maanantai 9. toukokuuta 2016

Veneen punaisen raidan kunnostus

Kevään venemessuilla saimme hyvät vinkit siihen, miten saisimme veneemme punaiset osat jälleen kirkkaaksi. Punainen ja vihreä väri ovat ne pahimmat altistumaan auringolle. Tähän mennessä homma on mennyt niin, että kun on saatu puunattua ja vahattua punaiset osat kauniiksi, niin jo juhannukseen mennessä ne näyttävät siltä kuin ei niille olisi tehty mitään. Hankimme tarvittavat aineet messuilta jo valmiiksi, joten Kipparini pääsi heti ilmojen lämmetessä punaisten osien kimppuun.


Tältä näyttää punainen väri veneen kyljessä kun siihen on saanut aurinko oikein porottaa. Se tekee veneestä epäsiistin ja ennen kaikkea vanhan näköisen. Venemessille oli tuotu kunnostettavaksi vene työnäytöksiä varten, jossa oli vastaava tilanne, mutta vihreä raita.


Messuilla työ tehtiin käyttäen Mirkan tuotteita. Raidasta kannattaa kunnostaa aina vain pieni pinta kerrallaan, sillä pinta tulee suojata mahdollisimman pian vesihionnan jälkeen. Ensin siis vesihiotaan käyttämällä Mirka Abralon hiomapyöröä karkeus 2000. Mikäli teet työn koneella, älä paina liikaa, vaan anna koneen tehdä työ. Meillä Kippari kokeili sekä konetta että pelkästään käsin ja tulos oli yhtä hyvä. Tätä hommaa varten ei siis tarvise hankkia mitään kalliita koneita.


Seuraavaksi otetaan Mirka Abralon karkeustaso 4000 vesihiontaan käyttöön. Sama juttu, anna koneen tehdä työ tai hio käsin, älä paina liikaa. Vanha topcoat irtoaa pois.


Seuraavaksi hiottu paikka kiillotetaan Mirka Polarshine 10 aineella. Koneen kanssa tässä pitää olla erityisen tarkka, että ei käytä liian suuria kierroksi, sillä aine palaa helposti. Lampaan villa on hyvä. Viimeiseksi pinta käsiteltiin Mirka Polarshine 3 aineeella käyttäen munakennon muotoisella vaahtomuovilla. Lampaan villa ja munakennojuttu oli hyvä pestä aina uudelleen seuraavan päivän käyttöä varten. Hiomapyöriä meni muutamia, joten niitä kannattaa ostaa useampi.


Tässä vielä pari kuvaa millainen ero on käsitellyllä pinnalla ja ei käsitellyllä pinnalla.




Kippari teki kyllä hurjan hienoa työtä, sillä nyt vene näyttää jälleen ihanan siistiltä, suorastaan uudelta =D. Jännityksellä odotamme, että missä kunnosa punaiset osat ovat syksyllä ja ennen kaikkea ensi keväänä.

22 kommenttia:

  1. Onpa hurja ero! Hyvän näköinen lopputulos.

    VastaaPoista
  2. Lopputulos on todella hieno! Toivottavasti kestää koko pitkän kauden noin kauniina :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin puolella eräs jo kommentoi, että oli tehnyt samoilla aineilla ja lopputulos oli ollut hyvä koko kauden. Odotukset ovat siis korkealla =D.

      Poista
  4. Kaunis vene putkahti käsittelyn jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Párekin Palvelijatar09 toukokuuta, 2016 18:50

    Hurja homma, mutta selvästi kannattaa tehdä! Kyllä nyt näyttää upealta.

    VastaaPoista
  6. On komee punainen väri, ihan piti hieraista silmiä.
    Älyttömän ison työn teki kipparisi, kai sinä kahvia tarjosit, tai olutta janoiselle.
    Ja nyt sitten koko kesän tutkit miten tuo väri muuttuu vai muuttuuko ollenkaan… hih. Muista kuitenkin ottaa meri- ym kuvia välilä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa eräs jo kertoi, että olivat käyttäneet samoja aineita ja lopputulos oli ollut hyvä vielä kauden lopussakin. Odotusket ovat siis korkealla =D. Merikuvia alkaa kohta taas sataa blogiin =D.

      Poista
  7. Aivan upea, mahtavaa työtä!

    VastaaPoista
  8. Hyvä artikkeli! Mirkan menetelmä on saanut paljon kehuja... toimi näköjään teilläkin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse ollaan kanssa ihan tyytyväisiä jälkeen =).

      Poista
  9. Hyvun tehty, meidän pitäs vihree ylempi raita uusia, alemnan sain hionta tahnalla ja vahalla. Toi ylempi pitää naakata uusuks, irtoilee nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oltiin kanssa tosi tyytväisiä =). Paremmalta näytti kuin ennen käsittelyä.

      Poista