keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Mangrovejoella

Yksi matkamme kohokohta oli kun menimme ajelemaan mangrovejokia pikin pitkähäntäveneellä. Olimme kipparini kanssa olleet jo häämatkallamme pitkähäntäveneen kyydissä, mutta kippari halusi, että myös juniori pääsee kokemaan sen. Taksikuskimme tiesi oivallisen paikan, missä pääsisi pitkähäntäveneen kyytiin, joten ajelimme sinne.






Ensin maksoimme pienen pääsymaksun ja sen jälkeen lähdimme kulkemaan pienen matkan kävellen kohti mangrovejokia.




Joen varrella oli pieni kahvio josta oli mahdollisuus ostaa mm. juotavaa. Juotavaa oli tarpeeksi, sen sijaan ostimme pussillisen hedelmien "perkeitä" joita veisimme mangrove metsässä asuville apinoille. Jännittävää!




Odottelimme kun meidän vene uittettiin laituriin. Pitkähäntävene on yleisin liikkumaväline Thaimaan saarilla, silloin kun mennään vettä pitkin =D. Nimi tulee veneelle sitä, että sen potkuri on todella pitkän putken päässä moottorista. Itse moottorit ovat usein vanhoja kuorma-auton moottoreita. Tästä syystä ne pitävät hieman meteliä. Veneen kokka on komea ja joskus koristeltu. Siihen on usein kiinnitetty värikkäitä nauhoja ja kukkaseppeleitä pyhittämään veneen henkiä.




Pääsimme kytiin ja kuljettajamme käänsi veneen keulan kohti matkaa. Venettä ohjataan moottorin avulla. Melkoinen pärinä kävi =).




Meitä vastaan tuli toinen pitkähäntävene seurue. Olivat olleet ilmeisesi melomassa, sillä pitkähäntäveneen katolla oli kanootteja.






Matkanteko oli leppoisaa ja maisemat kauniita. Sielu ja silmä lepäsi todella. Toki vatsanpohjassa kutkutti hieman, että koska näkisimme apinoita?




Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä pian alkoi apinoita tulla rantaan. He ovat tottuneet, että kun pitkähäntävenee tulee, tulee sen kyydissä heille makupaloja. Emme ennättäneet veneen kanssa rantaan saakka, kun apinat jo hyppäsivät veteen.


Ja pian oli vene täynnä märkiä apinoita =D. Ja sen jälkeen kävi sellainen sutina, että oksat pois. Jokainen piti huolen siitä, että ennätti ottaa oman osansa pussin sisällöstä. Makupaloja jemmattiin kaikkiin käsiin ja jalkoihin. Ja loppu kädessä eräs apina vei lopulta koko pussin! Suurin osaa apinoista jumttui kipparin syliin istumaan, sillä hänellä oli se pussi =D. Kun kaikki eväät oli jaettu, rauhoittuivat he syömään. Osa meni takaisin rannalle mutta osa jäi veneeseen kaikessa rauhassa nauttimaan tuomisistamme.


Katsokaa noita jalkoja! Ei ihme että apina on hyvä kiipeämään. Nämä apinat ovat makakeja. Makakeja on olemassa eri lajeja ja valitettavasti en pysty sanomaan mihin lajiin nämä kuuluvat. Söpöjä ovat! Vaan silti näitä pitää varoa, sillä osaavat olla näppäriä varastamaan irtotavaroita ja osa saattaa olla jopa vihaisia. Meidän kanssamme veneessä oli kilttejä yksilöitä.






Istuin veneessä keskellä ja ihan viereeni reunalle jäi yksi apina istuskelemaan. Ajattelin, että nyt saan hänestä hyvän lähikuvan ja menin kamerani kanssa lähemmäksi. Apina oli ihmeissään, että mikä aparaatti se tuolla ihmisellä on käsissä ja tuli myös lähemmäksi minua. Lopulta hän työnsi naamansa ihan lähelle ja katsoi kameran vastavalosuojan sisään =D.




Sain makeat narut aikaiseksi. Apina kummasteli kameraani edelleen ja seuraavaksi hän hyppäsi veneen katolle yläpuolelleni ja kurkisteli kameraa sieltä. Uusi kuvakulma tarkastella kameraa, ei mikään tyhmä apia =D.


Tämä ihana äiti poikasensa kanssa pitää esitellä myös teille. Hän kävi myös veneessä hakemassa osansa ihan minun vierestä ja huomasin, että hänellä on ylimääräiset kädet sivulla! Äiti poikasineen ei kuitenkaan jäänyt veneeseen syömään, joten odotin, että hän istahta ja näkisimme suloisen poikasen. Ja tässä hän on, eikö olekkin suloinen!




Aikamme seurattua apinoiden touhua jatkoimme matkaa pitkin mangrovejokia.




Muutama sana mangrovesta. Mangrove on puiden ja pensaiden muodostama tiheä kasvillisuus joka kasvaa erityisesti tropiikissa runsassateisilla aluiella. Kasvualustana on hiekka tai lieju. Mangrovekasvit kuuluvat eri heimoihin ja niille on yhteistä pönkkäjuuret, jotka antavat tukea puulle. Lieju, jossa ne kasvavat on melkein hapetonta, joten siksi puut kasvattavat hengitysjuuria hapen saamiseksi. Mangroven juurakoita käytetään myös koristeena akvaarioissa.




Väri oli kauniin vaaleanvihreä.




Retki oli kerrassaan manio ja veneen liikkuessa tuuli vilvoitti mukavasti kuumassa päivässä. Jos käytte joskus Thaimaassa, suosittelen ehdottomasti pitkähäntäveneen kyytiä ja mangrovejokia. Oli ihana kokemus.

14 kommenttia:

  1. Mahtava kuvasarja, uskomattomia nuo apinat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi =). He olivat todella valloittavia. Heitä olisi voinut katsella vaikka kuinka monta tuntia.

      Poista
  2. Upea kuvasarja!n Suloinen tuo kameraa ihmettelevä apina ja pieni apinavauvakin siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina. Rakastuin ihan näihin suloisiin otuksiin =).

      Poista
  3. Aivan ihania karvanaamoja, tuossa "märkä apina" kuvassa tyypillä on ihan "ostatko hedelmän?" -ilme :D XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He olivat kyllä super suloisia. Heissä on jotain niin inhimillistä.

      Poista
  4. Voi miten hieno retki teillä oli!

    Nuo apinat olivat kyllä hauskoja ja söpöjä. Itse vähän pelkään apinoita, ne tuntuvat vähän arvaamattomilta ja isona laumana pienetkin eläimet vaikuttavat joskus vähän uhkaavilta. Mutta teillä meni kaikki hyvin, joten söpöys ja uteliaisuus olivat päällimmäisinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retki oli yksi parhaimmista reissun aikana. On muuten totta, että vallankin iso lauma mitä tahansa tuntuu uhkaavalta =).

      Poista
  5. Looks like a wonderful place!! Beautiful pictures!

    VastaaPoista
  6. all wet the monkeys are kind of freaky looking. Looks like a lovely trip.

    VastaaPoista