perjantai 19. huhtikuuta 2013

Harmaja

Blogini täyttää tänään kaksi kuukautta ja lukukertoja on ollut lähes neljätuhatta. Olen todella positiivisesti yllättynyt, että kuvat ja jutut ovat kiinnostaneet niin monia teistä! Kiitos teille kaikille lukijoille ja ennen kaikkea kiitos ihanista kommenteista, ne lämmittävät mieltä valtavasti. Tervetuloa mukaan myös uudet lukijat!

Nyt matka jatkuu kohti Tukholmaa. Kustaanmiekan jälkeen (ja näpit jäässä) en malttanut mennä vielä sisälle laivaan, sillä tuli seuraava otollinen kuvauskohde. Nimittäin Harmajan majakka. Sen lisäksi, että rakastan italiaa, valokuvaamista, muumeja, pinkkiä, merta, olen majakkahullu ihminen! Muutaman majakan olenkin päässyt näkemään luonnossa ja nyt tuli tilaisuus saada jälleen bongatuksi yksi lisää.


Harmaja on sekä saari, että majakka Suomenlinnan edustalla. Harmajan saarella on ollut Tunnusmajakka jo 1700-luvulla. Vuonna 1883 saarelle rakennettiin esiksi 7,3 metriä koreka valomajakka. Se oli kuitenkin liian matala. Siispä sitä korotettiin rakentamalla tornin alle neliskulmainen, graniitista ja tiilistä tehty rakennelma. Näin majakan korkeus saatiin kaksinkertaistettua.




Harmajan majakka ei ole kaukana Helsingistä. Kaupunki näkyy taustalla.




Ensimmäinen valolaite oli Ranskasta hankittu (kuten moneen muuhunkin majakkaan) ja se oli petroolikäyttöinen. Valolaitteessa oli Fresnelin järjestelmän mukainen linssistö. Majakassa oli myös iso sumusireenilaitteisto, jonka avulla ohjattiin laivoja sumussa ja huonolla kelillä.





Harmajaan asennettiin vuonna 1936 maailman ensimmäinen suunnattu ja suuntaamaton radiomajakka. Koska saarella toimii myös luotsiasema, se on nykyisinkin vielä vartioitu. Luotsiasemasta tuli mieleeni, mikäli haluat katsella hyviä kuvia ja lukea lähemmin luotsin ammatista, suosittelen lämpimästi tutustumista Luotsin blogikirjaan.




Harmaja on myös yksi lukuisista rannikkosääasemista. Jokainen teistä on varmasti josku kuullut radiosta merisäätä. Ja varsinkin luetteloa rannikkosääasemien lukemista, joka tuntuu loputtoman pitkältä ja tylsältä kuunnella silloin, kun asia ei ole ajankohtainen. Veneilijät kuitenkin tietoja tarvitsevat! Kaikilta sääasemilta ilmoitetaan lämpötila, tuulen suunta ja nopeus. Näiden lisäksi osalta sääasemilta ilmoitetaan vallitseva säätila ja näkyvyys.


Tämän päivän säähavaintoja Harmajan majalta pääset katsomaan tästä.


Muitakin yhteyksi hoidetaan saarelta käsin =).




Onneksi Harmaja on lähellä, joten voimme käydä katsomassa sitä omallakin venellä vähän lähempää.

Kun Kustaanmiekka on onnellisesti ohitettu, älä vielä luovuta maisemien suhteen vaan jää bongaamaan Harmaja =).

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Harmajan majakasta! Minäkin olen niin majakkafani, ja tämä on aina kiva bongata Tukholmaan suunnattaessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Majakat ON ihania =)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Melkein tekisi mieli merelle, mutta ehkä ilma saisi kuitenkin vielä vähän lämmetä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!Kyllä tässä jo merelle haikailee. No, ei mene enään onneksi montaa viikkoa =)

      Poista
  4. Ihan mahtavia kuvia! Ei ihme että blogisi on niin suosittu :) Itsekin rakastan majakoita ja toivon että ne pystytään pitämään kunnossa ja säilyttämään tuleville sukupolville, sillä ne ovat tärkeä osa merenkulun historiaa ja todellakin niin ihania ja kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos ja kiitos Ansku! Kommenttisi lämmitti niiin kovin =) Majakat on juuri historian vuoksi ihania. Jokainen kätkee oman tarinan. Olen kanssasi samaa mieltä, että toivottavasti ne pystytään pitämään kunnossa tuleville sukupolville.

      Poista
  5. Hyviä kuvia.Minun mufa oli luotsi,asui perheensä kanssa Hylkysaaressa ja Harmaja oli hänen työpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! Luotsin ammatti on mielenkiintoinen ja hän osaisi varmasti kertoa monta hauskaa ja jännittävää tarinaa työstään ja elämästään saarella. Aurinkoista kesän alkua!

      Poista
  6. hei, osaatko sanoa, miten Harmajan majakkaa pääsisi kuvaamaan? Kiertääkö esimerkiksi joku Helsingin saaristoristeily tms. majakan läheltä? minulla ei ole tuttuja, jotka omistaisivat veneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, noita saaristoristeilyita kannattaa tarkistaa vielä netistä, mutta minulla on sellainen tunne, että mikään niistä ei taida mennä Harmajan ohi. Majakka on sen verran jo ulkona merellä. Ruotsinlaivat ainakin ajavat, itse kuvasin nuo Viking Linen kannelta =). Toivottavasti pääsisit kuvaamaan, majakka on ihan kaunis =)

      Poista