torstai 17. syyskuuta 2015

Kökarin Pyhän Annan kirkko

Yksi saaren kauneimmista nähtävyyksistä oli ehdottomasti Hamnön saarella sijaitseva Pyhän Annan kirkko. Kirkko on pyhitetty Jeesuksen äidinäidille, Pyhälle Annalle.




Kirkko on tehty pääosin harmaakivestä. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1769 ja se valmistui 1784 vanhan luostarikirkon raunioille. Kirkko on tiettävästi Kökarin kolmas. Rakennustöiden edetessä poiketiin työn kulussa ja vanhan luostarikirkon raunioiden kiviä hyödynnettiin mahdollisuuksien mukaan.


Kirkon etuovella molemmilla puolilla kukkivat ruusut kauniisti.


Kirkko oli sisältä kaunis ja valoisa. Istuma paikkoja on kaikkiaan 250 henkilölle. Kirkon alttaritaulun on maalannut G. Sveidelin vuonna 1804 ja sen aiheena on Ehtoollisen asettaminen.






Kirkon urut on rakentanut J.A. Zachariassen vuonna 1911.


Kirkon pihapiirissä seisoo vuonna 1846 rakennettu puinen kellotapuli.






Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla merenrannalla. Maisema oli aivan huikea!




Kirkon ja rannan välissä sijaitsi vanha hautausmaa.




Kirkon vieressä oli Franciscuksen kappeli. Kappelin sisällä oli esillä vanhoja historiallisia tavaroita ja kaunis vanha alttari.








Mikäli joskus menet vierailulle Kökariin, käy ehdottomasti katsomassa tämä kirkko. Itse kirkko on näkemisen arvoinen, mutta niin on myös sen ympärillä oleva luonto.

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirkko oli todella kauniilla maisemapaikalla =).

      Poista
  2. Todella kauniita kuvia ja tuo kirkko on kaunis. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta tykkään käydä kirkoissa, koska usein ne ovat todella kauniita paikkoja ja arkkitehtoonisesti ja historiallisesti mielenkiintoisia paikkoja. Ja taas opin jotain uutta. En tienyt, että Jeesuksen isoäiti oli Anna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, en sinäänsä ole kovin uskonnollinen vaikka kunnioitankin sitä. Mutta kirkoissa on aina mukava käydä =).

      Poista
  3. Olipas hieno kirkkoesittely. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Sait todella hienot sisäkuvatkin!
    Kuvasin kesällä ystäväpariskunnan häitä, oli kirkas auringonpaiste ja kirkko oli vaalea, siinä oli haastetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Kirkas sää ja kirkkaat sisätilat on kuvaamisen kannallata todellakin ne kaikkein haastavimmat. Samoin kuvan käsittelyssä =).

      Poista
  5. Kaunis kirkko! Ja näkee kyllä että on vanha paikka.

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis kirkko ja maisemat ovat todellakin huikean hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko oli todella upealla paikalla. Sitä mereltäkin käsin ihailtiin kunne jouduttiin siihen aallokkoon =D.

      Poista
  7. Hieno kuvaraportti jälleen kerran. Tuo pieni hautausmaa näyttää karun kauniilta upeassa auringonpaisteessa, mutta voin kuvitella kuinka kuvauksellinen se olisi aamu-usvassa! (Toivottavasti ei tullut tuplana, google ryppyilee)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi =). Tosiaankin, aamu-usvassa tuo hautausmaa olisikin todella upea, mystinen =D.

      Poista
  8. Upea kirkko kauniissa ja karussa maisemassa. Teit taas upean esittelyn.

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis kirkko ja upeat maisemat.

    VastaaPoista