torstai 7. tammikuuta 2016

Kuopio

Meille on tullut jo perinteeksi, että joulun jälkeen ajamme vierailulle Kipparini serkun perheen luokse Kuopioon. Niin teimme tänäkin vuonna. Kun joulun pyhät olivat ohi suuntasimme auton nokan kohti Kuopiota leppoisassa pakkassäässä. Oli mukava jälleen tavata ystäviä. Kuopio on minusta tavattoman kaunis ja kuvauksellinen kaupunki. Voisin aivan hyvin jopa asua siellä. Meillä kävi vielä loistava tuuri säiden suhteen. Saimme pientä pakkasta (= kuivaa ilmaa)  ja jopa auringonpaistetta.


Meidät kutsuttiin syömään Kipparini serkun äidin luokse. Lähdimme sinne kävellen, sillä matka ei ollut pitkä. Erityisen paljon pidän Kuopiossa näistä vanhemmista puutaloista. Ne ovat niin kauniita ja kuvauksellisia.


Kävelimme hautausmaan ohi.


Ylitimme junaradan.






Armeijan entiset rakennukset olivat upeat. Puutalojen lisäksi minua viehättää kovasti punaisesta tiilestä kauniisti rakennetut talot.



Armeijan rakennusten sisäpihalla oli muistomerkki Kuopiota talvisodassa ja jatkosodassa puolustaneiden kunniaksi.




Sotaveteraanimuseo.




Hanna Partasen kalakukkoleipomo osui matkan varrelle. Voiko Hanna Partasen myymälää ohittaa ostamatta sieltä kalakukkoa? No ei voi, joten poikkesimme myymälään. Ostimme samalla aivan taivallisen hyviä munkkipossuja, omenatäytteellä. Mietiskelimme yhdessä, että miten päin tuollainen kalakukko oikein pitäisi oikeaoppisesti leikata? Sillai siivuiksi sivuttain vai siten että leikataan päältä hattu ja kaivellaan sisustaa siihen kyytipojaksi? Aito savolainen tapa taitaa olla tuo hattujuttu =D. Mukaan lähti aito muikkukukko.Pähkäilemme sitten kotona lisää sen leikkaamista =D.




Lisää kauniita rakennuksia.




Aurinko alkoi hiljalleen laskea kävelymatkamme aikana ja maalaili pilven reunoihin kauniita värejä.


Valkeisenlammen rannalta löytyy Heikki Niemisen vuonna 1954 tekemä veistos "kevät". Heikki Nieminen on vuonna 1926 syntynyt kuvanveistäjä ja taidegraaffikko. Hänen töitä on julkisesti näytillä monissa eri kaupungeissa. Kevät patsas on ollut alunperin Kuopiossa viereisen sairaala rakennuksen tontilla josta se siirrettiin 1990-luvun lopulla tänne lammen rantaa. Minusta patsas kuulukin tänne, lammen rannalla se saa kevään tullen uitella varpaitaan rantavedessä.


Kun hain lisää tietoa netistä Heikki Niemisestä huomasin, että minullakin on kotona yksi hänen patsaistaan! Hän on nimitäin suunnitellut Hymypoika-patsaan vuonna 1954. Hymytyttö-patsas tehtiin kaksi vuotta myöhemmin. Näitä patsaita jaetan edelleenkin kouluissa hyvän toveruuden merkkinä. Alun perin patsaiden tarkoituksena oli kerätä rahaa vähävaraisille koululaisille.


Valkeisenlammen ranta ja puisto ovat kaunista aluetta. Voin vain kuvitella, millaista täällä olisi kesällä. Ylipäätään olisi mukavaa nähdä Kuopio joskus kesäasussa. Olemme Kipparini kanssa sunnitelleet, että joku kesä tullaan veneellä Saimaalle. Tuolloin aiomme käydä myös kesäisessä Kuopiossa.




Olimme jo lähellä määräänpätämme. Ja kyllä ruoka jo maistuisikin hyvälle reippaan kävelylenkin jälkeen. Kiitokset Ritulle jälleen hyvästä kestityksestä!

21 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar07 tammikuuta, 2016 07:25

    Onpa hyvä kaupunkiesittely ja upeat kuvat, jälleen kerran. Kuopiossa on tullut käydyksi jokunen kerta kesäreissuilla, mutta ei koskaan talvella. Ilmeisesti kannattaisi käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset =). Sinulla on juuri päin vastoin kuin minulla, minä en pääse sinne koskaan kesällä, vaan aina vain talvella =D.

      Poista
  2. Näitä kuvia olinkin jo odotellut, kannatti odottaa. Tänä vuonna Kuopion reissulla ei ollut ihan yhtä paljoa lunta kuin viime vuonna, mutta onneksi kuitenkin sen verran, että maisema näytti talviselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi, sää todella suosi, odotas vaan, lisää kuvia on tulossa vielä =D. Näin elämäni ensimmäisen halon myös Kuopiossa.

      Poista
  3. Hienot kuvat! Ja mainio sattuma, minun anoppini asuu Kuopiossa, samoin miehen sisar. Mieheni isä siunasi avioliittomme Kuopion tuomikirkossa vuonna 2000. Kävimme Kuopiossa viimeksi nyt jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa =D. Kuopio on todella kaunis kaupunki.Ihan ei olla oltu siellä yhtä aikaa =). Tuomiokirkko on mielettömän kaunis. Upea paikka siunata avioliitto.

      Poista
  4. Excelente trabalho e belas fotografias.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  5. Kykysi saada kaikki näyttämään kauniilta upeissa kuvissasi on ilmiömäinen. Ihanat kuvat.
    Joskus on tuollakin tullut oltua muutaman kerran, mutta jotain 35 v. sitten ja kesäaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Orvokki =). Kuopio on niin kaunis kaupunki, että ei sitä paljoa tarvitse kuvia "korjailla" =D.

      Poista
  6. Niin kuin on aiemminkin ollut puhetta, niin Kuopio on kiva ja kuvauksellinen kaupunki.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kuopion esittelystä! En ole siellä käynyt, ehkä lapsena kuitenkin. Upeita kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  8. Upea talvivalo kaikissa näissä kuvissa; sä olet kyllä niin taitava kuvaaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Merenneito =). Kovasti yritetään harjoitella =D.

      Poista
  9. Thanks for these series about Kuopio. The architecture is attractive, and the sculpture is beautiful!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia taas kerran. Kuopionkin saat näyttämään mielenkiintoiselta ja värikkäältä.

    VastaaPoista