sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ensimmäinen kevätpäivä

Eilen paistoi aurinko ensimmäistä kertaa kuten se vain voi keväällä paistaa. Ei pilven hattaraa taivaalla. Lumi antoi periksi auringonvalossa ja alkoi sulaa. Sanomattakin on varmasti selvää, että mieli oli todella korkealla! Ilmassa ihan tuoksui jo kevät. Oli pakko päästä ulos kameran kanssa silläkin uhalla, että mitään erikoisia lintuja ei vielä näkyisi. Suuntasimme Kipparini kanssa Suomenojan lintujärvelle.


Lintujen suhteen arvasin oikein. Ei ollut tiklejä tälläkään kerralla. Pitää alkaa tosissaan kuukkeloimaan, että missä ne milloinkin oikein luuraavat. No sen sijaan talventörröttäjiä piisasi alueella sitäkin enemmän.




Pajunkissa alkavat avautua. Itseasiassa ei tässä ole pääsiäiseenkään enään kovin montaa päivää. Varma kevään merkki!




 Suomenojan lintujärvi oli vielä jäässä, jotenkin senkin puoleen oli hiljaista.


Variksilla oli sukukokous jäällä.


Kipparini, joka tietää minua paljon enemmän luonnosta, löysi pienen kuusimetsän. Siellä kuulemma vallankin pikkulinnut viihtyvät. Menimme sinne pienen ojanpoikki ja mitä sieltä löytyikään!


Ruokinta ja havaintopaikka! Alueella oli monia lintulautoja ja ruokintatelineitä. Nyt tiedän missä vierailen aina jatkossa kun tulen Suomenojan lintujärvelle.




Tällä kerralla emme nähneet siellä muuta kuin tavanomaisia talitinttejä. Mutta varisten jälkeen nämäkin kelpasivat minulle kuvattavaksi =D. Tirpat on aina yhtä suloisia.




Tämä kuvan sulkamytty on sinitiainen. Hän puisteli itseään ja nappasin siitä samalla kuvan =D.


Laajensimme reviiriämme ja kävelimme Suomenojan venesatamaan. Matkan varrella lämmitteli kaksi sorsaa päiväunien merkeissä auringossa.


Siellä ne uinuvat veneet vielä pressujen alla. Vaan ei mene montaa viikkoa kun satamassa on jo täysi tohina päällä. Se on ihan parasta aikaa. Koko veneilykauden ihanuus on vielä edessä ja saa jo puuhastella venee kimpussa.


Karhu odottelee jäidenlähtöä tyynenä.




Kipparini kanssa aina ihmetellään, että miksi jotkut jättävät veneensä "vesille" talveksi. Se kun ei tee veneelle hyvää, päin vastoin, saattaa aiheuttaa jopa vahinkoa. Tämän kuvan otin siksi, että tämä vene on jo valmiiksi parkkeerattu septitankin tyhjennyspaikalle. Viime kesänä emme käyneet kertaakaan Suomenojan septitankintyhjennyspaikalla niin ettei siihen olisi joku parkkeerannut veneensä. Ihan uskomatonta, miten joku ei ymmärrä että P kirjain, jossa on punainen viiva vedettynä yli tarkoittaa parkkeeraaminen kielletty.


Suomenojan venesataman kahvilan edustalla on hieno koiraparkki. Tämä on loistavasti keksitty, sillä aurinkoisella säällä pääsee koira varjoon vilvoittelemaan.


Aurinko paistaa tänäänkin keväisesti, joten suuntaamme jälleen ulos. Tosin tälle päivälle on aktiviteettina varattu hätärakettien ammuntaharjoitukset. Taito, jota ei toivottavasti koskaan tarvita, mutta jota on hyvä harjoitella. Harjoituksista tulee juttua sitten ensi viikolla. Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

PS: Kuva&Kamera 2016 messulippuarvonta päättyy tänään klo 16, joten vielä ennättää osallistumaan!

25 kommenttia:

  1. Jos on uskominen sääennustetta klo 14 voi olla melkein selkeää! Nyt ei oo, joten ei oo tarvetta lähteä kameraa ulkoiluttamaan vielä. Pidetään peukkuja! Kyllä tämä kevättalvikin on ihan kivaa, jos aurinko paistaa! Muuten kyllä menee tuskan puolelle! Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Espoossa paista aurinko jo ihan täyttä päätä, joten toivotaan todella että saadaan aurinkoa myös sinne sinulle =). Kevättalvi on jo aivan ihanaa, oikeaan suuntaan ollaan menossa ja kesä tulee, jes! Ihanaa sunnutaita myös sinulle. Toivotaan että pääseet ulkoiluttamaan kameraa, sillä upeita kuviasi on ihana katsella!

      Poista
  2. Ihanan keväisiä, kauniita kuvia ja tosi suloisia nuo pikkutirpat kyllä ovat ♥
    Minä en ole juurikaan ehtinyt kuvaamaan, enkä varsinkaan auringonpaisteella, kun iltavuoroa pukkaa joka päivä ja aurinko mokoman suvaitsee tulla esiin aina vasta puolenpäivän jälkeen ;) Kohta taas lähden ajamaan töihin ja tietenkin juuri nyt aurinko niin kauniisti paistelee =D
    Noh, taidanpa mennä hörppäämään päiväkahvit takapihan terassille ja kuuntelemaan lintujen laulua. Kevät on jo ihan ovella, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvit takapihan terassilla kuullostaa aivan ihanalta. Nautitaan niistä hetkistä mitä on otettavissa. Vielä se auronko paistaa mutta tiedän kyllä tuon tuonteen, että kun se keväällä aloittaa niin tulee tunne että jokainen säde tulisi saada talteen =D. Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Hello Katinka,
    Very wonderful pictures.
    Amazing to see all these kind of shots in that cold winter area.
    Wonderful!!

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  4. Joo, eilen se näytti aurinko paistavan täälläkin päin. Tuli kuvattua päivän mittaan jopa pari uutta kirkkoa kokoelmien jatkoksi. :)) Onhan se mukavaa, tuo kivinen lintulauta on melkoinen viritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia kirkkoesittelyjä on siis luvassa, kiva! Kevät on niin mieltä ylentävää aikaa =).

      Poista
  5. Párekin Palvelijatar28 helmikuuta, 2016 14:16

    Aivan upea keli jälleen tänään, täydellisen aurinkoinen päivä. Kiitos Katinka upeista kuvista. Sen lisäksi, että on hauska ihastella kuviasi on aina myös mielenkiintoista lukea tekstejäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset teille molemmille =). Mukavaa että joku jaksaa näitä minun "jorinoita" lueskella =D. Kelit oli kyllä kohdillan tänäviikonloppuna.

      Poista
  6. Hienoja, aurinkoisia kuvia! Kuvista 12 ja 13 tykkään kovasti!!
    Tänä viikonloppuna meitä on kyllä hemmoteltu säiden suhteen:)

    Mukavaa sunnuntai-iltapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa. Sää on ollut todella suotuisa tänäviikonloppuna =).

      Poista
  7. Ihana, ihana kevät kuvissasi!

    VastaaPoista
  8. Sinä olet ollut kevättä kuvaamassa. Nyt se tuleekin pitkin askelin. Hienoja kuvia, ja Karhu näyttää tyytyväiseltä.
    On kyllä ollut upea viikonloppu!
    Hyvää uutta viikkoa! Maaliskuu alkaa kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tuula. Oli kyllä upeaa nauttia auringosta pitkästä aikaa. Ihana alkavaa viikkoa myös sinulle <3!

      Poista
  9. Tirpat onkin sympaattisia. Ja sinun kuvissasi ihan kevät. Tänään täälläkin paistoi aurinko kuin keväällä, mutta oli niin paljon sisäpuuhaa, etten ehtinyt ollenkaan tirppoja katsomaan. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kirjailijatar =). Sisäpuuhat valitettavasti välillä häiritsevät, mutta niitäkin pitää tehdä =D.

      Poista
  10. Ihan tuli kevätfiilis! Ihanat kuvat olet vaihtanut tuonne yläpaneeliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle =). Kuvia riittäisi vaikka vaihtaisi blogin banneria joka päivä =D.

      Poista
  11. Nature is beautiful! The combination of colours with the blue sky is stunning.

    VastaaPoista
  12. Hienot kuvat Suomenojasta... täytyisi pistäytyä (taas, koskahan olin viimeksi :)
    Kevättä oli tähän aikaan, vaan nyt tuntuu kuin se taas karkailisi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä Suomenojalla. Keväämmällä siellä on todella hulinaa =).

      Poista