Onneksi näyttää olevan valoa tunnelin päässiitteitä, sillä viitteitä kesän lämmöstä saatin viimeviikonloppua. Suinonsalmessa oli merivesi jopa 16 astetta. Se on tämän kesän ennätys merellä. 



23 kommenttia:

  1. Ei ole näkynyt perhosia, eikä pörriäisiä. Luonto on kuitenkin näyttänyt parastaan, sillä kaikkialla on ihan supervihreää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikki on vielä ihanan keväisen vihreää kun ei ole helle polttanut =).

      Poista
  2. Joku povaa että Venäjältä tulee vielä hirmuhelle. Toinen väittää ettei tule kesää tänä vuonna ollenkaan. No, ehkä syksyllä ollaan viisaampia! Kauniita tunnelmia kuvissa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK. Tosiaan syksyllä ollaan kesän suhteen viisaampia =).

      Poista
  3. Me taidamme molemmat olla kuin Niisku-Neiti: ihailemme luonnon kukkasia ja sydämenmuotoisia kiviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ollaan =D. Tulemme suoraan muumilaailmasta =D.

      Poista
  4. Upeita kuvia! Minusta on koko ajan tuntunut keväältä. Saa nähdä, minkälaiset säät ovat jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sussi. Kevään tuntu on ollut minullakin, kunnes havahduin että senhän on kesä menossa jo =D.

      Poista
  5. Eilen meillä oli helle, mutta tänään näyttää taas siltä, että kohta sataa.. Aivan mielettömiä kuvia ja voi miten sydämellinen kivi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K =). Sadetta saatiinkin tänään vähän aikaa mutta sitäkin rivakammin =D.

      Poista
  6. Eilen tuntui jo kesältä sekä tänäänkin! Kasvit taitavat nauttia tästä alkukesästä, kun kaikki näyttää niin vihreältä ja runsaalta. Ja kestäisikö kukintakin pitempään kuin helteillä.
    Tosi kaunis kivi ja kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki =). Kasveille tämä on ollut varmasti loisto alkukesä kun ei ole ollut liian kuuma ja ovat saaneet vettä =).

      Poista
  7. Tämä nyt on vain tällainen kesä tällä kertaa. Onhan näitä ollut silloin tällöin aikaisemminkin. Ei ole kuitenkaan pakkasta eikä sada lunta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei ole sentään satanut lunta =D. Näillä mennään =).

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. All these soft green and blue shades, lovely!

    VastaaPoista
  10. Sulle kävi näköjään samat kun mullekin tuon kesän suhteen :) Jokohan tämä heinäkuu avais lukot ? Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Harry. Kyllä ainakin tänään on lämmintä piisannut. Aika näyttää kuinka kauan =).

      Poista
  11. Hienot kuvat! Kesää ei huomaa muusta kuin kalenterista, mutta ehkä se vielä ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Gunilla =). Aika meneen niin hurjaa vauhtia etten tahdo pysyä kalenterinkaan perässä. Pitää muistaa nauttia jokaisesta päivästä, näitä onodotetu =D.

      Poista