perjantai 19. helmikuuta 2016

Vene Båt 2016 - mitä muuta kivaa löytyi messuilta

Tässä vielä koostetta, mitä muuta kaukkea kivaa näin messuilla.


Emanuele Magentan suunnittelemat O Bagit olivat tänäkin vuonna mukana messuilla. Laukusta löytyy monia kauniita värejä ja sen hienoin ominaisuus on, että siitä voi tehdä mieleisen vaihtamalla erilaisia kahvoja, köydestä nahkaan. Kassin löytyy myös kauniita turkis- ja villasomisteita.




Pidä Saaristo Siistinä osastolta lähti mukaan kaksi tällaista ihanaa mukia. Mukit ovat heillä nyt uutuustuote. Nyt ei kahvi läiky ajon aikana. Ostin heidän osastolta myös ensi kesän astianpesuaineen. Se riittää juuri ja juuri meillä yhden veneilykauden. Tarjolla oli myös muita heidän mainioita tuotteita, kuten Merimuumeja =). Onhan teidän venekunta jo jäsen? Me ollaan. Pidä Saaristo siistinä osaston löydä paikalta 4b39.







Erottajan Majakan osaston löydät messuilta paikasta 5h28. Heillä on myytävänä monenlaista ihanaa merellistä tuotetta. Ennen kaikkea heidän valikoimista saa majakkamukeja. Minä saan näitä monesti Kippariltani lahjaksi. Hän totisesti tietää, mistä tykkään =D. Erottajan Majakalla on verkkokaupan lisäksi myymälä Helsingissä osoitteessa Yrjönkatu 14. Verkkokaupan sivuille pääset tästä.






Brompton on kokoon taitettavista pyöristä paras mahdollinen. Tällaiset olisi todella mukavat veneessä. Veneilijä kun on aina jalkamies maissa. Kokeilin nostaa pyörää ja se oli todella uskomattoman kevyt! Jopa nainen jaksaa kantaa sen veneestä pois ja sinne takaisin.


 Ihania takkeja Kapteenskan osastolla. Näitä kuolaan joka vuosi vaan vieläkään en hannonut ostaa.


Inkoon kauppakeskus Strandista oli tullu messuille myyntiin vaikka mitä ihanaa.

Viime lauantaina ennätimme kiertää tästä osastosta vain puolet, joten lisää postauksia on luvassa kunhan ensin käyn taas fiilistelemässä lisää tulevana viikonloppuna =).

Messut ovat avoinna vielä viikonlopun seuraavasti:

perjantai 19.2.    klo 11-20
lauantai 20.2.     klo 10-18
sunnuntai 21.2.  klo 10-17

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Helsingin Messukeskuksen kanssa.

18 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar19 helmikuuta, 2016 10:05

    Onpas siellä paljon ihania juttuja esillä! Ihan varmasti tarttuisi mukaan ainakin merimuumimukeja, jos olisin messuille päässyt. Nyt ei harmittavasti millään onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen vielä menossa uudellen. Tilipäiväkin oli juuri, toivottavasti en repeä ihan totaalisesti =D.

      Poista
  2. On siellä tosiaan monelaista kaunista juttua!

    VastaaPoista
  3. Excelente trabalho e belas fotografias.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  4. Moenlaista löytyy tosiaan! Huomioni kiinnitti nuo "Roopen kahvihetken" mukit. Eipä varmasti kahvia läiky, ja saaristokin pysyy siistinä. :)) Majakkamukit vähän kuin uusissa kuoseissa olevia muumimukeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita majakkamukeja minulla on jo melkoinen kokelma. Ne ovat samalla tavalla keräilyn kohteena kuin muumimukit =).

      Poista
  5. Ihania poimintoja! Just tuollaista mäkin aina katselen...

    VastaaPoista
  6. Voi kääk, mitä kaikkea kivaa siellä taas onkaan! Voi lompsa parkaa, laihat on ajat edessäpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle koitti ne jo, nimittäin laihat ajat =D.

      Poista
  7. Venemessut on kyllä parhaimmat ostosmessut myös ja kalleimmat, jos paatti tarttuu mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin ovat. Kaikki tuotteet jossa on sana saaristo, meri, veneily ym. maksaa ihan liikaa =D.

      Poista
  8. Voi ei, olimme eilen koko päivän messuilla ja nyt kun katsoin nämä kuvapostaukset läpi, niin olen missannut vaikka mitä! Takaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takain mennään mekin tänään. Uusi aalto on jäänyt vallan vielä väliin =D.

      Poista
  9. Prombtonia voin todellakin suositella. Sillä olen kiertänyt Tallinnaa,Stadia,Porvoota,Loviisaa,Örön...Kauppakassit kulkevat kevyesti kahvoissa ja runkoputken päällä tullut kuskattua usean kerran 20 l dieselkannua.Mahtuu kassissa hyvin takahyttiin ja on ollut mukana myös bussissa ja junassa.Olen tehnyt muutaman Turun reissun veneelle julkisilla ja Ruissaloon fillarilla Näitä saa ainakin Mechelinikadun Classic bikesta jossa takuuhuolto sisältyy hintaan. Parin kemikaalipullon lisäksi messuilta ei löytynyt mitään uutta itselle tarpeellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörä sai niin vakuuttavat suositukset että se on varmasti hyvä =). Tuo tavaran kuljetusmahdollisuus on hyvä referenssi.

      Poista