tiistai 13. kesäkuuta 2017

Tropicario

Viime viikonloppuna meillä oli sukulaisia kylässä. Yksi heidän lapsista on kovasti kiinnostunut kaikista matelijoista ja hän oli ottanut selvää, että Helsingistä löytyy Trooppinen eläintalo - Tropicario. Niinpä teimme yhdessä lauantaina retken sinne! Paikan päältä löytyikin mitä ihmeellisempiä eläimiä.


Tässä kohtaa mietiskelin, että miten ihmeessä tuollainen lisko on voinut kiivetä tuonne puuhuun? Liskoja pidetään yleisesti melko hitaina ja kömpelöinä, mutta ovatkin sitten tarpeen tullen nopeita ja ketteriä. Siellä tämä nyt joka tapauksessa köllötteli.


Tämä lisko oli minun mielestä kovin kaunis! Jotenkin lempeän näköinen. Jokaisen esitteillä olevan lajin kohdalla oli kerrottu kattavasti eläimen tiedot ja levinneisyys. Osa eläimistä oli todella harvinaisia. Monen kauniin ja lempeän näköisen lajin kohdalla oli kuitenkin todettu, että eläin saattoi olla halutessaan erittäin agressiivinen tai todella myrkyllinen. Ei ole kissaa karvoihin katsomista, vai miten se menikään =D.




Tämän kaltaisen liskon näimme pari vuotta sitten Thaimassaa eräällä saarella. Iso!
 





Eläimet ovat Tropicariossa isoissa terraarioissa. Koska ne ovat niiden koti, ei lasiin saa koputella ja houkutella eläimiä. Mukavaa oli nähdä, että parikin käärmettä tuli ihan omasta tahdosta lasin luokse katselemaan meitä. Ne olivat tosi sympaattisia.


Tämä oli joku nokkakyy. Mistähän lie saanut nimensä =D. Selvät kyyn merkit olivat selässä, komea sahalaita. Tarkoituksella en lähtenyt esittelemään lajeja tässä postauksessa, sillä suosittelen, että menette itse käymään Tropicariossa. Paikka on sillä tavalla sopivan kokoinen, että sen jaksaa hyvin kiertää perheen pienimmätkin.


 Eikö olekin luonnossa kauniita värejä?




Tämä oli Tropicarion suurin käärme. Maailman pisin käärmelaji on verkkopyton. Aikuinen yksilö voi kasvaa 3,5 - 6 metriä pitkäksi. Harvinaisemmat yksilöt ovat olleet jopa kahdeksan metriä pitkiä. Verkkopytonin voi tavata Kaakkois-Aasiassa. Kyllä tulisi pupu pöksyyn jos tuollainen tulisi luonnossa vastaan. Tosin siitä pupujussista saattaisi olla siinä tapauksessa hyötyäkin, sen voisi syöttää käärmeelle ja itse pinkoa pakoon sillä välin =D.


Maailman painavin käärmelaji on puolestaan vihreäanakonda. Painoa sillä saattaa parhaimmillaan olla jopa yli 150 kg.


Minusta oli mukavaa katsella miten käärmeet liikkuivat ja kiipesivät taitavasti puiden oksilla. Olen joskus halunnut mennä Thaimaassa aitoon viidakkoon, mutta nyt kyllä harkitsen asiaa uudelle. Monet Thaimaassa olevat lajit ovat myrkyllisiä ja siellä ne vaanivat puiden oksilla, kääk! Ehkäpä pysyttelen suosiolla ihmisten ilmoilla. Näitä käärmeitä oli mukava katsella turvallisesti lasin läpi.


Lököilijät =D.




Tropicario oli todella mukava paikka vierailla. Siellä oli hieno kattaus jopa harvinaisia matelijoita näytillä. Löytyypä sieltä myös muuan Harri. Kuka Harri on, siitä kannattaa mennä ottamaan selvää. Tropicarion löydät Helsingistä osoitteesta Sturenkatu 27. Voit lukea lisää ja tarkistaa lippujen hinnat, sekä aukioloajat heidän nettisivuilta täältä.

18 kommenttia:

  1. Liskot, käärmet ja sen sellaiset ovat minusta jotenkin kivoja! Ei tule minkäänlaisia inhon väristyksiä. Pitääpä joskus vierailla tuolla. Silloin kun se oli vielä Hämeenlinnassa jostain kumman syystä ei tullut koskaan käytyä. Varmaan liian lähellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, tykkään kovasti katsella ja osa on jopa sympaattisen ja kiltin näköisiä =D. Se on juuri niin että kun on liian lähellä, ei tule mentyä. Onneksi Hämeenlinnasta pääsee mukavasti vaikkapa junalla Helsinkin, silloin kun se juna pysähty siellä =D.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Tuonne pitää mennä asap, täällä kun on aikamoisia liskofaneja kaksin kappalein :D

    VastaaPoista
  3. Tuonne soisi monien turistien löytävän. Hieno paikka.

    VastaaPoista
  4. Hellyttäviä liskoja, käärmeitä ja upea kilppari.
    Tykkään katsoa, mutta vierasta koskea näihin eläimiin.
    Monipuolista nähtävää on Trooppisessa eläintalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän sama, että kivaa on katsella, mutta vielä ei rohkeus anna myöten ottaa käteen =D.

      Poista
  5. Upeita! Tämä paikka olisi ollut kova sana poikani ollessa n.15 vuotta nuorempi ja ihan pöpinä liskoihin ja dinnareihin jne.. :D
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda =). Tämä on juuri oikea valinta liskofanteille =D.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar14 kesäkuuta, 2017 22:25

    IIIK, eiei ei, puistattaa. Mutta näin läppärin ruudulta katsellessa pitää myöntää, että hienot ovat värit. Kiitos vinkistä, kerron miniälle niin voi viedä pikkueukon otuksia katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Palvelijatar =). En minäkään uskaltaisi käteen ottaa, mutta mukava niitä on katsella lasin takaa =D.

      Poista
  7. Hyvät kuvat, vaikka en oikein välittänyt tutkiä niitä lähemmin... :) Eli arvannet, ettei minua saisi tuonne.

    VastaaPoista
  8. Wow !!!!
    Beautiful to see these reptiles. Your family will have been impressed with all these beautiful animals :-) You also photographed them very nicely. I have watched them with pleasure.

    Greetings

    VastaaPoista