perjantai 4. syyskuuta 2015

Maarianhaminan merenkulkumuseo

Voin tunnustaa, että en ole ihan hirmuisen innokas museoissa vierailija, mutta merimuseot ovat sellaisia, joita en jätä väliin mistään hinnasta. Maarianhaminan merenkulkumuseo sijaitsee läntisen sataman vieressä.


Museoon pääsee sisään rakennuksen molemmilta puolilta.




Ennen varsinaista näytelytilaa oli pieni museokauppa, josta sai ostaa muistoksi merellisiä tuotteita. Me hankimme pari ankkurikoukkua. Aina on ripustuskoukuille tarvetta =D.


Täällä myytiin myös majakkamukeja, joita minulla onkin kotona hyvä kokoelma, kiitos oman Kipparini, joka minua lahjoo niillä. Hän totisesti tietää, mistä narusta vedellä =D. Ja sitten sisälle näyttelyyn. Samalla sisäänpääsymaksulla pääsi sisälle merimuseoon ja museolaiva Pommerniin.




Merenkulkumuseo oli rakennettu kolmeen eri kerrokseen, joista löytyi yhteensä kolmetoista eri kokonaisuutta: Talonpoikaismerenkulku, maapallon ympäri, viimeiset purjealukset, elämää laivalla, kuriositeettien kabinetti, merellinen Maarianhamina, Navigointi, A.I.C.H Kap Horn, laivanrakennus, meriturvallisuus, koneellinen merenkulku, erikoisnäyttely ja Rubyn leikkihuone lapsille. Tästä leikkihuoneesta pitää mainita, että samaan tilaan oli järjestetty wc, imetystuoli ja pikkuinen keittiönurkkaus, jossa oli mikroaaltouni lasten ruokien lämmitystä varten. Miten hienosti ajateltu! Erikoisnäyttelyssä oli tänä vuonna (2015) teemana "matkalla Chiiffin ja Sally Jonesin kanssa".




Lapset oli huomioitu museossa muutenkin hyvin, sillä he saivat kassalta tehtäväpaperin. Museoon oli laitettu erilaisia rastejat, jotka tuli löytää tai niissä piti suorittaa joku tehtävä. Kun palautti täytetyn paperin kassalle, sai yllätyspalkinnon. Kun museossa näki sinisen kyltin, jossa luki "rör och gör", oli tiedossa jotain mukava, mitä sai itse kokeilla. Tällaisia kaikkien museoiden tulisi olla.


Museon näyttelyt oli koottu hyvin ja siellä riitti ihasteltavaa paljon. Ei voinut muuta kuin ihailla, millaisilla välineillä sitä on ennen vanhaan pärjätty vesillä. 


Tämä oli erään merimiehen koti. Minusta tässä oli hausaa, miten monta minulle lapsuudesta tuttua asiaa sieltä löytyi =D.


Itse ihastuin ehkä eniten näihin vanhoissa purjelaivoissa olleisin keulakuviin. Nämä olivat aivan ihania! Keulakuvat veistettiin tyypillisesti puusta ja ne esittivät yleensä naista tai eläintä. Keulakuva sijoitettiin purjeveneeseen keulapuomin alle. Museossa oli kerrottu jokaisen keulakuvan tarina, missä se oli valmistettu ja mitä laitaa keulakuva oli koristanut. Huomatkaa, että joukossa oli myös miespuolinen keulakuva.






Museolaiva Pommernin alkuperäinen keulakuva on näytillä museossa ja itse museolaivassa sijaitsee siitä hyvin tehty kopio. Keulakuva esittää Mnemeniä, muistinrunotarta ja se on valmistettu Skotlannissa 1903.






Varaa museovierailulle aikaa paljon, sillä vaikka äkkiseltään näyttää, että tämähän on nopeasti läpikäyty, löytyy aina vain lisää ja lisää nähtävää. Tarinoiden äärelle on mukava pysähtyä. Itselläni meni myös tovi, kun yritin parkkeerata rahtialusta simulaattorilla satamaan. Välillä laituri kolisi, ei ollut helppoa ei =D.






Merenkulkumuseo on avoinna ympäri vuoden, ja museolaiva Pommern toukokuusta syyskuuhun. Lisää tietoa merenkulkumuseosta voi lukea heidän nettisivuilta täältä.

10 kommenttia:

  1. Oi oi oi, olipa ihana museovierailu. Kuviesi terävyys ja suoruus on aivan fantastista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja. Kuvattavaa siellä olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta en alkanut kaikkia kuvaamana, olisi mennyt koko päivä aikaa =D.

      Poista
  2. Kiitos museoesittelystä! En minäkään mikään museoafriikki ole, mutta jotkut kiinnostaa kovastikin. Merimiehen kodissa oli paljon meidänkin lapsuuskodista tuttuja tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Marle =D. Museossa on mukava käydä silloin kun aihe oikeasti kiinnostaa =D:

      Poista
  3. This museum is really worth a visit!

    VastaaPoista
  4. Hyvä ja hieno valo kuvissa. Tälläiselle maakravulle tekee ihan hyvää tutustua vaikka näin kuvien välityksellä merimuseoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry. Katsottavaa museossa riitti todellakin myös maakravuillekkin =).

      Poista
  5. Tykkäsin myös tästä Maarianhaminan merenkulkumuseosta ihan valtavasti. Se on ehkä paras merenkulkumuseo, jossa olen käynyt. Näyttelyiden sisältökin oli hieno, mutta myös kaikki esillepano ja vierailijoiden huomioiminen teki vaikutuksen. Suosikkejani olivat merirosvolippu, kaukomaiden satamista mermiesten tuomat eksoottiset esineet sekä nuo kauniit keulakuvat. Kaikki näyttelyt, jotka kuvaavat miten entisaikaan merellä ollessa elettiin kiinnostavat myös aina.

    Taidan käydä siellä ensi vuonna uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli minunkin suosikki. Ja sama juttu, että menen kyllä käymään seuraavallakin kerralla. Ehdottomasti paras merimuseo.

      Poista