lauantai 10. toukokuuta 2014

Sauna täynnä muistoja

Saunan merkitystä meille suomalisille ei tarvitse erikseen korostaa. Siellä on synnytty, vietetty aikaa, on rentouduttu ja juhlittu. Siellä on puitu tärkeitä päätöksiä, solmittu maailman rauhaa. Saunan lempeässä lämmössä on kuultu huolia, murheita, jaettu iloa ja onnea. Saunan jälkeen on aina rentoutunut ja puhdas olo.

Meillä maalla on sauna, jolla on minun elämässä aivan erityinen merkitys. Ensinnäkin, minusta se on maailman paras sauna =).


Vanhempani asuvat isäni kotitilalla. Niinpä paikka on ollut aikanaan minun mummola. Ja nyt se on tyttäreni mummola. Tämä ulkosauna on ollut olemassa jo kauan. Vietin lapsena paljon aikaa mummolassa ja kävimme mummon ja vaarin kanssa yhdessä saunassa. Voi miten sauna oli iso! Sen korkeille lauteille oli monta rappusta. Istuimme mummon ja vaarin kanssa lauteilla ja heitimme löylyä. Löylyjen jälkeen pestiin, mummo kuivasi minut ja puki vaatteet päälle. Kun oli kuulas pakkasilta, vaari kantoi minut sylissä pienen matkan päärennukseen. Kun kuutamo mollotti taivaalla ja pakkaslumi narisi papan jalkojen alla, hoimme yhdessä askelten tahdissa: "Kuutamo kirkas on on on, kuutamo kirkas on on on..."


Sittemmin, kun vuodet ovat vierinneet, on sauna pienentynyt kummasti. Miten lapsena voikaan kaikki näyttää niin paljon suuremmalta? Sauna on edelleen sama ja löylyt yhtä ihanat.


Hieman vanhempana tuli tästä saunasta minun oma paikka. Jouduimme muuttamaan aikanaan maalle vuodeksi, kun odotimme, että uusi kotimme valmistuisi. Päärakennuksessa ei ollut tilaa, joten minut majoitettiin saunan kamariin vuodeksi. Olin aivan onnesta sekaisin, ihan oma paikka, jossa saisin olla rauhassa ja lukea kirjoja yömyöhään! Koska olisin kamarissa aivan itsekseni, sain elämäni ensimmäisen mankan (että olisi jotain elämää ja ääntä). Muistan niin elävästi sen, kun menimme isäni kanssa paikalliseen elektoriikkakauppaan ja sain valita itselleni kasettisoittimen. Kaupan päälle sain valita kaksi kasettia. Toinen oli Elvistä ja toinen kaunista panhuilu musiikkia. Nämä olivat minun ensimmäiset levyni ikinä. Kun esim. ruoka oli valmista päärakennuksessa, katkaisi äiti sähkön pääkatkaisijasta, jolloin tiesin rientää ruokapäytään. Vähän niinkuin valomerkki =D.




Tämä ihana sauna lämpeni myös tänävuona pääsiäisenä. Joka kerta, kun istun saunan lempeissä löylyissä, käyn läpi lapsuusmuistojani tästä saunasta. Muistelen rakkaita isovanhempiani. Tätini oli käymässä myös pääsiäisenä ja hän on innokas saunan lämmittäjä, joten minä sain tällä kerralla keskittyä valokuvaamiseen. Itse olen aina myös rakastanut saunanlämmitystä. Istua ja odottaa, että pesä syttyy, tuntea palavan tuohen tuoksu. Istua omien ajatusten kanssa ja lisätä puita pesään.




Onko teillä lapsuudesta saunamuistoja? Tai muistojen saunaa? Minä olen ilonen siitä, että tämä sama ihana sauna on ollut minun ilona koko elämäni ajan ja edelleen.

14 kommenttia:

  1. Suloinen sauna! <3

    Mulla on lapsuusmuistoja mummolan saunasta, joka oli navettarakennuksen päädyssä ja sinne pujahdettiin tuvasta pyyhkeet päällä - se oli jännittävää koska kotona kuitenkin oli sisäsauna. :) Kovin montaa vuotta en tuosta saanut nauttia koska aika pian mamma ja paappa hankki sisälle saunan ja vessan (niin, muistan vielä ulkovessa-ajankin) ja suihkun, mutta siinäkin oli oma jännityksensä koska sauna oli sähkokiukaalla ja kotona puilla lämmitettävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pieni Lintu <3! Ihania muistoja oli sinullakin lapsuutesi saunareussuista. Meilläkin oli mummolassa ulkohuone ja siellä sitä käytiin, satoi tai paistoi, oli valoisaa tai pimeää. Liekö tästä johtuu, etten osaa pelätä pimeässä =).

      Poista
  2. Kauniita muistoja ja hyvin sait sen tunnelman välitettyä meille tänne! Me asuimme kesät aina kesämökillä, koska se sijaitsee vain 15km keskustasta. Tämä mökki ja sen sauna olivat silloin isovanhempieni omistuksessa, mutta meidän käytössä. Nykyisin kiinteistö on vanhempieni omistuksessa ja olisi käytössämme milloin tahansa. Liekö niin, että olen saanut mökkeilykiintiön täyteen lapsena, mutta en käy mökillä juuri koskaan. Kauniit muistot ovat kyllä saunasta ja mökistä sinänsä tallella. Huulet sinisenä ja kylmyydestä hytisten juoksimme aina saunaan lämmittelemään uimasta. Onneksi matka vedestä saunaan oli vain kaksi metriä, jos sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ <3! Ihania lapsuuden saunamuistoa myös sinulla =). Tuo oli muuten hauskaa, että lapsena piti päästä heti uimaan kun vain jäät lähtivät. Sitten huulet sinisenä ja hampaiden kalsitessa vakuuteltiin vanhemmille, että yhtään ei palele =D. Nyt en menisi kylmään veteen kilon paloinakaan.

      Poista
  3. Oi, lapsuuden suloiset saunamuistot; palavan puun tuoksu, silmiä kirvelevä shampoo, veden sekoittelu pesuvadeissa.. Vanhoissa (ja askeettisissa) saunoissa kylpeminen - ja parhaassa tapauksessa myös sinne kylmään veteen pulahdus - on nyttemmin harvinaista herkkua ja siksi kohdalle osuessaan suorastaan luksusta! Ihana tuo muistojesi sauna ja sen sisään johtava ovi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taitsi <3! Tuon silmiä kirvelevän shamppoon olin ihan unohtanut! Kunnes tulei Linna shamppoo joka ei kirvellyt =D. Jännittävää kuinka paljon sitä onkaan jäänyt mieleen lapsuuden saunailloista.

      Poista
  4. Ihania muistoja ja kuvia... Kiitos jakamisesta :-)

    VastaaPoista
  5. Tulipahan mieleen omat lapsuuden saunomiset naapurin pienessä savusaunassa :))
    Sinulla onkin ihanat muistot tuosta iloisen punaisesta saunarakennuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi savusauna! Olen päässyt elämässäni vain pari hassua kertaa käymään savusaunassa. Varmasti ihanat muistos sinulla siitä =).

      Poista
  6. Mukavaa muistelua!
    Meilläkin oli lapsuudessa pihasauna.Äiti ja isä jäivät usein saunaan kahdestaan kun meidät oli pesty ja kuivattu.
    Kipaisimme veljen kanssa sisälle mummon ja papan luo ja talvella aina hidastelimme että tukka ehti jäätyä.
    Tuli mieleen tavallaan saunamuisto kun äidin ystävä Kirsti oli kylässä saunavieraana. Saunassa oli kynttilä ikkunalla jonka sitten toimme sisälle ja Kirsti näytti miten steariiniin saa kuvia siirrettyä. Sitä tiputettiin sanomalehtikuvan päälle ja kuva siirtyi steariinille ja se vasta oli ihmeellistä :D Kirstin suosio oli taattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki <3! Wow mitä muistoja sinullakin oli! Tuo steariini juttu oli minulle ihan uutta. Voin uskoa, miten se on lapsena hämmästyttänyt =D. Tukan jäätyminen oli minullekkin lapsena hauska juttu. Ihanaa muistella lapsuutta teidän kanssa yhdessä =).

      Poista
  7. Voi miten ihana saunapostaus! Ja kyllä ennenvanhaan keinot keksittiin, kun ei ollut tietotekniikkaa apuna. Erityisesti tuo äitisi valomerkkisysteemi oli hauska =D
    Tammisaaren saaristosta vanhempieni vuokraaman mökin rantasaunasta on minulla eniten huippuhienoja muistoja. Siellä olen itse saunonut ensimmäisen kerran pienenä tyttönä ja myös kylvettänyt molemmat omat tyttäreni alle vuoden ikäisinä ensimmäisen kerran. Ja se kaunis merimaisema, joka sieltä saunan lauteilta näkyi, on syöpynyt ikuisesti mieleeni. Mieleeni putkahti nyt yhtäkkiä kaksi shampoota, joista ensimmäinen suosikkini oli nimeltään Hellä Mietonen. Sen vaahto oli ihanan pehmeää ja se pullo vasta olikin suloinen :) Seuraavaksi suosikkishampooksi nousi meidän perheessä Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo. Molemmat muuten Kirsti Paakkasen suunnittelemia!
    Tämä oli kyllä ihan erityisen tärkeitä ja hauskoja muistoja sekä hyvää mieltä herättävä postaus, kiitos Katinka! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ansku <3! Ihania muistoja oli sinullakin. Ihan näin sieluni silmissä kuvailemasi kauniin merimaiseman saunanlauteilta. Kyllä sellaisessa saunassa kelpaa istua. Meidän saunasta näkyi aina pelto ja nyt tuo sama pelto kasvaa sitä EU koivua =D.

    VastaaPoista