tiistai 15. elokuuta 2017

Kuivastu sadam

Oltuamme merellä seitsemän tuntia ja ajettuamme reilut 88 merimailia saavuimme Muhun saarelle Kuivastun satamaan. Olemme käyneet aikaisemminkin samassa satamassa tankkaamassa miehistöä ja venettä. Tällä kertaa kello oli sen verran paljon, että päätimme jäädä satamaan yöksi. Tankkasimme veneen valmiiksi satamakapteenin avustuksella, ennen kuin kiinnitimme sen laituriin.






Satama on mukavan suojaisa. Satama rakennuksen yläkerrassa sijaitsee pieni ravintola, joka oli onneksi vielä auki, sillä koko meidän venekunnalla alkoi olla jo nälkä. Pitkän merimatkan jälkeen on ihanaa istua valmiiseen pöytään. Minun suosikkini on Seljanka keitto ja täällä se oli todella hyvää.


Satamarakennuksen yhteydessä on pieni kioski, josta saa välttämättömiä päivittäistarvikkeita ja odotustila lauttamatkustajia varten. Lautta Virtsusta käy rannassa melko tiuhaan, mutta siitä ei ole mitään haittaa vierasvenesatamalle. Aallot jäävät aallonmurtajan toiselle puolelle. 




Tällä kerralla satamassa oli ylimääräisiä pajamajoja sillä seuraavana päivänä sinne oli tulossa 150 Muhu Väina regattalaista. Kun juttelin satamakapteenin kanssa, että kuinka meinaatte saada tänne mahtumaan 150 venettä, hän totesi rauhallisesti, että ei ne mahdukaan =D. Osa jää ankkuriin meren lahdelle sataman läheisyyteen. Onneksi me olimme jatkamassa matkaa seuraavana aamuna!






Kuivastun satamassa satamamaksuun kuului vesi, sähkö, wc ja suihkutilat sekä sauna. Pyykkikoneen käytöstä perittiin pieni erillinen maksu. Tilat olivat uudehkot ja viihtyisät.






Täällä tuoksui kesä! Viron luonto on erityisen ihanaa sillä luonnossa on paljon niittyjä ja luonnonkukkia. Vedin tuoksua nenääni ja tunsin rentoutuvani joka vedolla enemmän ja enemmän. Tallinnan vilinän jälkeen oli aivan ihanaa olla jo lähellä luonnonhelmaa.

4 kommenttia:

  1. Taas niin ihanan aurinkoisia kuvia! Miten teidän reissuilla voi aina olla noin aurinkoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.., itseasiassa meidän lomalla paistoi paljon aurinko =D. Saaristossa ja merellä on yleensä aurinkoisempaa kuin mantereella.

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar15 elokuuta, 2017 16:11

    Tuo teidän vene on oikea silmänilo satamassa kuin satamassa. Ja totta on mitä Pasi Lepola tuossa yllä totesi: teidän reissuilla paistaa aina aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Palvelijatar =D. Aurinkoa tosiaan oli mukavasti meidän lomalla. Vain yksi sadepäivä ja sen saimme viettää kylpylässä =D.

      Poista