Itse saaresta pääsi lukemaan paljon tietoa infotaulusta. Sieltä löytyi myös saaren kartta. Kovin montaa tietä ei saarelta löydy. Kaunista luontoa sitäkin enemmän.
Suurin sallittu nopeau koko saarella on 50 km/h. Meillä oli onneksi pyörät alla, joten ei vaaraa ylinopeudesta =D. Valoja pitää käyttää autossa ympäri vuorokauden.
"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt...". Abrukan saarella on poikkeuksellisen hieno jalopuumetsä. 92 hehtaaria metsästä on suojeltu, sillä siellä kasvaa tammia, lehmuksia ja marjakuusia. Saarelta saadaan syksyisin myös pähkinäsatoa. Abruka on mukana Natura 2000 lintu- ja luontoalueissa.
Metsätiet olivat välillä melko synkkiä, sillä niin tiheä metsä oli. Välillä tuli aivan ihana tuoksu nenään. Täällä pyöräileminen oli varsinaista vihreää väriterapiaa.
Ajelimme saarta ristiin rastiin ja saavuimme saaren hautausmaalle. Hautausmaa oli pieni ja idyllinen, täynnä kauniita ristejä ja hyvin hoidettuja hautoja. Tapasimme siellä ystävällisen rouvan, joka osasi kertoa meille saaren historiasta ja hautausmaalle haudatuista merkkihenkilöistä. Hän oli kovasti ylpeä Abrukan historiasta. Jaa että miksi en kerro tarinoita teille? No en muista niistä itse puoliakaan, kaikki pitäisi kirjoittaa muistiin. Hieman harmittaa nyt.
Virossa ylipäätään on aivan ihana luonto. Niittyjä löytyy paljon, niin myös Abrukalta. Ja kun on niittyjä, on paljon luonnonkukkia. Ja kun on paljon luonnonkukkia on myös paljon perhosia. Aurinko paistoi ihanasti, niitty tuoksui nenässä, siitä tuli ihan kesäfiilis!
Ihastelimme pitkään kuusamaperhosen touhuja. Kuusamaperhosen entinen nimi on pikkuhaapaperhonen ja arvaankin mistä nimi on tullut. Se muistuttaa kovasti haapaperhosta, joka on kuitenkin kuusamaperhosta paljon kookkaampi. Suomessa tämä laji on erittäin harvinainen.
Angervohopeatäpliä oli liikenteessä sankoin joukon. Niitä lenteli joka paikassa. Kaunis perhonen oli tämäkin ihastella.
Uskoisitko, että tämä on myös perhonen? Sitä se on, nimittäin punatäpliin kuuluva perhoslaji maitepunatäplä. Punatäpläperhoset, toiselta nimeltään angervokiitäjät, ovat yksi pikkuperhosheimosta. Perhosen punamusta väriyhdistelmä varoittaa niiden myrkyllisyydestä. Syaaniyhdisteitä löytyy perhosen kaikista kehitysvaiheita. Kerrataanko ne kehitysvaiheet? Nehän olivat muna, toukka, kotelo ja sitten viimein se perhonen =D.
Tästä kuvasta löytyy (jos osaa katsoa) niittyvihersiipi, joka sekin kuuluu punatäpliin.
Viron luonnonkukkaloistoa jaksoin ihastella koko neljän viikon ajan. Näitä kelloja oli paljon kaikkialla ja ne olivat kauniita!
Meidän menopelit.
Saarelta löytyi hyvin opasteet, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Ja jos vaikka olisikin eksynyt, niin aina olisi tullut meri vastaan =D.
Heinänteon aika.
Saaren museolla oli näytillä muumitavaroita, kirjoja, tauluja, mukeja ja pehmoleluja, Suomi 100 vuotta hengessä. Olin todella yllättynyt ja ennen kaikkea ilahtunut siitä, että myös Abrukassa muistettiin meidän sata vuotiasta Suomea!
Ja sitten tulee jälleen se huippuhetki, Abruka ülemine tuletorn! Majakan korkeus on 36 metriä ja se on 38 metriä merenpinnan yläpuolella. Valo loistaa yhdeksän merimailin päähän. Majakka on rakennettu 1931.
Tiedustelimme Kohvikista etukäteen, että pääseekö majakalle perille saakka. Saimme kuulla, että ei pääsisi, mutta saahan sitä yrittää. Suomalaisen korvissa se kuulosti, että pääsee. Niinpä pyöräilimme peltotietä pitkin jonkin matkaan. Sitten pelto muuttui niin märäksi, että oli pakko jatkaa matkaa jalan. Aikamme hypittyä mättäältä toiselle tuli vastaan todella tiheä metsä. Siihen loppui matka ja oli pakko luovuttaa. Tämän lähemmäksi emme pääsisi majakkaa. Tämä oli lomamme bongaus listalla yhdestoista majakka.
Abrukan saari on pieni sievä luontoihmisen paratisi. Tänne kannattaa tulla katselemaan lintuja, kukkia, sitä kaunista metsä ja samalla tapaa mukavia saarelaisia.