perjantai 25. syyskuuta 2015

Utön majakka

Suomen ensimmäinen valomajakka rakennettiin Utön saarelle vuonna 1753. Se on Suomen vanhin yhä toimiva majakka. Utön majakka oli myös Suomen ensimmäinen radiomajakka. Tuolloin majakkatorni oli pyöreä. Pyöreä majakkatorni räjäytettiin sodassa 1808-09. Nykyinen majakka rakennettiin samalle paikalle 1814.Tuolloin rakennetun majakan neliskulmainen kivimuuraus toimii nykyisen majakan runkona.


Jo ennen vuotta 1753 on Utössä ollut merimerkkinä kivistä ladottu rakennelma 1200-luvulla. 1500-luvula oli masto, jonka päässä oli tynnyri.


Majakkaa on hoidettu eri aikakausina erilaisilla miehityksillä. Ruosin vallan aikana majakkaa hoiti kaksi miestä. Venäjänvallan aikana henkilökuntaa oli huomattavasti enemmän. Majakkamestari oli saaren korkein virkamies. Hänet saatetiin joskus määrätä luotsipiirin päällikön sijaiseksi.




Majakan yhteyteen rakennettiin vuonna 1935 radiomajakka. Tuolloin tornin viereen rakennettiin pieni sähkölaitos. Sähkölaitos oli niin voimakas, että siitä riitti sähköä koko saarelle. Utön  radiomajakka lopetti toimintansa vuonna 1996, jolloin lopetettiin kaikki merenkulun radiomajakat. Aika ja tekniikka oli ajanut niiden ohi. Valtakunnalliseen sähköön Utö ja sen majakka liitettiin 1996.





Majakan valo oli ensin kiinteä, mutta se todettiin aikanaan liian hankalasti havaittavaksi ja tulalle vaihdettiin nykyinen vilkkuva valo vuonna 1906. Utön majakan linssistö on Suomen majakoista kaikkein suurin.



Valolaitetta ja majakan lyhtyosaa on uudistettu useaan otteeseen. Nykyinen linssi on vuodelta 1906. Linssihuoneeseen on yleisölle pääsy vain valtakunnallisena majakkapäivänä.




Majakan kolmannessa kerroksessa sijaitsee kirkko. Sinne oli mahdollista päästä, kun osallistui opastetulle kierrokselle. Voin suositella opastuasta lämpimästi, sillä opas, Hanna Kovanen osasi kertoa todella mielenkiintoisia tarinoita saaren historiasta. Olisin voinut kuunnella häntä koko päivän.
 





Kirkon alkuperäinen sisustus on tehty ennen vuotta 1841. Tuolloin kirkko mainittiin luotsiamiraali Alexander Wallrondsin raportissa. Pappi vieraili saarella vain kaksi kertaa vuodessa. Muina aikoina Utön vanhimmat miehet pitivivät iltahartauden joka sunnuntai. 




Majakan pihassa on ankkuri, joka on peräisin s/s Schwalbe aluksesta. Alus haaksirikkoutui 12.12.1940.






Majakan väritys merkitsee viestilipun kirjainta 'H', joka tarkoittaa luotsia. Utössä toimii luotsiasema. Sen valosignaali on myös morseaakkosten neljä lyhyttä eli 'H'. Majakan sivuista pohjoiseen osoittava seinä on yksivärinen valkoinen. Näin on helppo tarkistaa mereltä käsin, missä päin pohjoinen on.
.

27 kommenttia:

  1. Upea paikka! Yleensä oppaan kanssa saa enemmän irti paikasta kuin paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Opas osaa kerta paljon sellaisia asioita joite ei esim. netistä löydä. Lisäksi tällä oppaalla oli omakohtaisia kokemuksia ja ne on aina kovin arvokkaita.

      Poista
  2. Kiintoisaa kuulla tuosta majakan värin merkityksestä. Todella kaunis paikka ja majakka!

    VastaaPoista
  3. Upeita nämä kaikki Utö postaukses! Tulee niin ikävä tuolle saarelle. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset NJ. Ei muuta kuin tekemään visiitti saarelle =).

      Poista
  4. Kiitos hienosta Utö-tietopaketista upeine kuvineen! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. This square lighthouse I like more than the round lighthouse. The first picture is also quite nice photographed. The beautiful and rich details have been excellent in image. This is really beautiful to see. My compliments.
    **********************
    Tämä neliö majakka Pidän enemmän kuin pyöreä majakka. Ensimmäinen kuva on myös varsin mukava valokuvataan.Kaunis ja rikas yksityiskohtia on erinomainen kuva. Tämä on todella kaunis nähdä. Onnitteluni.

    VastaaPoista
  6. Upea Utö-kertomus. Sulla paistaa ilmeisesti aina aurinko kirkkaalta taivaalta. HIenot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja =). Aurinko paistoi itseasiassa meidän lomalla paljon. Tosin lämpöä hieman hälvensi viileä tuuli.

      Poista
  7. Wautsi wau, mikä tietopläjäys taas. Ja miten upeat kuvat. Kiitos.
    Tuo majakan seinän valkoinen väritys, jotta tietää pohjoisen, oli kiva tieto, vaikka tokko sillä tiedolla mitään teen..
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Orvokki. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka joskus olisit merellä ja pohjoisen tiedosta olisi iloa =D.

      Poista
  8. Hih! Näin sitä tyhmä maakrapu viisastuu :) Komeat kuvat kuten aina.

    VastaaPoista
  9. Todella komea majakka! Malliltaan ehkä hieman tavallisesta poikkeava. En tiennytkään, että majakassa voi olla noin monenlaisia tiloja. Hyvät kuvat ja tekstit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK. Majakoissa on monesti useita huoneita ja osassa majakoista on jopa majakanvartija asunut. Majakat on tosi mielenkiintoisia =).

      Poista
  10. Hieno postaus, todella hieno, kuvineen, kaikkineen!

    VastaaPoista
  11. Taas tosi hieno tietopaketti huikean hienojen kuvien kera, kiitos Katinka! :)

    VastaaPoista
  12. Vau... majakkahullun unelmien täyttymys! :)
    Se Hanna Kovasen majakkakierros on tosiaan loistava - paljon enemmän kuin majakan historia ja tekniset tiedot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli juuri sitä =D. Ja Hanna kierosta voin kyllä suositella kaikille, se oli ihan mahtava.

      Poista
  13. Kävimme viime kesänä saarella, hieno majakka, ja meillä oli kunnia päästä saaren vanhimpaan säilyneeseen saunaan, 1800-luvun puolen välin paikkeilla rakennettu. Ystäväni vaimon suku kotoisin saarelta ja aikoinaan miespuoliset olivat luotseja ja vieläkin hallinnoivat ns pääluotsin taloa sekä sen vieressä olevaa luotsitaloa.
    Itse pidän plogia ; http://sarza2.matkablogeja.fi/
    Kippari

    VastaaPoista
  14. Kävimme viime kesänä saarella, hieno majakka, ja meillä oli kunnia päästä saaren vanhimpaan säilyneeseen saunaan, 1800-luvun puolen välin paikkeilla rakennettu. Ystäväni vaimon suku kotoisin saarelta ja aikoinaan miespuoliset olivat luotseja ja vieläkin hallinnoivat ns pääluotsin taloa sekä sen vieressä olevaa luotsitaloa.
    Itse pidän plogia ; http://sarza2.matkablogeja.fi/
    Kippari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Utö on todella upea paikka. Teillä oli varmasti hieno reissu, kun pääsitte myös vanhaan saunaan =). Minuakin olisi kiinnostanut kovasti. Pitääkin lisätä heti blogisi lukulistalle, sillä kaikki veneilyblogit kiinnostaa kovasti =D.Ihanaa ja turvallista alkavaa uutta vuotta teidän venekunnalle!

      Poista