keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Bylandet - kauden viimeinen reissu

Käsillä oli veneilukauden viimeinen reissu ennen veneen nostoa. Viikonlopuksi ilma viileni toden teolla, joten päätimme tehdä retken päiväseltään Bylandettiin. Sinäänsä oli mukavaa, että veneilukausi loppui paikkaan, jossa kävimme ensimmäistä kertaa. Meille on muodostunut jo pienoiseksi perinteeksi, että teemme viimeisen venereissun aina yhdessä ystäväperheen kanssa, ja niin tehtiin tänäkin vuona.


Bylandetissa ei ole laituria, vaan vene kiinnitetään suoraan kallioon. Minua nämä kallioon kiinnittymiset aina hieman pelottaa, sillä olen äärettömän huono hyppäämään kalliolle. Pelkaan, että liukastun. Tällä kerralla meitä oli useampi aikuinen, joten rantautuminen sujui hyvin. Minä sain hoidella veneen peräköyden =D. Onneksi meitä oli monta, sillä paikka oli kovin tuulinen ja se hankaloitti rantautumista osaltaan. Vaan kaikki meni hyvin ja saimme veneen kiinnitettyä.




Bylandet sijaitsee Kirkkonummen puolella Porkkalan edustalla. Saari on Stora Mickelskär saariryhmä pääsaari. Bylandet on veneilijöiden suosiossa ja oivallinen tukikohta kalastajille. Saarella on keittokatoksia ja puita, vessat sekä kiinnityspoijuja ja -lenkkejä veneiden kiittittämiseen. Saari on Espoon kaupungin virkistysaluetta. Meillä oli eväät mukana ja seurueen isännät tekivät tulet. Pian saatiin hyvää ruokaa maisteltavaksi.








Bylandetilla on todella mielenkiintoinen historia. Saari on ollut toisen maailmansodan jäljiltä Porkkalan vuokra-aluetta aina vuoteen 1956 saakka. Tuolloin saarella sijaitsi Neuvostoliiton merivalvonnan hallinnollinen keskus. Tämän vuoksi siellä on vieläkin nähtävissä sen aikaista  rakennuskantaa. Toisen maailmansodan jäljiltä saarelta löytyy tulenjohtotorni, joka on nyt puolustusvoimien hallinnassa.







Kun vatsat oli täytetty, oli sielun ravinnon aika. Keräsimme tavarat ja veimme ne veneelle. Lähdimme kiertämään saaren ja ihailemaan sen kauniita kallioisia rantoja. Kallioiden ansiosta ranta oli helppokulkuista.




 Vesi oli alhaalla ja paljasti levän kivillä.








Haikeutta oli ilmassa, sillä tämän reissun jälkeen pääsisimme merelle vasta ensi vuoden keväänä. Vaan onneksi se talvi vierähtää aina nopeasti ja kevät tulee ennätysvauhtia eteen. Tästä eteenpäin myös blogissa keskitytään muihin asioihin. Kiitos tästä kaudesta, se oli mahdottoman ihana.

42 kommenttia:

  1. Sielu lepää <3 Nämä olleet yhtä iloa, keväällä taas sitten. <3 Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tiia =D. Välillä pelkään, että kyllästytte kun ei muita kuvia kesällä tule blogiin kuin vain mereltä =D. Talven aikana kehitellään sitten muuta. Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle <3!

      Poista
  2. Kiva on ollut katsella kaunista saaristoamme hienojen kuviesi kautta, kiitos! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos myös sinulle tästä ihanasta ja ikimuistoisesta kaudesta ♥
    Tänäkin vuonna olen näiden upeiden postaustesi perusteella kirjannut taas lukuisia uusia kohteita tulevien kausien must visit-listaan, joka alkaakin olla jo melkoisen pitkä! Kippari jo vitsaili että täytynee vaihtaa nopeampaan veneeseen, jotta ehdimme kaikkiin kohteisiin vielä tämän elämän aikana ;) Nooo, ei se lista nyt sentään ihan niiiiiin pitkä ole..........vielä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Ansku! Ja mukavaa jos näistä minun jorinoista on jotain iloa. Siksi niitä tänne kirjailen että jos vaikka joku muukin innostuisi menemään. Itse olen löytänyt myös monet upeat kohteet blogeista. Ja tämä kausihan oli ihan super siksi kun tapasin sinut <3!

      Poista
    2. Tämän kauden huipentuma oli ehdottomasti tapaamisemme Tammisaaressa ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Elli itsellesi ja koko teidän ihanalle perheelle <3!

      Poista
  5. Fantástico belas fotografias.
    Um abraço e boa semana.

    VastaaPoista
  6. Hello Katinka,
    Very nice shots.
    Wonderful to get a view in the beautiful area.
    It looks really great with the big stones along the water.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  7. On harmillista että saaren toiselle puolelle ei pääse ainakaan purjeveneellä maihin. Pohjoiskärjessä vähän suojaisampaa jos ei tuule pohjoisest kuten tuossa näyttää tuulevan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Meillä on onneksi moottorivene niin ei tarvitse syväyksistä niin paljoa olla huolissaan =D.

      Poista
  8. Kaunista ja karua maisemaa samalla kertaa. Lisänä historia.
    Sinulla on ollut upea seilauskesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli todella onnistunut vaikka ilma olikin välillä vähän viileä. Silti aurinko paistoi ihanasti =).

      Poista
  9. Kiitokset tästä kesästä. Ihana kun olet jaksanut taltioida näitä upeita saaria. Bylandet on taasen ihan uusi paikka minulle. Täällä Turun saaristossa kun tulee enemmän veneiltyä.
    Ja muuten, minä niin pelkään kalliolle hyppäämistä. Jaan tuon tunteen kanssasi. Olen kerran hypätessäni pudonnut veteen. Polvivamma tuli, josta olen toipunut. Ja yksi ystäväni katkaisi molemmat (luit oikein) molemmat jalkansa hypätessään kalliolle, tosin siitä on kauan aikaa. En millään hyppäisi kalliolle. Joskus vain on pakko.
    Nyt on Sagan aika nukkua talviunta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Tuula, että olet jaksanut olla mukana =D. Nyt on Sagalla todella talviunien aika =D.

      Poista
  10. Kiitokset sinulle näistä kaikista ihanista postauksista. On ollut todella antoisaa reissata teidän siivellä pitkin ja poikin. Jälleen aivan ihania valokuvia, ihan tulee kesää ikävä niitä katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Marle =). Mukavaa jos olet viihtynyt "matkassamme" =D.

      Poista
  11. Hei, mahtavaa kun uskalsitte Bylandettiin. Arvasin, että saist sieltä ihania kuvia ! Jotain viisi kuukautta vesillelaskuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Elena =). Jes vain viisikuukauta enään vesille laskuun. Joulusta kun päästään, niin kevät livahtaa ohi nopeasti =D.

      Poista
  12. Hieno sarja, tämä sinun venekesäsarjasi.
    Minun edellisten postauksiesi kommit on lentäneet taivaan tuuliin, sorry. Ja tämänkin kirjoitan nyt toiseen kertaan. Tässä nimittäin huomasin, että jostain syystä putosin aktiivitilasta pois, ja kun painoin "julkaisua", blogisi laittaakin valitsemaan tilin. Mutta olen saman tien poistunut "onnellisesti" sivultasi. Tätä en aiemmin ollut huomanut. Mutta nyt jotenkin pisti silmään, tai viivyttelin poistumistani. Toivottavasti nyt onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Orvokki =). Huomasin, että edellinen kommentti oli lentänyt bittitaivaaseen. Sitä ei ollut blogissa, mutta se oli säästössä minun sähköpostissa =D. Joten pääsin lukemaan sen.

      Poista
  13. Nyyh, kausi se sitten vaan loppui! Juuri tässä kauhistelin, että ensi kesään ja mökille pääsyyn (= venematka) on ihan mielettömän pitkä aika :O Mutta jospa se talvi vierähtäisi nopeasti, pitää keskittyä muihin juttuihin.
    Me ollaan käyty toissakeväänä retkellä mantereella tuolla Porkkalanniemessä, sievää oli sieltäkin suunnasta katsottuna. Oisipa kiva tehdä joskus veneretki tuonne Bylandetiin, laitan korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä korvan taakse, saari on tosi hyvä retkisaari =). Ja hei, kun joulusta päästään, niin kevät livahtaa nopeasti ohi ja tietty huhtikuussa heti vesille taas =D. Kun on pieni tauko niin osaa sitten taas arvostaa kahta paremin kun pääsee takaisin vesille.

      Poista
  14. Kiitos tästäkin "tuotantokaudesta"! Olemme saaneet nauttia hienoista kuvista ja mukavista taustatarinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi, että olet jaksanut olla "matkassa mukana" =D.

      Poista
  15. Kiehtovia kauniita kuvia ja kertomuksia!

    Niin se on, nämä kylmät ja pimeät kuukaudet on nopeasti takana.

    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Liplatus. Totta se on, kevässä ollaan ennen kuin edes huomataan =). Ihanaa marraskuuta myös sinulle!

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. A beautiful last trip this season.
    Next year again meets a new trip to beautiful pieces of nature.
    These pictures show a lot of beautiful things.
    regards
    *************
    Kaunis viimeinen matka tällä kaudella.
    Ensi vuonna taas täyttää uuden matkan kauniita paloja luonnon.
    Nämä kuvat osoittavat paljon kauniita asioita.
    tervehtiä

    VastaaPoista
  18. Bylandet. Tämä on meidän viime vuosien kohde loppukaudella. Monet revontulet tullut katsottua veneestä. Ja todella kauniita kuvia on kyllä blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli todella ensimmäinen kerta. Minä olen todella arka hyppimään kallioille =). Saari oli kyllä kaunis!

      Poista
  19. Upeat rantakalliot. Saaristomme on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli tosi kiva. Saamme olla onnellisia meidän saaristosta =).

      Poista