sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

London and Gardiff

Viime keväänä suuntautui työmatka Lontooseen ja sitä kautta Gardiffiin. Aikaa ei ollut paljon ja monia asioita jäi vielä Lontoosta väliin. Silti pääsin käymään monissa ihanissa paikoissa!


British Airways lennätti meidät ensin Lontooseen.




Heathrown lentokentältä juna kuljetti meidät Paddingtonin asemalle Lontooseen. Ja kuka meitä odottikaan asemalla. Paddington karhu itse! Muistan lapsuudesta tarinan karhusta, joka sai nimensä aseman mukaan, josta hänet löydettiin. No, minulle tuli ihan vähän yllätyksenä, että tuo aseama on OIKEASTI olemassa! Oi miten rakastankaan vielä enemmän tuota tarinaa lapsuudesta =).


"Please look after this bear. Thank you."



Hotellimme sijaitsi lähellä Paddingtonin asemaa. Matkan varrelta löytyi kanava, jossa oli ihania pitkiä aluksia.



Lontoon metro oli elämys. Se oli oikesti tuubi! Osa tunneleista oli todella tunneleita verratuna meidän metro "tunneleihin". Samoin metrot olivat enemmän metroja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?


Työasioiden lomassa ennätin tallentamaan muutaman kuvan kaupungilta. Kaksi kerroksinen bussi on yksi Lontoon tunnusmerkeistä.


Toinen tunnusmerkki lienee nämä punaiset puhelinkopit. Kolmas tunnusmerkki jäi kuvaamatta, nimittäin postilaatikko =).




Lontoossa olisi riittänyt kuvattavaa vaikka millä mitalla, jos vain olisi ollut aikaa keskittyä kuvaamiseen. Työmatkalla työt ensin ja sitten vasta huvi.




Näitä herkkuja oli pakko pysähtyä kuvaamaan.




Löytyihän sieltä Lontoosta lyhtyjäkin. En voinut ohittaa kuvaamatta! Lyhdyt kun kuuluvat niihin intohimoihin, lokin, kallioiden  ja käkkärämäntyjen kanssa =D.




Yhtenä iltana piipahdin Westfieldin kauppakeskuksessa ostoksilla. Paikasta löytyi kyllä kaikki mahdollinen saman katon altan. Tänne on hyvä tulla sadepäivänä shoppaamaan.




Matkamme toisenä päivänä oli määränpäänä  Cardiff, jossa meillä oli tapaaminen. Nautin jälleen junamatkasta katsellen nummia ja nummia ja nummia...






Maisemia Gardiffin keskustasta.






 Paikka oli kuvauksellinen, täällä olisi voinut heilua kameran kanssa vaikka kuinka pitkään.






Lontoosta jäi näkemättä kaikki must see paikat. En nähnyt London eyetä, en paikkaa jossa Diana vihittiin, en Big toweria. Eli pitää tulla ajan kanssa uudelleen! Mutta se, mistä olen otettu, on että sain tavata oikean karhu herra Paddingtonin =D.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, on kyllä mahtava, kun voi "matkustella" näin blogien välityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vera! Kohta tarvitaan lisää matkoja, jotta olisi uusia kuvia. Onneksi pääsen huomenna pikavisiitille Tukholmaan =)

      Poista
  2. Kivoja kuvia. Lontoo on mukava paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulta jäi Lontoo todella pintaraapaisuksi, mutta pitää ehdottomasti mennä uudelleen ihan ajan kanssa. Kyseessä oli työmatka ja aikataulut pitivät huolen siitä, että ei ollut aikaa liiaksi kameran kansa maleksia. Mutta näin sentään jotain =)

      Poista