keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kuopion Tuomiokirkko

Olen tehnyt Kuopion Tuomiokirkosta postauksen suunnilleen vuosi sitten. Pääset lukemaan postauksen tästä. Oli jännittävää itsekin katsoa tuota postausta, lunta ei juurikaan ollut. Ei uskoisi että kuvat on otettu joulukuussa. Tänä vuona sensijaan maisema näytti erilaiselta, joten tässä kuvia pakkasen huurtamasta Tuomiokirkosta.




Kuopion Tuomiokirkko on minusta todella kaunis ja sijaitsee keskeisellä paikalla Kuopion keskustassa. 




 Kirkon edustalla sijaitseva puisto.






Pakkanen oli maalaillut puut kauniin valkoisiksi ja aurinko pilkahti tänäkin päivänä. Aurinko ilahduttaa aina.












Tuli otettua aivan liikaa kuvia samasta kohteesta, onneksi sentään eri kuvakulmista. Mutta en vaan taaskaan mahtanut itselleni mitään. Tuomiokirkko on minusta todella kuvauksellinen ja talvinen sää innoitti laukomaan kameraa, siitäkin huolimatta, että meinasi näpit olla jäässä =).

18 kommenttia:

  1. Upeat kuvat!! Hieno on ollut kuvaussääkin, sininen taivas on hieno tausta kirkolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sirpa! Sää oli oikeasti todella onnistunut =).

      Poista
  2. Erittäin tuttu paikka. Vihkikirkkomme:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut todella kaunis vihkikirkko =).

      Poista
  3. Jännä, miten kirkko näytti erilaiselta näissä lumikuvissa kuin siinä toisessa postauksessa. Ja nuo "sokerihuurretut" puut ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että vuodenajat antavat oman leimansa joka kuvalle. Ja vielä eri vuona sama ajankohta, kuten tässä tapauksessa =D.

      Poista
  4. Upea kirkko, ja näyttää niin herkän kauniilta valkoisen lumivaipan ympäröimanä.
    Sinä olet oikea haka tekemään tällaisia dokumentti-kerronta -postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =) Yritän aina näihin postauksiin saada mukaan jonkun "punaisen langan" =D.

      Poista
  5. Minusta kirkko näyttää tuossa upeassa talvisäässä entistäkin kauniimmalta =)
    Aivan ihanat kuvat ja heti ensimmäinen sai minut jo henkäisemään ihastuksesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Ansku <3! Sää suosi kerrankin kuvausta =).

      Poista
  6. Fin kyrka i ett vackert vinterlandskap!

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat ja hieno kirkko! Tuo on itselläni vielä kuvaamatta, pari kertaa tuosta olen lähivuosina ohi mennyt, mutta aikataulu oli silloin liian kiireinen. No, ehkä joskus... Kaupunki sinälläänkin on hyvin kuvauksellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK! Voiko olla totta että sinulla on vielä joku kirkko kuvaamatta =D.

      Poista
    2. Yli 500 kirkkoa on vielä kuvaamatta :=D.

      Poista
    3. No kyllä tuossa sitten vielä kuvattavaa riittää =D.

      Poista
  8. Kuopion Tuomiokirkko ei ole helppo kuvattava, kun se sijaitsee huonosti mäen laella ja puiden keskellä. Hyvin olet kuitenkin onnistunut. Jännä tuo ensimmäisen kuvan optinen harha, aivan kuin torni levenisi ylöspäin. Mikä putki sinulla oli käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! Nämä kaikki kuvat on otettu Canon zoom lens EF-S 17-85mm f/4-5.6 objektiivilla. Tällä kakkula kuvaan eniten. Tosin jossain vaiheessa kun lakkaan köyhtymästä, niin vaihdan tuon vähän valovoimaisempaan.

      Poista