perjantai 10. heinäkuuta 2015

Loma!

L O M A, nuo neljä ihanaa kirjainta! Kesä on edennyt jo yli puolenvälin ja niin on tullut vihdoin aika lähteä lomalle. Blogi lomailee myös, sillä keskityn seuraavan neljän viikon ajan ihastelemaan ja kuvaamaan uusia maisemia. Instagramia seuraamalla saa vihjeitä siitä, mitä blogi tulee olemaan pullollaan elokuusta eteenpäin =D.


Niinpä minä ja merimuumi uusien kuppien kera toivotamme teille kaikille lukijoille oikein aurinkoista, ihanaa, leppoisaa ja kokemusrikasta kesän jatkoa. Ollaan kuulolla jälleen neljän viikon kuluttua!

torstai 9. heinäkuuta 2015

AIDA Diva

Viikonlopun viimeinen laivabongaus oli Henresaaren laiturissa oleva AIDA Diva risteilijä. AIDA on Yhdysvaltalaisomisteinen Saksalalinen risteilijä yritys Rostockista Saksasta. Laivayhtiölle kuuluu useampia aluksia joista AIDA Diva oli käymässä Suomessa. Laivat purjehtivat Italian lipun alla.




Diva oli tulossa Pietarista ja Helsingistä se jatkoi matkaa kohti Tukholmaa. Jos haluaisi oikein tosissaan bongailla vierailevia aluksia, löytyy netistä sivusto, jossa on kerrottu millaisia aluksia on odotettavissa satamiin. Pääset katsomaan listaa täältä.




Viime syksynä kävimme Hampurissa ja vierailimme siellä Miniatur Wunderlandissa. Sieltä oli myös pienois satama, jonne tuli ja josta lähti matkustajalaivoja ja rahtialuksia. Matkustajalaiva oli juuri tämän näköinen. Se oli DIVA Blu. Siksi laiva tuntui heti tutun näköiseltä =D.


Tästä laivasta minulle tulee mieleen sellainen viehkeä sinisilmäinen Lady. Kun katsoo laivaa kohtisuoraan edestä, se hymyilee! Hyvän tuulinen laiva =D.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Pulled pork tortillat

Saimme muutama viikko sitten satamassa vinkin mukavalta pariskunnalta, kuinka käyttää pulled porkkia. Se on nopeaa ja helposti veneessäkin laitettavaa ruokaa. Päätimme Kipparini kanssa kokeilla viimeviikon loppuna. Tässä idea myös teille jaettavaksi.


Minusta tällä pulled porkilla on hauska suomalainen nimi, nyhtöpossu =D. Paljon helpommalla pääsee ja ruokaa saa pöytään nopeammin kun hankkii jo valmiiksi kypsennettyä pulled porkkia. Meillä oli Tulip merkkinen kokeilussa. Possun liha "revitään" esim. kahdella haarukalla pannulla ja sekaan laitetaan pussissa ollut liemi. Ensi näytti siltä, että ai kauheeta, lientä on aivan liikaa. Mutta sinne se vaan hävisi, joten älä säikähdä sitä. Kippari lisäsi mukaan muutaman töräyksen paistovaiheessa Kentucky Whiskey BBO kastiketta.


Tortilloista kokeilimme ensimmäistä kertaa tällaisia veneen muotoisia tortilloja. Olivat todella ihania syödä. Paljon vähemmän tuli sotkua enkä minäkään onnistunut tiputtamaan mitään rinnuksille =D.


Sillä välin kun Kippari paistoi possua, minä pilkoin kurkkua, miniluumutomaatteja ja kevätsipulin varsia. Olemme tänä kesänä ihastuneet Grilli Maisterin valmiiseen valkosipuli - yrtti dippikastikkeeseen. Katoin samalla pöydän valmiiksi.






Kokeilimme ruoan kanssa meille uutta punaviiniä, jota oli kovasti kehuttu: Antiche Terre Solo Passione Rosso. Toimi hyvin, ainakin meidän makuun.


Ja sitten syömään. Tortilla lautaselle, alle ensin salaatinlehteä, sen jälkeen laitoin valkosipuli-yrtti dippikastiketta ja päälle nyhtöpossua (tykkään niin tuosta sanasta =D). Sen jälkeen lisäsin kurkkua, tomaattia ja kevätsipulia ja ei muuta kuin ääntä kohti. Nam, oli tosi hyvää!


Tämä on ruoka, jota voit tehdä helposti myös veneessä sisällä, jos grillille ei huvita mennä. Grillillä puolestaan voi possun lämmittää alumiini vuoassa. Kastiketta voi vaihdella maun mukaan, niin possuun kuin itse tortillan sisään. Tämä yhdistelmä toimi ainakin mainiosti. Tätä tullaan tekemään ihan varmasti toisenkin kerran.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

USS Jason Dunham

Tämä blogi alkaa kohta muistuttamaan laivojen bongauspäiväkirjaa, mutta en malta olla esittelemättä teille tätä. Sunnuntaina kun ajelimme Kipparini kanssa Suomenlinnasta kotisatamaan, hän bongasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain laivaston ohjushävittäjän USS Jason Dunhamin. Alukselle on annettu nimi Irakin sodassa kaatuneen ansioituneen Yhdysvaltojen merijalkaväen korpraalin mukaan.


Alus oli kiinnitettynä laituriin Länsisatamassa. Vierailulla oli sopiva ajankohta, sillä Yhdysvallat juhlivat lauantaina itsenäisyyspäivää, ”Fourth of July” . Pituutta aluksella on 155 metriä ja se on rakennettu teräksestä. Voimanlähteenä on 100 000 hevosvoimaa tuottavat kaasuturbiinit jotka takaavat yli 30:n solmun vauhdin. Apua, sehän kulkee nopeammin kuin meidän vene!




Miehistöä aluksessa on 380 henkeä, sitäkin enemmän kuin meidän veneessä =D. Aseistus koostuu ohjuksista, tykeistä, konekivääreistä ja torpedoista. Mukana on myös kaksi helikopteria. Jason Dunham on suhteellisen uusi alus sillä se otettiin käyttöön viisi vuotta sitten vuonna 2010.




USS Jason Dunhamin kotisatama on Norfolk Yhdysvaltojen Virginiassa ja se on  Arleigh Burke -luokan hävittäjä. Kyseinen luokka on ainoa tällä hetkellä Yhdysvaltojen merivoimien käytössä oleva hävittäjäluokka. Luokkaan kuuluvia aluksia on 62 kappaletta.


Komea ja kunnioitusta herävättävä alus totisesti =).

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tykkisluuppi Diana

Vietimme Kipparini kansa viime viikonloppua Suomenlinnassa. Oli luvattu aurinkoa, ja sitä saatiinkin, mutta sen höysteeksi saimme myös todella vilpoista tuulta. Heti kun löysi tuulettoman paikan (joita ei muuten montaa saarella ollut) oli lämmintä. Yritin pidätellä itseäni kameran kanssa, sillä kovalevyt suorastan pursuavat kuvia Suomenlinnasta. Ilokseni löysin kuitenkin aivan uuden kuvauskohteen, tykkisluuppi Dianan! Oli ihanaa nähdä tämä laiva valmiina, sillä pari vuotta sitten pääsimme näkemään, kun sitä tungettiin ulos veistämöltä. Kuvia löytyy täältä.




Tykkisluuppi on alus, jota voidaan purjehtia tai soutaa. Se on varustettu kahdella mastolla ja 15 airoparilla. Rungon pituus on kaksikymmentä metriä ja leveys neljä ja puoli metriä. Jotta tällä komealla aluksella voidaan soutaa, tarvitaan siihen 60 soutajaa. Tällaisia aluksia käytttiin sodassa 1700-luvun lopulla, olihan laiva varustettu kahdella 24-naulaisella kanuunalla ja neljällä parrastykillä.




Tämä uusi tykkisluuppi on tehty laiva-arkkitehti Fredrik Henrik af Chapmanin tekemillä piirustuksilla. Lisää tietoa on saatu myös Ruotsin laivaston piirustuskonttorin vanhoista asiakirjalähteistä. Aluksen rakentamisessa on käytetty perinteisiä rakennusmateriaaleja ja menetelmiä. Juuri tämä tekee minusta aluksesta arvokkaa. Se on juuri sellainen kuin se on silloin aikanaan ollut.


Toki alukseen on jouduttu laittamaan muutamia nykyaikaisia juttuja kuten pelastuslautat, sillä tällä ihanalla aluksella pääsee purjehtimaan 1700-luvun tyyliin. Matkustajien turvallisuus tulee taata vaikka sitten haluttaisiin kuinka päästä tuohon aikakauteen sisälle.




Jos laivaan onkin jouduttu lisäämään nykytekniikka, takaa laivan henkilökunta puolestaan 1700-luvun tunnelmaa pukeutumalla tuon ajan mukaisesti. Niin on komea sulka hatussa, että. Tänä kesänä (2015) järjestettävien yleisökierrosten aikataulut voit tarkistaa täältä. Kierros lähivesillä ei ole myöskään hinnalla pilattu, aikuiset maksavat 30 euroa ja lapset 18 euroa. Laivaan mahtuu kerrallaan 35 matkustajaa.






Tykkisluuppi oli luonnollisesti täynnä upeita kuvattavia yksityiskohtia. Menen joka kerta ihan sekaisin kun näen näitä =D.








Ihanaa, että perinteitä vaalitaan tällä tavalla. Eikö olekkin kaunis alus! Joku päivä pitää kyllä mennä itsekin kyytiin.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Majakkalaiva Relandersgrund

Tänä kesänä löysin erään aivan viehättävän asian, nimittäin majakkalaiva Relandersgrundin. Tämä on ihan järkyttävää... miten majakkahullu (siis minä) ei ole tajunnut tällaista helmeä aikaisemmin. Kyllähän minä sen olen aina joskus vilaukselta nähnyt, mutta en vain ole tajunnut asiaa kunnolla. Juniori on ollut viihdyttämässä isovanhempiaan Keski-Suomessa, joten piipahdimme eräänä kauniina kesäiltana Kipparini kanssa tässä ihanassa laivassa.




Majakkalaivan nimi tulee Relanderin matalasta, joka sijaitsee Rauman edustalla. Majakkalaiva ennätti olla kyseisellä aluella lähes kolme vuosikymmentä. Talvehtimaan alus hinattiin aina Raumalle. Ravintolan henkilökunta osasi kertoa paljon laivan historiasta ja sehän alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän, olihan alus sentään majakkalaiva. Oli pakko lukea netistä lisää. Ja wow, millaiset vaiheet laivalla onkaan ollut matkan varrella! Meillä on oikea helmi käsillä, sillä tämä on vanhin jäljellä oleva majakkalaiva.


Mutta kurkistetaan tämän komeuden historiaan. Alus on rakennettu vuosien 1886-1888 aikana Turussa ja se on teräsrunkoinen. Aluksessa on kaksi mastoa ja purjeet, sekä öljyllä toimiva valolaite ja paineilmasumusireeni. Jännittävää oli lukea, että alus oli koneeton, joten sitä liikutettiin vetämällä hinaajalla. No nyt ymmärrän, miksi se piti hinata myös talvehtimaan Raumalle.




Vuonna 1918 alkaa laivan varsin värikkäät vaihee. Tuolloin se oli Turussa talvehtimassa ja odotti telakointia. Koska oli ollut sota-aika, se ei ollut parina edellisenäkään kesänä ollut paikoillaan. Turussa venäläiset kaappasivat majakkalaivan ja hinasivat sen Suomessa etelärannikolle. Vaan eteen tuli vaikeuksia, liian suuria jääesteitä ja venäläiset päättivät hylätä laivan ja upottaa sen rantaveteen!




Kun Suomeen saatiin rauha, nostettiin alus ja korjattiin Tallinnassa. Se oli kuitenkin niin huonokuntoinen, että aluksesta päätettiin tehdä varamajakka. Päämajakkalaivan tehtävää hoiti tuolloin sotasaaliina saatu uusi höyrykäyttöinen Liepãja majakkalaiva ja siitä tehtiin uusi Relandersgrund. Vanha majakkalaiva nimettiin Reserv I ja nimi suomennettiin 1930 Varamajakka I. Varamajakkalaiva toimi nimensä mukaisesti varsinaisten majakkalaivojen lomittajana niiden ollessa talakalla.


Majakkalaivan värikkäät vaiheet jatkuvat. 1937 laivasta riisuttiin majakkavarustukset ja se luovutettin merenmittausretkikunnalle asuntolaivaksi. Retkikunta nimesi laivan uudelleen ja siitä tuli Vuolle. Punaiset kyljet muutettiin valkoisiksi, saman värisiksi kuin muutkin merenmittausalukset olivat. Tässä uudessa tehtävässä alus toimi tasan 40 vuotta.




1978 alus myytin romukauppialle ja hän kunnosti siitä itsellen uivan kesähuvilan. 1980-luvun loppupuolella Vuolle päätyi Haminaan Koirakarin romuttamolle. Onneksi alus pelastettiin romutamiselta ja se myytiin Kotkaan 1991. Kansirakenteet korjattiin majakkalaiva Kemin mallin mukaiseksi ja alus sai jälleen alkuperäisen värin. Kannelle lisättiin sähkötoiminen majakkatornin kopio. Aluksen nimeksi tuli jälleen sen alkuperäinen nimi, Relandersgrund.




Kotkasta kahvila- ravintolalaiva siirrettiin Helsinkiin. Relandersgrundin laituripaikka on vuodesta 2006 ollut meritullintorilla Aleksanterinkadun päässä. Silakkamarkkinoiden aikaan alus siiretään kauppatorille. Täytyy sanoa, että paljon ennätti tämä upea laiva nähdä. Kuten kuvista voitte katsoa, se on todella viehättävä myös sisältäpäin. Kävimme kipparini kanssa yläkannella nauttimassa itsetehtyä lihapiirakkaa ja oluet.






Kuin sain lukea kaikki tämän upean aluksen värikkäät vaiheet, kävi se kohteena minulle entistä mielenkiintoisemmaksi. Tulen vierailemaan täällä ihan varmasti toisenkin kerran.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Millaista säätä on luvassa?

Mikää asia ei varmastikkaan puhuta ihmisiä niin paljoa kuin sää. Tai ainakin sää on TOP3 listalla suosituimmissa puheenaiheissa. Säästä saa asiaa helposti aikaiseksi jopa tuntemattoman ihmisen kanssa. On mukavaa pohtia, että millaista säätä "se" on luvannut? Tai että "kylläpä tänään on kylmä ja tuulinen sää". Tai "voi miten ihana auringonpaiste ja lämpö tänään onkaan".


Tänä kesänä ollaan taas todellu ihan konkreettisesti, että sää voi samaan vuodenaikaan vaihdella täällä Suomessa melkoisesti. On lämpimiä keväitä ja kesän alkuja ja sitten vähän viileämpiä. On leutoja ja vähälumisia talvia ja välillä lunta tulee ettei tiedä minne sitä lykkäisi.




Moni kokee vielä niin, että liika tuuli ja vesisade ovat huono sää. Itse yritän asennoitua siten, että sää on asia, jolle ei kerta kaikkiaan pieni ihminen voi mitään, vaan sen mukaan on mentävä millainen sää minäkin päivänä on. Rakastan aurinkoa, voin myötää sen avoimesti ja mikä sen ihanampaa, kuin köllötellä lämpimässä auringon paisteessa. Mutta toisaalta, luonto tarvitsee vettä pysyäkseen elossa ja vihreänä, joten sitäkin tarvitaan. Sadesäällä ilman on happirikas ja raikas. Ei muuta kuin kunnon sadevehkeet päälle, kumisaappaat jalkaan ja ulos! Itse nautin, kun saan saappaat jalassa kävellä reilusti lätäkköön, eikä tarvitse pelätä, että jalat kastuvat (tiedän, minussa asuu pieni lapsi =D). Ne kunnon sadevehkeet ovat vielä kaupassa =D. Totuuden nimissä pitää kyllä tunnustaa, että on se mieli vaan jotenkin aina ilosiempi kun aurinko paistaa.




Veneilijän kannalta sääilmiöistä oleellisin on tuuli. Me moottoriveneilijät emme tarvitse sitä juuri lainakaan, mutta purjeveneilijöille se on tuiki tärkeä asia. Mutta heillekkään liian kova tuuli ei ole mieluisa. Siksi säätä ja varsinkin tuulia tulee seurattua monista eri lähteistä. Mikä on tilanne nyt ja mikä on ennuste tulevasta säästä. Meidän venekunta seuraa sää ja tuuli ennusteita mm. Forecan veneilysää sivulta ja veneilusää sivulta, saderintamien kulkua Forecan sadetutkasta. Tämän hetkinen tilanne on kiva tarkistaa Helsinki Testbedistä, josta näkee sekä sateen että tuulen tämän hetkisen voimakkuuden ja suunnan. Jos teillä lukijoilla on antaa lisää vinkkejä hyvistä sääsivustoista, jakakaa vinkit ihmeessä meille muille =). Viime kesänä lomareissulla jumituimme Pärnuseen viikoksi, koska tuulet nousivat liian kovaksi. Vaan Pärnu ei ollut ollenkaan huono paikka jumittaa. Siellä oli paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä konkretisoi sen, että kun liikutaan veneellä, ei reittisuunnitelmaa kannattana naulata exceliin tarkasti, vaan on edettävä sen mukaan, miten sää sallii.




Vanhakansa on ennustanut tulevia kesiä ja talvia luonnosta. Milloin sen kertoo pihlajan marjat puussa tai pajonko on lunta ja onko niitä yhtä aikaa siinä pihlajassa =D. Tulevaa kesää on ennustettu jopa sammakon loikan pituudella. Myös siitä, millainen kesäilta sattuu olemaan, on ennustettu mitä se enteilee seuraavalle päivälle. Jos haarapääskyt lentävät vettäpitkin, on tulossa sadetta. Sää on siis kiehtunut ihmisiä kautta aikojen.




Tämän postausken kuva on otettu hyvässä säässä. Itseasiassa tajusin, että minun tulee todella harvoin kuvattua huonolla säällä. Voisikin ottaa tänä kesänä tavoitteeksi harjoitella sateen kuvaamista. Sateen jälkeen on ollut monesti mukava kuvailla. Silloin on luonnon pisaroita kasveissa kauniisti. Millaisia tunteita sää herättää teissä? Tuleeko säätä seurattua ja jos tulee, niin millaisista tietolähteistä? Tällä viikolla näyttää siltä, että vihdoin ollaan saatu kesäsäätä =D.