maanantai 12. toukokuuta 2014

Kevät Survosenkoskella

Pääsiäisen aikaan oli kevät Keski-Suomessa myös pitkällä. Yksi suosikkipaikoistani on Survosenkoski, josta olen postaillut aikaisemmin jo täällä.Tuolloin oli enemmän lunta, nyt sitä ei ollut enään lainkaan. Kipparini osti paikkaan kalastusluvat ja vietimme Survosenkoskella koko päivän. Hän kalastaen, minä kuvaten.




Päivä oli kaunis. Aamupäivästä hieman pilvitteli, mutta iltapäivällä pilvet väistyivät ja aurinko tuli esiin. Minulla oli kolmijalka (kerrankin) mukana ja harjoittelin sen käyttöä. Hankin kevään aikana itselleni sellaisen Manfroton Befree kolmijalan, joka menee todella pieneen tilaan, mutta on silti melko tukeva. Tunnen itseni, jos jalka olisi liian iso, ei sitä tulisi otettua juurikaan koskaan mukaan.




Vesi ei virrannut kovasti täälläkään. Kun ei ole ollut lunta, ei ole ollut tulvia eikä myöskään kosket silloin pauhaa. Isäni kertoi, että aikaisemmin keväällä oli niin vähän vettä, että olisi voinut kävellä kosken läpi vastarannalle.




Näissä sillan kupeissa ja alusissa on minusta aina sitä jotain =D.


 

Kuten huomaatte, ei vetää ole nytkään juurikaan.




Virran alajuoksulla oli vettä vähän enemmän ja siellä pääsin jälleen testailemaan kameran asetuksia. Jostain syystä en ollut lainkaan tyytyävinen kuviin. Tuli suorastaan pettynyt olo. Olin muka ihan kaikessa rauhassa ottanut ja perehtynyt juttuihin ja sitten kuitenkin epäonnistunut. Ei muuta kuin lisää harjoitusta, toivottavasti sitkeys palkitaan tässäkin lajissa =D.




Virran alajuoksulla sijaitsee myös tämä minusta aivan ihana vanha mylly. Olen esitellyt myllyn blogissani jo aikaisemmin täällä.


Vaikka en saanutkaan ihan mieleisiäni kuvia, oli päivä silti aivan ihana. Aurinko lämmitti, istuskelin välillä mättäällä ja katselin maisemaa ja annoin sielun levätä. Oli mukavaa kuvata ihan kiireettömästi ja käyttää aikaa sommitteluun ja kolmijalan harjoitteluun.

6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Kauniin sinisenä vesi virtaa joessa ja tuo vanha mylly näyttää oikein viehättävältä.
    Kyllähän tuota jalustaa tulisi käyttää, säästyisi monelta tärähtäneeltä otokselta:)

    Olen hankkimassa uutta jalustaa, omani ei ole hyvä makroillessa. Googletin tuota sinun Manfrottoa, sillä pääsisi 20cm lähemmäksi maanpintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Tuo Befree on ihan tarpeeksi tukeva, vaikka meneekin niin pieneen tilaan ja tosiaan, sen saa ihan "hämähäkiksi" myös. Minulla on tosin ihan sellainen pieni kolmijalka macrokuville ja saan siinäkin itseni liian usein kiinni, ilmanjalkaa =).

      Poista
  2. Keväällä värit ovat upean kirkkaat kuten tuo todella sinisenä virtaava vesi. Kauniita kuvia olet taas kerran ottanut! Ja tuttu, viehättävä mylly siellä näkyy myös komeilevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Samaa katselin jo viime keväänä, että vesi on aikaisin keväällä ihan eri väristä =). Liekö johtuu lämpötilasta.

      Poista
  3. Sinulla on tosi hienoja luontokuvia. Tuli ikävä lapsuusmaisemiin tuonne Survosenkoskelle.On surullista kun toinen vanha mylly rapistui, samoin myllytupa.Tänä keväänä ei tulvia synny, koski on mahtava tulvakeväänä.Hyvää jatkoa kuvauksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Raili! Survosenkoski on minustakin aivan ihana paikka ja tietenkin koko Koskenpää =). Juttelin lähellä asuvien kanssa ja todella he kertoivat että toinen mylly piti purkaa, koska oli niin huonossa kunnossa. Olen myös nähnyt kun Survosessa kuohuaa kunnolla, sitä on ilo katsoa ja kuunnella =). Ihanaa kesää sinulle!

      Poista