Onko teille käynyt koskaan niin, että ennen kuin ennättää kunnolla oppimaan jonkin asian, niin tekee jo mieli opetella uutta? Minä saan itseni kiinni välillä siitä, että en ennätä kunnolla keskittymään johonkin kun olen jo uuden kimpussa häröilemässä. Tällä kertaa kyseessä on kova kiinnostus ja innostus HDR kuviin. En ole kunnolla oppinut vielä edes normaalin kuvaamisen säätöjä ja lainalaisuuksia ja nyt jo pitäisi oppia HDR kuvaamista. En saanut asiasta rauhaa, joten ei kun ensin nettiin tutkimaan, että miten niitä oikein otetaan / tehdään ja sitten testaamaan =D.
Tadaaaa... tässä on ihan ensimmäinen HDR kuvani. Laitoin kuvan näytille Facebookiin maisemakuvaajien ryhmään ja sain mukavaa keskustelua aikaiseksi. Osa kiitteli sitä, että värit eivät olleet kuvassa "överit" vaan kuva näyttää suht luonnolliselta. Toiset taas olivat sitä mieltä, että tämä kaltaisen kuvan saa tavallisestakin valokuvasta aikaiseksi, joten miksi käyttää HDR tekniikkaa. Mitä mieltä sinä olet? Sain myös palautteen, että etuala on melko tumma ja että sitä kannattaisi "avata" hieman enemmän.
Tein työtä käsettyä ja tässä toinen versio samasta kuvasta siten että etuala näkyy paremmin. Täytyy sanoa, että itsekkin pidän tästä enemmän. Aikani kun katselin kuvaa, niin mietin, että miksi olen sommitellut sen noin? Kallio edustalla voisi olla paljon alempana. Toisaalta, jos se on alempana, ei veteen heijastuisi puiden varjoa. Käykö teille koskaan niin, että jotain kuvaa vain jää hieromaan liikaa eikä siihen ole koskaan tyytyväinen?
Ensin en meinnut löytää huhtikuussa hankkimastani uudesta kamerastani valoituksen haarukointia. Kylmä rinki kävi jo tiedätte kyllä missä, että eikö kyseistä ominaisuutta olekkaan uudessa hienossa kamerassani! Tähänkö koko kokeilu nyt sitten kaatui? Onneksi on jälleen Facebookissa hyvä ryhmä, valokuvaajan neuvola. Laitoin kysymyksen sinne ja avot, heti sain ohjeet oikein kuvan kera. Huh, haarukointi löytyi. Kamerassani voi määritellä että ottaako kuvia kolme, viisi vai seitsemän kerrallaan. Nämä kaikki kuvat on tehty viidestä kuvasta, haakurointi oli -2, -1, 0, +1, +2. Korostan, että nämä ovat minun ihan ensimmäisiä harjoituksia ja hirmuisesti on vielä opittavaa =D. Silti olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette näistä? Nyt kun katson itse viimeistä kuvaa, huomaan että oikea alakulma on jäänyt liian tummaksi.
Otsikossa mainittiin tekniset haasteet. No, tietokone, jolla käsittelen valokuvani, johon vaihdettiin kesäkuussa kovalevy, päätti jälleen olla käynnistymättä. Hän on nyt matkalla huoltoon. Taitaa jälleen olla kovalevyn vaihto edessä ja tuntien työ menossa bittitaivaaseen, nimittäin käsitellyt valokuvat. Tiedän, olisi pitänyt ottaa niistäkin varmuuskopiot, eikä luottaa uuteen kovalevyyn. Onneksi kaikki alkuperäiset kuvat ovat tallella ulkoisella kovalevyllä. Sanalla sanoen ketuttaa, kannettava on vuoden vanha ja matkalla jo toistamiseen huoltoon. Mutta edesmennyt mummoni sanoin aina, että " ei niin pahaa, ettei jotain hyvää". Nyt on oiva tilaisuus pitää pieni blogiloma. Lennämme Kipparini kanssa perjantaina Hampuriin ja siellä menemme, minnekkä muuallekkaan kuin venemessuille Hansebootiin =D. Joten kun kaikki vermeet on taas kotona ja kunnossa, saatte kuvatuliaisia Saksasta.
torstai 23. lokakuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Veneilykausi 2014 päättyi
Eilen lauantaina oli tämän kauden viimeisen venematkan aika ja tämä matka ei ollut pitkä. Omasta laiturista nostolaituriin. Saavuimme satamaan heti aamusta. Meillä oli onnea, sittä toisin kuin tänään, tuulee ja vettä tulee kuin Esteristä, oli eilinen päivä tyyni ja aurinkoinen. Arvatkaappa tekikö mieli perua koko nosto ja lähteä saareen paistamaan makkaraa? Vaan totta sekin, että nostohommat on mukavampi tehdä tyynellä ja auringonpaisteella kuin tullessa ja vesisateessa.
Yöllä oltiin käyty pakkasen puolella reilusti ja sen näki heti kun saavuimme laiturille. Kippari oli ollut väijyvuorossa satamassa edellisenä yönä, joten hän osasi kertoa pakkasen kehittymisen tunti tunnilta =).
Siellä meidän kesäkoti odotteli puhtaana. Olimme tyhjentäneet tavarat edellisellä viikolla, täyttäneet polttoainetankin ja puhdistaneet septin. Imurointi ja kunnollinen siivous on hyvä tehdä myös syksyllä, silloin ei home iske talven mittaan. Vallankin pentteri, jossa on valmistettu ruokaa, on syytä pyyhkiä hyvin.
Veneen kannella oli myös kunnolla huuraa, joten ensimmäisenä harja kouraan ja lakaisemaan. Minun tehtäväni on hoidella köydet, joten mielelläni harjasin kannen kunnolla, etten vain liukastuisi ja tippuisi mereen. Merivesi oli kuusi asteista, joten meressä olisi saanut kylmän kylvyn =D. Harjauksen jälkeen oltiin valmiit irroittelemaan köydet ja siirtymään nostolaituriin odottelemaan nostoa. Voi haikeus, viimeinen merimatka olisi edessä ja sekin tosi lyhyt.
Valmiina nostoon. Onneksi ei ollut ihan hirmuista hulabaloota heti aamusta, saimme rauhassa odotella nostoautoa. Välillä satamissa nostavat yhtä aikaa jopa kolmella autolla. Voin kertoa, että silloin käy melkoinen hulina.
Nostoa odotellessa minulla oli aikaa heilua kameran kanssa. Siellä se venepaikka nyt on tyhjillään. Ensi keväänä päästään jälleen palamaan. Ilma oli kyllä ihan loistava. Pakkasen jäljiltä aurinko lämmitti ihanasti.
Vielä olivat vesillä. Meidän veneseurassa on todella aktiivista juniori- ja kilpailutoimintaa. Jotta pärjää kisoissa, tulee toki harjoitella viimeiseen asti =).
Merivesi näyttää jälleen siniseltä ja ruska on parhaimmillaan.
Pian kuului auton ääni ja tuttu luottonostajamme saapui paikalle. Liinat veneen alle ja niin lähti meidän kesäkoti ilmaan. Tämä jännittää kyllä joka kerta ihan valtavasti.
Kyydissä!
Ja pienen matkan jälkeen nosto pukkien päälle.
Tässä meidän kesäkoti seisoo koko talven. Seuraavaksi oli vuorossa pohjan pesu. Kun pohjan pesee hyvin heti noston jälkeen, pääsee keväällä helpommalla. Vielä moottorin huolto ja sen jälkeen huppu päälle ja talvi saa tulla. Uuden kauden odotus alkaa.
Hommien välissä istahdimme kipparini kanssa nauttimaan auringosta ja välipalasta. Ei kyllä olisi millään malttanut lähteä kotiin, niin upeaa oli katsella sataman touhuja ja ruskaa.
Veneilykausi 2014 on nyt virallisesti ohi. Tämä kausi oli monella tapaa menestyksekäs. Ensinnäkin se oli meidän venekunnan veneilyhistorian pisin, yli puolivuotta. Laskimme veneen 12.4. ja nostimme 18.10. Bongasimme kahdeksan majakkaa, joka oli ennätys sekin. Näimme monia uusia upeita paikkoja, tapasimme ihania uusia ystäviä, tekniikka toimi ja matkat olivat turvallisia. Rantautumiset onnistuvat hyvin josta kiitos Kipparille, hän osaa käsitellä venettämme todella hyvin. Pisin yhtenäinen legi ilman pysähdystä oli 62,9 merimailia ja pisin yhden päivän aikana taitettu matka oli 83,4 merimailia sisältäen yhden pysähdyksen tankkaamaan. Kauden aikana olimme merellä yhteensä 901,26 merimailia (yksi merimaili on 1 852 metriä). Paljon on talven varalle muistoja ja valokuvia joiden avulla jaksamme odottaa seuraavan kauden alkua. Ja seuraavan kauden suunnitteluhan on jo kipparilla käynissä =D. Kiitos kesästä 2014!
Yöllä oltiin käyty pakkasen puolella reilusti ja sen näki heti kun saavuimme laiturille. Kippari oli ollut väijyvuorossa satamassa edellisenä yönä, joten hän osasi kertoa pakkasen kehittymisen tunti tunnilta =).
Siellä meidän kesäkoti odotteli puhtaana. Olimme tyhjentäneet tavarat edellisellä viikolla, täyttäneet polttoainetankin ja puhdistaneet septin. Imurointi ja kunnollinen siivous on hyvä tehdä myös syksyllä, silloin ei home iske talven mittaan. Vallankin pentteri, jossa on valmistettu ruokaa, on syytä pyyhkiä hyvin.
Veneen kannella oli myös kunnolla huuraa, joten ensimmäisenä harja kouraan ja lakaisemaan. Minun tehtäväni on hoidella köydet, joten mielelläni harjasin kannen kunnolla, etten vain liukastuisi ja tippuisi mereen. Merivesi oli kuusi asteista, joten meressä olisi saanut kylmän kylvyn =D. Harjauksen jälkeen oltiin valmiit irroittelemaan köydet ja siirtymään nostolaituriin odottelemaan nostoa. Voi haikeus, viimeinen merimatka olisi edessä ja sekin tosi lyhyt.
Valmiina nostoon. Onneksi ei ollut ihan hirmuista hulabaloota heti aamusta, saimme rauhassa odotella nostoautoa. Välillä satamissa nostavat yhtä aikaa jopa kolmella autolla. Voin kertoa, että silloin käy melkoinen hulina.
Nostoa odotellessa minulla oli aikaa heilua kameran kanssa. Siellä se venepaikka nyt on tyhjillään. Ensi keväänä päästään jälleen palamaan. Ilma oli kyllä ihan loistava. Pakkasen jäljiltä aurinko lämmitti ihanasti.
Vielä olivat vesillä. Meidän veneseurassa on todella aktiivista juniori- ja kilpailutoimintaa. Jotta pärjää kisoissa, tulee toki harjoitella viimeiseen asti =).
Merivesi näyttää jälleen siniseltä ja ruska on parhaimmillaan.
Pian kuului auton ääni ja tuttu luottonostajamme saapui paikalle. Liinat veneen alle ja niin lähti meidän kesäkoti ilmaan. Tämä jännittää kyllä joka kerta ihan valtavasti.
Kyydissä!
Ja pienen matkan jälkeen nosto pukkien päälle.
Tässä meidän kesäkoti seisoo koko talven. Seuraavaksi oli vuorossa pohjan pesu. Kun pohjan pesee hyvin heti noston jälkeen, pääsee keväällä helpommalla. Vielä moottorin huolto ja sen jälkeen huppu päälle ja talvi saa tulla. Uuden kauden odotus alkaa.
Hommien välissä istahdimme kipparini kanssa nauttimaan auringosta ja välipalasta. Ei kyllä olisi millään malttanut lähteä kotiin, niin upeaa oli katsella sataman touhuja ja ruskaa.
Veneilykausi 2014 on nyt virallisesti ohi. Tämä kausi oli monella tapaa menestyksekäs. Ensinnäkin se oli meidän venekunnan veneilyhistorian pisin, yli puolivuotta. Laskimme veneen 12.4. ja nostimme 18.10. Bongasimme kahdeksan majakkaa, joka oli ennätys sekin. Näimme monia uusia upeita paikkoja, tapasimme ihania uusia ystäviä, tekniikka toimi ja matkat olivat turvallisia. Rantautumiset onnistuvat hyvin josta kiitos Kipparille, hän osaa käsitellä venettämme todella hyvin. Pisin yhtenäinen legi ilman pysähdystä oli 62,9 merimailia ja pisin yhden päivän aikana taitettu matka oli 83,4 merimailia sisältäen yhden pysähdyksen tankkaamaan. Kauden aikana olimme merellä yhteensä 901,26 merimailia (yksi merimaili on 1 852 metriä). Paljon on talven varalle muistoja ja valokuvia joiden avulla jaksamme odottaa seuraavan kauden alkua. Ja seuraavan kauden suunnitteluhan on jo kipparilla käynissä =D. Kiitos kesästä 2014!
tiistai 14. lokakuuta 2014
Rönnskär
Millään emme meinanneet malttaa jatkaa matkaa Kallbådanin matalalta, niin ihanaa oli katsella kaunista majakkaa ja seurailla nappisilmien puuhailuja. Vaan vielä oli nähtävää jäljellä, joten kippari suuntasi veneen hiljalleen kohti seuraavaa etappia. Päivä jatkui edelleen harmaana. Hei hei kylkeet. Tulen ihan varmasti teitä vielä uudelleen morjestamaan!
Matkamme aikana saimme ihailla useaan otteeseen merikotkan liitelyä. Hän istahti välillä luodolle lepäämään ja jatkoi jälleen matkaa. Tänä kesänä olen nähnyt merikotkia eniten ikinä. Mistähän se johtuu? Onko niiden kanta lisääntynyt vai olenko oppinut vain näkemään niitä paremmin? Mikä lie syy onkaan, joka kerta ilahduttaa yhtä paljon katsella heidän liitelyä meren yllä. Kuvat ovat todella huonoja, mutta kyllä niistä just ja just merikotkan erottaa =D.
Sinne hän laskeutui jälleen tähystämään merelle.
Upean retkipäivämme viimeinen etappi oli Rönnskärin majakka. Kippari oli yrittänyt järjestää meille yllätyksen ja hän oli anonut lupaa Upinniemen varuskunnasta, että olisimme voineet rantautua saarelle. Vaan ei tutustuminen majakkaan ollut tarpeeksi riittävän hyvä syy, joten jouduimme ihastelemaan majakkaa mereltä käsin. Rönnskär sijaitsee puolustusvoimien vartiolinnakealueella ja on sotilasaluetta, joten ilman lupaa ei sinne mennä. Saarella sijaitsee myös lintutorni, jossa lintuharrastajat käyvät mm. rengastamassa lintuja.
Rönnskär on suomen toiseksi vanhin majakka ja se on valmistunut vuonna 1800. Saarella on aikanaan asuttu ympärivuoden. Kun Kallbådanin majakka valmistui, sammui tämän majakan valo vuonna 1928. Valon sammuttua purettiin majakan lyhtyosa ja tilalle rakennettiin nykyinen huone. Majakan alaosa on muurattu saarelta löytyneestä graniitista ja yläosa on muurattu tiilestä.
Valon sammuttua tuli Rönnskäristä pooki, eli tunnusmajakka.
Meidän retkipäivä oli ollut täydellinen ja elämyksiä täynnä. Aurinko olisi saanut hieman pilkistellä enemmän, vaan kaikkea ei voi aina kerralla saada. Ja nyt minulla on ainakin hyvä syy palata takaisin uudelleen aurinkoisemmalla säällä. Onneksi nämä upeat majakat seivota siellä vielä vuosienkin päästä. Tästä kesästä kehkeytyi minulle oikein majakoiden ennätys bongaus kausi, kaiken kaikkiaan kahdeksan majakkaa yhden kesän aikana! Tästä on melkoinen haaste laittaa paremmaksi tulevina kesinä =D.
Matkamme aikana saimme ihailla useaan otteeseen merikotkan liitelyä. Hän istahti välillä luodolle lepäämään ja jatkoi jälleen matkaa. Tänä kesänä olen nähnyt merikotkia eniten ikinä. Mistähän se johtuu? Onko niiden kanta lisääntynyt vai olenko oppinut vain näkemään niitä paremmin? Mikä lie syy onkaan, joka kerta ilahduttaa yhtä paljon katsella heidän liitelyä meren yllä. Kuvat ovat todella huonoja, mutta kyllä niistä just ja just merikotkan erottaa =D.
Sinne hän laskeutui jälleen tähystämään merelle.
Upean retkipäivämme viimeinen etappi oli Rönnskärin majakka. Kippari oli yrittänyt järjestää meille yllätyksen ja hän oli anonut lupaa Upinniemen varuskunnasta, että olisimme voineet rantautua saarelle. Vaan ei tutustuminen majakkaan ollut tarpeeksi riittävän hyvä syy, joten jouduimme ihastelemaan majakkaa mereltä käsin. Rönnskär sijaitsee puolustusvoimien vartiolinnakealueella ja on sotilasaluetta, joten ilman lupaa ei sinne mennä. Saarella sijaitsee myös lintutorni, jossa lintuharrastajat käyvät mm. rengastamassa lintuja.
Rönnskär on suomen toiseksi vanhin majakka ja se on valmistunut vuonna 1800. Saarella on aikanaan asuttu ympärivuoden. Kun Kallbådanin majakka valmistui, sammui tämän majakan valo vuonna 1928. Valon sammuttua purettiin majakan lyhtyosa ja tilalle rakennettiin nykyinen huone. Majakan alaosa on muurattu saarelta löytyneestä graniitista ja yläosa on muurattu tiilestä.
Valon sammuttua tuli Rönnskäristä pooki, eli tunnusmajakka.
Meidän retkipäivä oli ollut täydellinen ja elämyksiä täynnä. Aurinko olisi saanut hieman pilkistellä enemmän, vaan kaikkea ei voi aina kerralla saada. Ja nyt minulla on ainakin hyvä syy palata takaisin uudelleen aurinkoisemmalla säällä. Onneksi nämä upeat majakat seivota siellä vielä vuosienkin päästä. Tästä kesästä kehkeytyi minulle oikein majakoiden ennätys bongaus kausi, kaiken kaikkiaan kahdeksan majakkaa yhden kesän aikana! Tästä on melkoinen haaste laittaa paremmaksi tulevina kesinä =D.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Spanielin katse jää toiseksi
Söpöysvaroitus!
Olen aina kuullut, että Porkkalan selällä näkevät hylkeitä. Vaan minä en ollut nähnyt niitä vielä tähän päivään mennessä. Tänä kesänä näimme Eestin vesillä kuusi hyljettä ja edellisenä kesänä Kemiön saaristossa. Silloinkin sattui olemaan erittäin sankka sumu. Olin unelmoinnut pääsystä Kallbånin majakalle ja se vihdoin toteutui. Retkemme sai kuitenkin vielä sykähdyttävämmän käänteen. Jo matkan varrella majakalle näimme hylkeitä. Kun saavuimme Kallbådanin matalalle, muutui retkemme varsisaiseksi hyljesafariksi!
Aluksi nämä nappisilmät olivat kauempana. Vaan pikku hiljaa he hilasivat itseään lähemmäksi ja lähemmäksi venettä. Minä en meinannut uskoa silmiäni! Olen aina luullut, että luonnossa eläimet pötkivät pakoon, kun ihminen tulee lähelle. Vaan mitä vielä, näiden uteliaisuus ei ottanut talttuakseen =D.
Mitäs sanotte? Eivätkö olekkin liikuttavan suloisia? En pysty teille kuvailemaan sitä onnen tunnetta, jonka koin kun sain katsella ja kuvailla näitä! Välillä oli ihan sellainen tunne, ettei pysty hengittämään, että pakahtuu onnen tunteeseen. Hylkeet tulivat koko ajan vain lähemmäksi ja lähemäksi. Saimme kuunnella heidän puhinaa ja tuhinaa, kun puhalsivat ilmaa nenästä.
Urospuolinen harmaahylje voi olla 2,5-3,3 metriä pitkä ja painaa jopa 300 kiloa. Naaraat ovat puolestaan pienempiä, 1,6-2 metriä pitkiä ja painavatg 100-150 kiloa. Ensimmäisen kerran, kun näin hylkeitä lunnossa, minut yllätti juuri heidän koko. Olin jotenkin aika kuvitellut hylkeet pienemmiksi.
Nenä =D.
Nämä silmät ja tämä tuijotus pesee spanielin mennen tullen =D.
1900-luvun alussa hyljekanta oli nykyistä kantaa suurempi, mutta kanta romahti oleellisesti, vain muutaman tuhannen kokoiseksi. Syynä romahdukseen oli tapporahan kannustama pyynti ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymishäiriöt.Vuonna 2000 laji luokiteltiin silmällä pidettäväksi ja 2010 elinvoimaiseksi (onneksi). Nykyään kanta kasvaa tasaisesti. Hylkeet ovat myös syy, miksi kuka tahansa ei saa rantautua Kallbådanin majakalle. Kallbådanin luoto kuuluu hylkeidensuojelualueeseen. Kannan säilymisen kannalta on tärkeää, että hylkeillä on sopivia makoilupaikkoja, jossa he voivat olla rauhassa.
Kun kiersimme hiljalleen majakkaa ympäri, nämä ihanat veijarit seurasivat perässä. Niitä oli veneen joka puolella. Sielä täältä tasaiseen tahtii nousi päitä. Voi kun olisin tiennyt tapaamisestamme, olisin ottanut silakoita mukaan =D. Näiden söpöjen nappisilmien kera toivotan teille suloista viikonloppua!
Olen aina kuullut, että Porkkalan selällä näkevät hylkeitä. Vaan minä en ollut nähnyt niitä vielä tähän päivään mennessä. Tänä kesänä näimme Eestin vesillä kuusi hyljettä ja edellisenä kesänä Kemiön saaristossa. Silloinkin sattui olemaan erittäin sankka sumu. Olin unelmoinnut pääsystä Kallbånin majakalle ja se vihdoin toteutui. Retkemme sai kuitenkin vielä sykähdyttävämmän käänteen. Jo matkan varrella majakalle näimme hylkeitä. Kun saavuimme Kallbådanin matalalle, muutui retkemme varsisaiseksi hyljesafariksi!
Aluksi nämä nappisilmät olivat kauempana. Vaan pikku hiljaa he hilasivat itseään lähemmäksi ja lähemmäksi venettä. Minä en meinannut uskoa silmiäni! Olen aina luullut, että luonnossa eläimet pötkivät pakoon, kun ihminen tulee lähelle. Vaan mitä vielä, näiden uteliaisuus ei ottanut talttuakseen =D.
Mitäs sanotte? Eivätkö olekkin liikuttavan suloisia? En pysty teille kuvailemaan sitä onnen tunnetta, jonka koin kun sain katsella ja kuvailla näitä! Välillä oli ihan sellainen tunne, ettei pysty hengittämään, että pakahtuu onnen tunteeseen. Hylkeet tulivat koko ajan vain lähemmäksi ja lähemäksi. Saimme kuunnella heidän puhinaa ja tuhinaa, kun puhalsivat ilmaa nenästä.
Urospuolinen harmaahylje voi olla 2,5-3,3 metriä pitkä ja painaa jopa 300 kiloa. Naaraat ovat puolestaan pienempiä, 1,6-2 metriä pitkiä ja painavatg 100-150 kiloa. Ensimmäisen kerran, kun näin hylkeitä lunnossa, minut yllätti juuri heidän koko. Olin jotenkin aika kuvitellut hylkeet pienemmiksi.
Nenä =D.
Nämä silmät ja tämä tuijotus pesee spanielin mennen tullen =D.
1900-luvun alussa hyljekanta oli nykyistä kantaa suurempi, mutta kanta romahti oleellisesti, vain muutaman tuhannen kokoiseksi. Syynä romahdukseen oli tapporahan kannustama pyynti ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymishäiriöt.Vuonna 2000 laji luokiteltiin silmällä pidettäväksi ja 2010 elinvoimaiseksi (onneksi). Nykyään kanta kasvaa tasaisesti. Hylkeet ovat myös syy, miksi kuka tahansa ei saa rantautua Kallbådanin majakalle. Kallbådanin luoto kuuluu hylkeidensuojelualueeseen. Kannan säilymisen kannalta on tärkeää, että hylkeillä on sopivia makoilupaikkoja, jossa he voivat olla rauhassa.
Kun kiersimme hiljalleen majakkaa ympäri, nämä ihanat veijarit seurasivat perässä. Niitä oli veneen joka puolella. Sielä täältä tasaiseen tahtii nousi päitä. Voi kun olisin tiennyt tapaamisestamme, olisin ottanut silakoita mukaan =D. Näiden söpöjen nappisilmien kera toivotan teille suloista viikonloppua!
torstai 9. lokakuuta 2014
Kallbådan
Se ei lieneen enään kenellekkään epäselvää, että allekirjoittanut on aivan majakkahullu ihminen. Olemme ystäväperheen kanssa monesti haaveilleet siitä, että olisi mukava lähteä käymään Porkkalan majakalla, Kallbånissa. Itse majakka kun ei oikein ole meidän reittien varrella joten sitä ei näe, siksi sinne pitää mennä vartavasten. Majakka on myös jo niin kaukana merellä, että tuulet pitää olla suotuisat. Luulimme jo, että retki siirtyisi ensi kesään, kunnes yllättäen lauantaina ilmojen herra suosi meitä ja kipparini järjesti meille uskomattoman elämyksellisen päivän. Menimme kahdella venekunnalla ensin yöksi Lähteelään ja starttasimme sieltä aamulla kahdeksan aikaan.
Aamu alkoi pienellä tihkusateella ja sumulla. Minua jännitti kovasti, että valkeneeko päivä lainkaan. Silti vatsanpohjassa kutkutti jännitys siitä, että vihdoin pääsisin näkemään unelmieni majakan ihan oikeasti! Tuuli oli yhtä tuuni kuten oli ennustettukin, hyvä niin.
Ajelimme hiljalleen, jotta päivä ennättäisi valjeta. Aikamme matkattua, sieltä se putkahti sumun seasta esiin! Wow, tuntui niin hyvältä katsella sitä. Kallbådan majakka on merimajakka, joka sijaitsee Kallbådanin matalalla kallioluodolla. Matkaa sinne on Porkkalanniemen kärjestä noin yhdeksän kilometriä etelään. Majakan valo loistaa 21,4 metrin korkeudella.
Majakka on rakennettu suurelle betonisokkelille ja sen sisällä on varastotiloja. Majakan muu osa on rakennettu tiilesta ja ulkorunko on valettu rautabetonista. Vahvat rakenteet ovat tarpeen, sillä majakka sijaitsee "ei misään" ja koska siellä ei ole saarten suojaa, voi tänne käydä myrskyllä kovatkin laineet.
Tällä parvekkeella minäkin istuisin mielelläni ja katselisin merimaisemia =).
Päivä pysyi utuisena, mutta onneksi ollessamme majakan edustalla, pilvet hieman repeilivät ja saimme vilahduksen sinisestä taivaasta. Merta on majakan ympärillä todella silmänkantamattomiin.
Kallbådanin rakentamiseen on käytetty Mäkiluodon linnoituksesta purettuja kiviä. Majakan rakennustyöt valmistuivat 1920 vuoden lopussa ja valo sytytettiin sinne samana vuona joulukuussa. Majakka on rakennettu korvaamaan Rönnskärin majakka, joka sijaitsi liikaa sisäsaaristossa. Kallbådanin valmistuttua, sammutettiin valo "Rönskästä".
Sokkelissa sijaitsevien varastotilojen lisäksi majakassa on ensimmäisessä kerroksessa konehuone ja työpaja. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa sijaitsee asuintiloja. Majakalla on ollut asutusta aina talvisotaan saakka. Majakan vartijoita oli majakalla myös toisen maailmansodan aikaan ja heidän lisäksi siellä oli sotaväkeä mm. tähystys- ja ilmantorjunta tehtävissä.
Lilluimme veneellä majakkaa ympäri ainakin pari tuntia, emmekä olisi millään malttaneet lähteä pois. Bongaatko viimeisestä kuvasta merestä "pallo"? Kyseessä ei ole verkonmerkki, vaan siitä mikä on kyseessä, saatte lukea lisää seuraavassa postauksessa =D.
Aamu alkoi pienellä tihkusateella ja sumulla. Minua jännitti kovasti, että valkeneeko päivä lainkaan. Silti vatsanpohjassa kutkutti jännitys siitä, että vihdoin pääsisin näkemään unelmieni majakan ihan oikeasti! Tuuli oli yhtä tuuni kuten oli ennustettukin, hyvä niin.
Ajelimme hiljalleen, jotta päivä ennättäisi valjeta. Aikamme matkattua, sieltä se putkahti sumun seasta esiin! Wow, tuntui niin hyvältä katsella sitä. Kallbådan majakka on merimajakka, joka sijaitsee Kallbådanin matalalla kallioluodolla. Matkaa sinne on Porkkalanniemen kärjestä noin yhdeksän kilometriä etelään. Majakan valo loistaa 21,4 metrin korkeudella.
Majakka on rakennettu suurelle betonisokkelille ja sen sisällä on varastotiloja. Majakan muu osa on rakennettu tiilesta ja ulkorunko on valettu rautabetonista. Vahvat rakenteet ovat tarpeen, sillä majakka sijaitsee "ei misään" ja koska siellä ei ole saarten suojaa, voi tänne käydä myrskyllä kovatkin laineet.
Päivä pysyi utuisena, mutta onneksi ollessamme majakan edustalla, pilvet hieman repeilivät ja saimme vilahduksen sinisestä taivaasta. Merta on majakan ympärillä todella silmänkantamattomiin.
Kallbådanin rakentamiseen on käytetty Mäkiluodon linnoituksesta purettuja kiviä. Majakan rakennustyöt valmistuivat 1920 vuoden lopussa ja valo sytytettiin sinne samana vuona joulukuussa. Majakka on rakennettu korvaamaan Rönnskärin majakka, joka sijaitsi liikaa sisäsaaristossa. Kallbådanin valmistuttua, sammutettiin valo "Rönskästä".
Sokkelissa sijaitsevien varastotilojen lisäksi majakassa on ensimmäisessä kerroksessa konehuone ja työpaja. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa sijaitsee asuintiloja. Majakalla on ollut asutusta aina talvisotaan saakka. Majakan vartijoita oli majakalla myös toisen maailmansodan aikaan ja heidän lisäksi siellä oli sotaväkeä mm. tähystys- ja ilmantorjunta tehtävissä.
Lilluimme veneellä majakkaa ympäri ainakin pari tuntia, emmekä olisi millään malttaneet lähteä pois. Bongaatko viimeisestä kuvasta merestä "pallo"? Kyseessä ei ole verkonmerkki, vaan siitä mikä on kyseessä, saatte lukea lisää seuraavassa postauksessa =D.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)