maanantai 21. syyskuuta 2015

Hellsö vierasvenesatama - Kökar

Kerroin jo aikaisemmin, että Kökarista löytyy kolme vierasvenesatamaa. Tässä esittelyssä nyt se kolmas. Kävimme pyöräilemässä päivän aikana myös siellä.




Hellsön vierassatama sijaitsee Väster i Sundet lahdessa, Luoteis-Kökarissa. Venepaikkoja on satamassa kaikkiaan kuusikymmentä poijukiinnityksellä. Aivan laiturin kupeessa oli kirpputori. Kippari löysi sieltä tosi makeen vanhan verkon, mutta valitettavasti se oli leikelty palasiksi. Mikäli verkko olisi ollut kokonainen, olisi se lähtenyt meidän matkaan.

 


Sataman palveluihin kuuluu vesi, sähkö ja tietenkin wc, suhku ja sauna. Myös täällä satamassa oli polttoaineen tankkausmahdollisus. Mökkejä oli myös vuokralla, joten myös tänne voi majoittua pyörällä ja omalla autolla liikkuvat.






Satamassa ei ollut ruuhkaa, olihan sesongin loppupuoli pian käsillä. Käsillä oli myös päivällisen aika, joten päätimme pysähtyä syömään sataman läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa, Havspaviljongenissa.


Ravintola sijaitsi todella upealla näköala paikalla. Voin vain kuvitella, millaiset maisemat olisivat auringon laskiessa. Varmasti upeat!




Vaikka maisemat olivat upeat, menimme silti sisälle syömään, sillä käsillä oli melko tuulinen päivä, joka tarkottaisi käytännössä sitä, että ruoka jäähtyy nopeasti. Ylipäätän ulkona ruoka jäähtyy nopeammin, saati sitten tuulella.




Täällä söimme parhaat wieninleikkeet, mitä ollaan koskaan ravintolassa syöty! Tässä kohtaa on pakko mainostaa, että minun mielestäni Kippari tekee maailmaparhaat wieninleikkeet itse ja siksi kovin harvoin niitä ravintolassa tilaan, sillä lähes joka kerta petyn. Tämä annos ei tuonnut pettymystä.



Katsokaa miten söpöllä veneellä tuotiin lasku pöytään =D.


Hellsön satama sijatsi myös erittäin kauniilla paikalla. Lisää tietoa tästä satamasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä. Myös täällä voisi seuraavan kerran vierailla veneen kanssa.

14 kommenttia:

  1. Onpas kiva lukea näitä satamesittelyjä - voi sitten tehdä omia rantautumispäätöksiä faktaan perustuen. Yleensä tulee joko pysähdyttyä aina samoissa mestoissa tai sitten nopeasti vain etsittyä netistä perustiedot; nyt pääsen jo kuvienkin perusteella fiilistelemään sataman henkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan tehdä näitä satamaesittelyjä juuri eiryisesti muita veneilijlitä varten. Itse olen aina vähän utelias näkemään paikkoja etukäteen, joten ajattelin, että kun kerran on jossain käyty, niin mukava on näyttää muillekin, millaista siellä oli =D.

      Poista
  2. Kutsuvan näköinen tämäkin satama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, itseasiassa kaikki Kökarin satamat olivat kivoja.

      Poista
  3. Saat kaiken näyttämään niin kauniilta. Joudut varmaan kohta vaihtamaan blongin nimeksi "Toteutan superupeita kuvia" ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan Kökar taitaa olla meillä reissusuunnitelmassa mukana heti ens kesänä. Kiitos näistä tiedoista ja tunnelmista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan =). Voin suositella paikkaa todella lämpimästi. Me viihdyimme siellä mainiosti.

      Poista
  5. Taas pääsin uuteen satamaan tutustumaan! Kaunista, kaunista.

    VastaaPoista
  6. Such a lovely community!
    I'd love to be able to visit there.

    Please come link up at http://image-in-ing.blogspot.com/2015/09/steam-powered-whatchamacallits.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot NC Sue. And yea I'd love to visi on your blog =).

      Poista
  7. Tuo laskuvene on aivan ihana! En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se oli hauska oivallus =).

      Poista