maanantai 12. tammikuuta 2015

Talventörröttäjät

Talventörröttäjä. Minusta se on ollut aina hyvin hauska sana =D. Törröttää, se on vähän niin kuin seistä töröttää. Näitä törröttäjiä kuvailin myös joulunpyhinä. Ajattelin pyhittää heille ihan oman postauksen. Mietiskelin kuvatessani, että mistä ihmeestä moinen hauska nimi juontaa juurensa? Olihan siitä otettava selvää.




Talventörröttäjä on ruohovartinen talvensiementäjä. Luulin, että niitä ovat suurin piirtein vain nämä alla olevat koiranputket, mutta tällaisia ruohovartisia kasveja onkin Suomessa peräti noin kaksisataa!




Mänty ei kuulu varsinaisesti törröttäjiin, mutta minusta tämä ihan selvästi törrötti =D. Jos ei muuta, niin ainakin se oli suloinen pieni suuren männyn alku.





Talvella törröttämisen idea on se, että kasvit ovat jäykkävartisia. Niinpä ne jäävät pystyyn kesän jälkeen kuivuttuaan ja törröttävät hangen yläpuolella. Kasvi varistaa siemenet hangelle josta ne sitten tavalla tai toisella lähtevät liikenteeseen. Siementen leviämisen apuna ovat mm. tuuli, linnut ja muut eläimet. Kevään tullen siemenet alkavat itämään uudella kasvupaikalla.




Talventörröttäjien siemenet ovat myös tärkeää ravintoa monille Suomessa talvehtiville linnuille. Siemenistä nauttivat mm. punatulkut, viherpeipot, urpiaiset ja tiklit. Siksi nämä törröttäjät tulee jättää rauhaa.




Lopuksi kuva pastellinvärisestä taivaasta, minusta se oli kaunis =). Tästä alkavat härkäviikot, seuraavat vapaat kalenterin mukaan on vasta huhtikuun alussa kun on pääsiöinen. Onneksi talviloma varmasti itse kullakin osuu siiheen väliin. Mukavaa alkanutta viikkota teille kaikille!

19 kommenttia:

  1. Olen monesti nähnyt lintuja ruokailemassa törröttäjissä.

    Hienot kuvat!

    Mukavaa viikkoa myös sinulle

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat näistä talventörröttäjista olet ottanut!

    VastaaPoista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta tiedosta ja hienoista kuista! Luuin että "talventörröttäjät" on vaan puhekielinen lempinimi kaikille törröttäville kasveille. Suhtaudun sanaan jatkossa sen vaatimalla vakavuudella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokse itsellesi Merenneito =). Niin muuten luulin minäkin, vaan internetin salat kertoivat, että niitä kutsutaan oikeasti törröttäjiksi =D.

      Poista
  4. Ihanat törröttäjät ;-) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. En tiedä, mistä moinen sanonta tulee, mutta meilläpäinkin ihan yleinen! :) Hienot kuvat jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina =). Kaiken kaikkiaan hauska sana =D.

      Poista
  6. Todella hyviä kuvia talventörröttäjistä. Mäkin aikoinaan luulu, että sana on jokin keksitty sana, mutta netti kertoikin sen olevan ihan "oikea" sana. Hyvin on suunniteltu lintujen talviruokinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli =). Oikea sana on, piti ihan itselin tarkistaa.

      Poista
  7. Törrottäjät antavat talveen kivasti ilmettä! Kyllä tuo männyntaimi tosiaan näyttää eniten törröttäjältä:)
    Koiranputket ovat tosi kauniita lumivaipassaan.
    Muistan koulukaverin jonka sukunimenä oli Törrönen, muista jo miettineeni silloin mitä se mahtaa tarkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se mänty näytti ihan selvästi törröttävän, joten mukaan piti laittaa =D.

      Poista
  8. Kivat eli hienot törröttäjät.
    Tuo sana on minunkin sanavarastossa, mistä se lie syntynyt, ei aavistustakaan, kuin ei niin monesta muustakaan kivasta sanasta…. Mutta onhan muuten myös törröhuulet.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =). Tosiaan, puhutaan myös töröhuulista =D.

      Poista
  9. Vähän värejä, mutta sitäkin kauniimpaa. Kyllä talvellakin kuvata kannattaa. Mukava aihe. Tätä sarjaahan voisit vaikka jatkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK =). Sellaista se nyt, melko väritöntä, mutta tosiaan kaunista omalla tavallaan. Ja rauhallista. Tuolla metsässä oli todella hiljaista.

      Poista
  10. Hienoja kuvia topakoista törröttäjistä =D
    Mukavaa viikon jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ja mukavaa viikon jatkoa myös sinulle =).

      Poista