tiistai 11. lokakuuta 2016

Aina yhtä ihana Suomenlinna

Suomenlinna on meidän koko venekunnalle paikka, jonne pitää päästä joka kesä. Tänä vuonna teimme Kipparini kanssa viikonloppuretken Suomenlinnaan kahdestaan Juniorin jatkaessa kesälomaa vielä mummolassa. Olen kertonut aikaisemminkin, että Suomenlinnalla on iso merkitys myös meidän parisuhteessa, sillä sieltä se käytännössä aikanaan alkoi =D. Olen kuvannut Suomenlinnan kaikki mutkat ja muurit niin moneen kertaa, että käytännössä tämä paikka pitäisi olla minulla jo kuvauskiellossa. Vaan en malttanut olla tälläkään kerralla ihan kokonaan kuvamatta.


Tykkisluuppi Diana oli rannassa vieraiden kera.


Suomenlinnan perustajan Augustin Ehrensvärdin hauta löytyy kunniakkaalta paikalta Suomenlinnan linnanpihalta. Tätä paikkaa pääsee harvoin kesällä kuvaamaan ilman ettei yhtäkään turistia ole kuvassa =D.


Suomenlinnan telakka-alue on minusta aina jostain syystä tosi kiehtova. Mieletöntä ajatella, että niin iso allas voidaan täyttää ja tyhjentää vedellä.








Katselin pitkään tätä kuvaa hanhista. Mistä ihmeen kuvakulmasta otinkaan sen? Äkkiseltää näyttää että olen ollut mahallani ruohikossa, jota en siis myönnä. Lisäksi minulle tulee tästä kuvasta sellainen Sound of Music fiilis. Laulava Trappin perhe kirmaa ihan just kuvaan =D. Outo otos!








Suomenlinnan kalliot ovat ihanat. Auringon paisteella, kun kallio on lämmin, on siinä mukava makoilla ja katsella merelle kohti Harmajaa. Me teimme Kipparini kanssa perjantai iltana retken rantaan picnic eväiden kanssa. Menemme yleensä yhdessä aina "meidän paikalle", eli sinne, mistä meidän yhteinen tarina aikanaan alkoi.








Suomenlinnassa oli... onko tämä nyt sitten riippuliitäjä (en ole hyvä näissä). Hän odotteli kunnollista tuulen virettä ja otti spurtteja ilmaan. Olin tosi jännittävää katsoa vieressä. Olin ihan varma, että jossain kohtaa hän törmä tuohon muuriin, niin läheltä hän välillä meni. Vaan ei törmännyt, oli tosi taitava liitelijä.








Matkalla takaisin veneelle pääsimme ihastelemaan horsmakiitäjän toukkaa. Melkoinen pötkylä tuo on, niin kuin ovat monet kiitäjän toukat. Nimensä mukaisesti toukan ruokavalio koostuu pääasiassa maitohorsmasta. Toukka kuoriutuu reilun viikon kuluttua, kun naaras on muninut munat. Suurimmat toukat syövä vuorokauden läpeensä, huh mikä ahmatti =D.

18 kommenttia:

  1. Onpas upea kuvasarja. Pitäisi varmaan tuolla joku kesä vierailla. Ed. kerrasta on niin kauan, että silloin en vielä harrastanut valokuvausta. On erittäin mielenkiintoista ottaa kuvia välillä hieman erikoisemmista kuvakulmista. Maahan vaan makaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tillariina =). Käy ihmeessä Suomenlinnassa. Siellä on paljon kuvattavaa ja keväällä myös erilaisia lintuja. Kuvakulmat ovat juuri sellaisia, että yritän aina miettiä, miten voisin uusiutua niiden kanssa, etten kangistuisi "vanhoihin kaavoihin" =D.

      Poista
  2. Taas olit taikonut upean sään kuuvaamiseen. Ihanat kuvat Suomenlinnasta. Jotenkin ihastuttavia nuo tuulen voimalla lentävät liitäjät. Täytyy olla taitava, ettei joudu kosketuksiin veden kanssa eikä osu muurien kiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kvilttaaja =). Katselin liitäjää kyllä syvä kunnioitus rinnassa, miten taitava hän oli. Itse en olisi uskaltanut kokeilla edes kilon paloina =).

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar11 lokakuuta, 2016 09:48

    Suomenlinna! Todella upea paikka ja myös minulla on sieltä muistoja vuosien takaa. Appeni oli tuolla telakalla työnjohtajana sen jälkeen, kun jätti merellä seilaamisen. Olisipa nyt kesä yhtä lähellä kuin talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja! Hän olisi varmasti osannut kertoa telakan tapahtumista vaikka mitä. Itse pidän tuosta telakasta jostain syystä todella paljon =).

      Poista
  4. Kauniisti tuot kuvin esille Suomenlinnan.
    Onhan se ainutlaatuinen mielenkiintoinen paikka.

    Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Suomenlinna on ihana paikka =D. Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Fotografias fantásticas minha amiga.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Varsinkin tuo, jossa taivas on täynnä riippuliitäjää :) tai no.. kaikki nuo liitäjäkuvat on mun suosikkeja! :D

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia! Vuosia sitten serkullani oli työtilat Suomenlinnassa ja siellä tuli vietettyä hänen kanssaan useita päiviä. Matkustamista aamu- ja iltalautalla, välillä työlautalla materiaaleja ja patsaita kuljetellen. Välillä kameran kanssa kierrellen ja kallioilla eväitä syöden. Ihania muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina =). Sinulla onkin ihania muistoja Suomenlinnasta. Me mennään kanssa kipparin kanssa aina sinne jo torstaina ja kun olemme molemmat Helsingin keskustassa töissä niin menemme lautalla perjantai aamulla töihin. Mukavaa vaihtelua =D.

      Poista
  8. Upea kuvasarja Suomenlinnasta! Vihreät kummut ja nuo ruohon peittämät portaat, tykkään!
    Tänäkin kesänä käynti Suomenlinnaan jäi tekemättä...pah:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa. Onneksi Suomenlinna on paikallaan vielä ensi kesänäkin =D. Ja itseasiassa siellä on myös talvella kiva käydä kun kaikki turistit puuttuu =D.

      Poista