perjantai 18. syyskuuta 2015

Sandvikin vierasvenesatama - Kökar

Kökarissa on kaiken kaikkiaan kolme vierasvenesatamaa. Kävimme pyöräretkellämme tutustumassa myös Sandvikin satamaan. Samalla saimme vähän istahtaa ja nauttia välipalaa.


Vierasvenesataman lisäksi Sandvikissä on myös leirintäalue. Tämä vanha vene ohjasi oikeaan paikkaan. Tien varrella oli monia hyviä telttapaikkoja tarjolla. Pyörällä retkeilevät (ja autollakin) vink vink =D.


Vierasvenepaikkoja on kaikkiaan viisikymmentä ja satamassa on poijukiinnitys.


Sataman rannassa oli huikea upea kallio. Kalliolla lepäili vanha alus. 




Satamasta löytyi todella hyvät palvelut. Normaalin vesi, sähkö, polttoaine, wc ja suihkutilojen lisäksi satamavierailla on oikeus huoltorakennuksen ja siellä sijaisevan itsepalvelukeittiön ja oleskeluhuoneen käyttöön.


Kyllä täällä kelpaa kokkailla vaikka vähän isommallekin porukalle. Samoja tiloja käyttävät luonnollisesti myös leirintäalueen asiakkaat.Wc tilat olivat todella siistit ja vessoja oli useampi.


 Oleskelutilasta löytyy mm. pelejä ja kirjanurkkaus.


Ihastelin tätä grillipaikkaa, miten nerokkaasti se oli tehty. Katoksessa on kuusi hiiligrilliä, jossa valmistaa ruokaa.


Satamasta löytyi kahvila, jossa söimme maittavat kinkkupiirakat salaatin kanssa. Pyöriä voi vuokrata myös täältä. Sataman alueella oli lapsille leikkipaikka ja matala uimaranta.




Satamakonttorista sai ostaa myös elintarvikkeita. Tarjolla oli jälleen uskomattoman monipuolinen valikoima kun vertasi sitä myyntipinta-alaan! Kaikkea tarpeellista oli tarjolla.


Tämä satama oli myös todella viihtyisän näköinen, joten se voisi olla seuraavalla kerralla vierailun kohteena veneen kanssa. Tämä kallio lumosi minut täysin! Lisää tietoa Sandvikin vierasvenesatamasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä.

26 kommenttia:

  1. Vitsi miten kivoja kuvia ja mahtava tuo venekyltti! Ihan huippu. Ihania tunnelmia, kummasti iski kesää ikävä. <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Kyllä sitä ihan itsekin täällä kaiholla huokailee kesän perään kun katselee ja käsittelee kuvia. Ihanaa viikonloppua myös sinulle =).

      Poista
  2. Oikein kutsuva näköinen tuo kauppatiski! Kesää tulee ikävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä meni todella liian nupeasti, ikävä on =).

      Poista
  3. Kyllä onkin upea kallio! Tuo puoti on siis niin ihana kaikkine tarpeellisine tavaroineen. Värikkäät pyörät erottuvat hyvin. Kauniita kuvia jälleen, kiitos niistäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marle. Kallio suorastaan lumosi minut =).

      Poista
  4. Oikein toimivalta, viihtyisältä ja houkuttelevalta näyttää. Kohta paremmin varusteltu, kuin konsaan matkailuautoilla ja -vaunuilla liikkuvien leirintäalueet. Tosin hyviähän nekin ovat.
    Raikkaan näköinen paikka.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa seurata venematkaasi. Upeita kuvia. Saat Suomen näyttämään niin hienolta.

    VastaaPoista
  6. Noi pyörät ovat todella ihanan värikkäitä ja toi laiva kalliolla on todella kaunis, vaikkakin hieman huonossa kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laivalla ei ole enään merelle menimistä =D.

      Poista
  7. Teillähän on ollut oikein Kökarin rengasmaka ;)

    Sandvik on tosiaan meidän suosikki Kökarissa <3 Siellä on ollut hyvin kansainvälistä meininkiä aina kun olemme olleet. Kallio ja iltavalo ovat ihanat. Sandvikin suojaisella lahdella yöpyy usein myös ankkuroijia. Kaupassa ja sen satamatoimistossa on ollut jotenkin erityisen ystävällinen palvelu :) Taitaa pysyä jatkossakin meidän vakkaripaikkana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rengasmatka todella. Pyöräiltiin koko päivä niin, että takapuoli oli hellänä =D. Me meinataan myös seuraavalla kerralla mennä Sandviikiin vuorostaa, paikka näytti todella mukavalta.

      Poista
  8. Näyttääpä todella mukavalta koko paikka. Ja kiitos vinkistä, mainio leirintäalue :) Mutta olikohan siellä mökkejä myös..? Me mukavuudenhaluiset keski-ikäiset kun emme kuljeta telttaa mukanamme.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en bongannut mökkejä, mutta sain kommentteihin tiedon, että nukkumismökkejä löytyy =).

      Poista
  9. Oi aika ihana tuommoinen pikku ruokaputiikki. Olisipa ihana asua tälläisessä paikassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putiikissa oli todella uskomattoman monipuolinen valikoima sen kokoon nähden.

      Poista
  10. Hello Katinka,
    Very wonderful shots!! So amazing.
    Nice that boat on the dry.

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen paikka, ja taatusti kameran käyttäjän unelma.. :) Upeat kuvat.
    Iloisen väriset pyörät ja hauskaa, että ne on kaikki erivärisiä.

    VastaaPoista
  12. Siellä on myös siistejä nukkumismökkejä. Hyvä paikka ja olemme käyneet veneellä monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, minulta jäi jotenkin mökit bongaamatta kokonaan =D. Paikka näytti todella viihtyisältä.

      Poista