perjantai 6. marraskuuta 2015

Pienen Tehtaan Pipo

Pipo, tuo mainio päälaen peittävä vaatekappale. Muistan nuoruudessani, kun lähdin kouluun, käski äiti laittaa pipon päähän. Kun pääsin ovesta ulos, lensi pipo heti laukkuun kun vain pääsin kulman taakse kotoa. Nykynuoriso sen sijaan pitää pipoa sisälläkin. Niin se trendi muuttuu vuosien saatossa. Näin "vanhemmalla" iällä olen alkanut itse arvostaan pipoa aivan uudella tavalla. Voi miten mukavasti se lämmittääkään päätä talvi pakkasella.

Viime syksynä innostuin pipoista ihan toden teolla, sillä sain tietää, että ystävälläni oli pieni Pipo Tehdas! Hän valmistaa todella vihettäviä puuvillapipoja, joihin ei kerta kaikkiaan voi olla rakastumatta. Olen tilannyt häneltä jo viisi pipoa. Uusimmat tilasin tänä keväänä veneelle, sillä mikään ei ole sen ärsyttävämpää, kuin että tuulella hiukset viuhtoo silmillä siinä vaiheessa kun työskentelen veneen kannella. Käsiä ei kerta kaikkiaan riitä siirtelemään hiuksia silmiltä pois. Pipo päähän ja ongelma on ratkaistu! Niin ja kyllä se lämmittääkin päätä mukavasti viileällä säällä =D.


Juniori sai toimia "mallinukkena" että pääsin kuvaamaan tämän raikkaan ja merellisen pipon. 




En osannut päättää, että haluanko puna-valko -raitaisen vai sini-valko -raitaisen, joten ostin molemmat. Kätevää, kun toinen on pesussa, voi toista pitää. Ja juniori haluaa lainailla näitä myös välillä =D.


Olen näiden lisäksi tilannut ystävältäni myös aivan tumman sinisen pipon ja pari vaaleanpunaista (sillä arvasin, että Juniori olisi ominut sen heti ja minä olisin jäänyt ilman).




Katsokaa miten ihania kankaita ja kuoseja! Valikoima vaihtelee ajoittain. Tässä välissä voisimme antaa "puheen vuoron" naiselle näiden ihania pipojen takana =).

Pia, mikä sai sinut innostumaan pipoista?

Tarvitsin itse uuden ”lörppäpipon”. Kangaskaupassa lasten kanssa käydessä löytyi ihania trikoita ja lapsetkin halusivat uudet pipot, sitten tulikin pipoja yhden tilalle! Lapsien kaverit ja ystävien lapset myöskin innostuivat värikkäistä ja kivoista kuoseista.

Onko pipojasi myytävänä jossain?

Myyn pipoja puskaradio periaatteella. Lisäksi pipoja on myynnissä Lempäälän Ideaparkin Mummola kaupassa.

Tarina pipojen takana?

Työskentelen itse teknisellä alalla ja omaan vahvan visualistin ja käsityöläisen sielun. Lisäksi suvussa on erittäin lahjakkaita kädentaitajia. Nämä yhdessä on saanut aikaan sen, että meillä kotona näprätään, ommellaan, askarrellaan, kudotaan, virkataan jne paljon. Pipojen ompelu, sekä muut käsityöt ovat minulle tärkeä tapa tehdä omaa juttua ja rentoutua.




Olen tilannut Pian pienestä tehtaasta myös tuollaisen maastokuvioisen pipon luontokuvausta silmällä pitäen. Se pipo pitää majaa kamerarepussa siltä varalta että pitää peittää vaaleat hiukset luonnossa kuvatessa.

Mitä mieltä olette, tekisikö mieli tällaista ihanaa pipoa? Ei hätää, sillä pipotilauksen ja kuosieja voi kysyä osoitteesta pia.savela@gmail.com. Näin pääset tilaamaan itsellesi elämäsi pipon =D. Pipot maksavat 16 euroa per pipo (2015). Minä olen menettänyt vallan sydämeni näille ihanille kuoseille. Tuollainen pöllöpipo olisi kyllä kanssa tosi kiva.... hmm.. pitäisiköhän tehdä tilaus =D.

15 kommenttia:

  1. Ovat tosi sieviä.
    Minä käytän pipoa paljon. Olen semmoinen pipoihminen. Retkillä makuupussinukkuessakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuli ihan pipo ihminen näiden pipojen myötä. Tuntuu tosi hyvältä kun päätä ei palele.

      Poista
  2. Jättefina mössor och underbart vackra tyger!

    VastaaPoista
  3. Onpa kivannäköisiä pipoja. Hauska tuo nuoruuden pipottomuus tuossa alussa. En minäkään pipoa käyttänyt ja sanoinkin, että parempi pää kylmänä ja jalat lämpiminä. Vaan nyt on toisin! Ja merellä nuo puuvillapipot ovat mainioita. Ihania todella nuo merelliset raitapipot. Katinka, neuvo ystävääsi perustamaan nettikauppa. Ainakin jokunen aika sitten sen sai perustettua ilmaiseksi osoitteessa:
    www.tictail.com / Ystävälläni Hannamarjalla, joka niitä raidallisia (merellisiä) villasukkia kutoo, on tuo verkkokauppa. Laitankin tähän osoitteen, jos sitä haluaa kurkata. http://hannashandmade.tictail.com Ja Instagramissakin noita kivoja pipoja kannattaa mainostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää antaa Pialle vinkki tuosta nettikaupan perustamisesta. Uskon, että näitä menisi hyvin kaupaksi. Ja onneksi muoti on juuri sellainen että pitävät pipoa päässä =).

      Poista
  4. I like the patterns on the fabrics!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköisiä pipoja.
    Pipo on siitä myös mukava, että sen voi aina vetäistä päähän, kun tukka on vähän niin ja näin...:) eikä tarvitse edes olla kylmä sää.
    Saapas nähdä, milloin pipomania menee ohi ja taasnuoriso palelluttaa pään. Mutta nythän tätä pipoaikaa on kestänyt kauan eikä loppua ainakaan vielä näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, saman olen huomannut vallankin jos ei aina pääse merellä pesulle muualle kuin mereen niin voi nykästä pipon päähän =D.

      Poista
  6. Pormenores bem coloridos.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  7. Minulla on aina veneess' mukana puuvillapipo juuri siksi, että hiukset eivät mene silmille kun pitäisi hypätä köyden kanssa laiturille tai ottaa kuvia matkalla. Ihania nuo ystäväsi pipot! Haluaisin heti fillaripipon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ihan saman, kun kaikki hiukse ei ylety kiinni, niin pipolla saa loput kuriin =). Ei muuta kuin Pialta tilamaan fillaripipoa =D.

      Poista