sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Mittatilaus bleiserit ja elefanttisafari

On vielä kaksi asiaa, jotka houkuttelevat turisteja Thaimaassa. Nimittäin elefanttisafarit ja räätälit =D. Myös me käytimme molempia palveluja. Käydäänkö ensin elefanttisafarilla?


Koh Lantan saarelta löytyi kaikkiaan kolme paikkaa, jossa saattoi päästä retkelle elefantin selkään. Jätin tämän postauksen viimeisten joukkoon, sillä en oikein tiedä, mitä näistä loppujen lopuksi ajattelisin. Eläinrakkaana ihmisena, on ihanaa, kun pääsee näin suuren ja omalla tavallaan suloisen eläimen kanssa tekemisiin. Mutta samalla minua surettaa heidän kohtalo. Heitä kyllä ruokitaan ja pestään, mutta minusta vaan ei ole mukavaa, että loppukädessä he ovat muun ajan jalasta kiinni sidottuna samalla paikalla. Mielummin näkisin heidän nauttivan vapaudestaan.






"Lähtölaiturilla" oli pieni valkotaulu, jossa ilmeisesti (kieltä kun en ymmärtänyt) pidettiin kirjaa siitä, montako "keikkaa" kukakin elefantti oli päivän aikanan heittänyt.


Turistien tavoin menimme mekin retkelle elefantin selkään. Ohjaaja ei tullut itse kyytiin, vaan hän huuteli käskyjä tienposkesta. Mietin, että mitä mahtaisi tapahtua, jos tämä suuri eläin saisi päähänsä ottaa hatkat =D. Kyyti oli rauhallista, mutta "kuoppaista". Kiikuimme tuollissa laidasta laitaan ja eteen ja taakse. En suosittele kyytiä kenellekkään, kenellä on selkävamma. Minulla oli jalassa varvastossut ja ohjaaja suositteli jättämään ne "lähtölaiturille", sillä jos tippuisivat matkalla, en niitä pääsisi nostamaan mukaan. Lepuuttelin paljaita jalkojani elefantin selässä. Hänen iho tuntui ihanalta!


Elefantin karva näytää kovin jäykältä ja pistävältä, mutta se ei ollut sitä. Itseasiassa se tuntui mukavan pehmoiselta jalkojen alla.




Koska päivä oli kuuma, sai meidän menopeli välillä kylvyn. Ohjaaja suhkutteli häntä ensin alhaalta ja sen jälkeen saimme letkun ylös ja annoimme elefantille suihkun. Tässä on juniorin vuoro suihkutella.


Jonkin aikaa suihkuteltuamme nosti elefantti kärsänsä ylös. Kipparini laski sinne vettä. Kuullosti ihan kuin olisi laskenut vettä suureen viemäriin. Elefantti laski kärsän ja joi veden ja nosti sen jälleen ylös saadakseen lisää vettä. Minä tosin peittelin jo valmiiksi kameraa, että jos saamme häneltä vesisuihkun =D. Onneksi hän tyytyi vain juomaan.




Reissun jälkeen ostimme muutamalla bathilla ananasta ja palkitsimme elefantin mukavasta retkestä. Juniori sai olla tarjoilijana. Elefantti otti makupalat nätisti kärsään ja laittoi suuhunsa. Ei mennyt kauaa kun kori oli tyhjä =D.





Toinen monissa matkaoppaissa mainostettu asia Thaimaassa ovat räätälit ja se, miten edullista on teettää vaatteita omien mittojen mukaan. Myös Lantan saarelta löytyy monia räätäleitä. Runsas räätäleiden määrä tekee sen, että on vaikea päättää kuka nyt olisi luotettava, kenen laatuun voisi luottaa ja hinta. Kankaiden materiaalit vaihtelevat ja se tekee hintojen vertailusta lähes mahdottoman. Matkatoimistot tekevät muutamien kanssa yhteistyötä.




Työkaverini oli ollut muutama viikko aikaisemmin samalla saarella ja saimme häneltä vinkin Lanta Fashion Suitista. Hän oli teettänyt puvun ja oli ollut hintalaatu suhteeseen todella tyytyväinen. Lisäksi palvelu oli ollut rentoa ja asiallista. Vallankin räätäliliikkeiden sisäänheittäjät osaavat olla välillä todella ärsyttäviä herhiläisiä. Lisäksi Lanta Fashion Suit oli lähellä hotelliamme. Tämä on tärkeää, sillä sovituksessa pitää käydä pari kertaa. Näin saa varmasti oikein istuvan vaatteen itselle.


Me teetimme Kipparini kanssa navy bleiserit ja pari kauluspaitaa kummallekkin. Kipparini oli tilannut meille napit aikaisemmin jenkeistä. Hänen bleiseriin tuli ankkurinapi ja minun bleiseriin majakkanapit, tietenkin =D. Kyllä näillä kehtaa mennä klubeille veneilypäivien jälkeen.


Tilatut tuotteet olivat todella hyvin ja huolellisesti tehtyjä. Olime myös hyvin tyytyväisiä hintaan ja palveluun. Voimme lämpimästi suositella Lanta Fashion Suit räätäliä. Heidät löytää Saladanista soukkialueelta, pääkadulta. Kiitos Steve hyvästä palvelusta, oli mukava asioida kanssasi!


16 kommenttia:

  1. Auf einen Elefanten Reiten ist sicher sehr interessant schöne Bilder
    von den Tieren.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Marvelous photos of that sweet elephant and the Taylor shop.

    VastaaPoista
  3. Symppis elefantti, mutta tosiaan huolestuttaa niiden olot.

    VastaaPoista
  4. Sama juttu. Minua surettaa katsella myös vangittuja elefantteja. Noita asioita ajattelen viimeksi, kun kiertelin eläntarhassa.
    Elefantilla on niin kiltin näköiset silmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elefantti on todella jotenkin sympaattinen eläin. Jännittävää, että noin iso alistuu ihmisen tahtoon.

      Poista
  5. Hieno eka kuva fantista.
    Olette te sitten niin hienoja uusissa vetimissä, kun rantapaviljongeissa liikutte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D testattiin jo eilen vetimiä kun Kipparini vei minut italialaiseen ravintolaan syömään =D.

      Poista
  6. Varsinaisia eleffanttimakroja nuo ylimmät. :) Olen kerran päässyt silittäämään tuollaisen kärsää. Älykkäitä otuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat todella ihania ja sympaattisia eläimiä =).

      Poista
  7. Las fotos son maravillosas, me gustan.
    Me gusta que usted refrescara al elefante, es un buen gesto, un gesto de amor.
    Ojalá estuvieran libres, pero la vida es así...

    Un beso enorme y gracias por el paseo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thanks a lot for your beautiful words =).

      Poista
  8. Huu, oikeesti pääsitte norsujen kyytiin. Nyt oon kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti voin kertoa, että se oli sairaan pelottavaa =D.

      Poista