maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tykkisluuppi Diana

Vietimme Kipparini kansa viime viikonloppua Suomenlinnassa. Oli luvattu aurinkoa, ja sitä saatiinkin, mutta sen höysteeksi saimme myös todella vilpoista tuulta. Heti kun löysi tuulettoman paikan (joita ei muuten montaa saarella ollut) oli lämmintä. Yritin pidätellä itseäni kameran kanssa, sillä kovalevyt suorastan pursuavat kuvia Suomenlinnasta. Ilokseni löysin kuitenkin aivan uuden kuvauskohteen, tykkisluuppi Dianan! Oli ihanaa nähdä tämä laiva valmiina, sillä pari vuotta sitten pääsimme näkemään, kun sitä tungettiin ulos veistämöltä. Kuvia löytyy täältä.




Tykkisluuppi on alus, jota voidaan purjehtia tai soutaa. Se on varustettu kahdella mastolla ja 15 airoparilla. Rungon pituus on kaksikymmentä metriä ja leveys neljä ja puoli metriä. Jotta tällä komealla aluksella voidaan soutaa, tarvitaan siihen 60 soutajaa. Tällaisia aluksia käytttiin sodassa 1700-luvun lopulla, olihan laiva varustettu kahdella 24-naulaisella kanuunalla ja neljällä parrastykillä.




Tämä uusi tykkisluuppi on tehty laiva-arkkitehti Fredrik Henrik af Chapmanin tekemillä piirustuksilla. Lisää tietoa on saatu myös Ruotsin laivaston piirustuskonttorin vanhoista asiakirjalähteistä. Aluksen rakentamisessa on käytetty perinteisiä rakennusmateriaaleja ja menetelmiä. Juuri tämä tekee minusta aluksesta arvokkaa. Se on juuri sellainen kuin se on silloin aikanaan ollut.


Toki alukseen on jouduttu laittamaan muutamia nykyaikaisia juttuja kuten pelastuslautat, sillä tällä ihanalla aluksella pääsee purjehtimaan 1700-luvun tyyliin. Matkustajien turvallisuus tulee taata vaikka sitten haluttaisiin kuinka päästä tuohon aikakauteen sisälle.




Jos laivaan onkin jouduttu lisäämään nykytekniikka, takaa laivan henkilökunta puolestaan 1700-luvun tunnelmaa pukeutumalla tuon ajan mukaisesti. Niin on komea sulka hatussa, että. Tänä kesänä (2015) järjestettävien yleisökierrosten aikataulut voit tarkistaa täältä. Kierros lähivesillä ei ole myöskään hinnalla pilattu, aikuiset maksavat 30 euroa ja lapset 18 euroa. Laivaan mahtuu kerrallaan 35 matkustajaa.






Tykkisluuppi oli luonnollisesti täynnä upeita kuvattavia yksityiskohtia. Menen joka kerta ihan sekaisin kun näen näitä =D.








Ihanaa, että perinteitä vaalitaan tällä tavalla. Eikö olekkin kaunis alus! Joku päivä pitää kyllä mennä itsekin kyytiin.

14 kommenttia:

  1. Hienot kuvat tästä upeasta aluksesta. En ole moneen vuoteen käynyt Suomenlinnassa.

    VastaaPoista
  2. Mikä kaunotar!! Siinä on niin paljon kauniita yksityiskohtia että vähemmästäkin sekoaa ;)
    Upeita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Ansku, meinasi mennä kyllä kuuppa ihan sekaisin =D.

      Poista
  3. Wau! Airoja mekin olisimme tarvinneet muutama viikko sitten Atlantilla, kun tyyni yllätti. Mutta ihan 60 ei olisi mahtunut kyytiin! Kauniita kuvia ja ihania puisia yksityiskohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Annika =). Airoista olisi varmasti iloa ollut tuolloin. Wow, olet ollut Atlantilla, upeaa. Kävin piipahtamassa blogissasi ja palaan sinne ehdottomasti ajan kanssa uudelleen =).

      Poista
  4. Kuvasi tekevät kunniaa upealle alukselle.

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis laiva. Pitää kyllä päästä joskus sen kyytiin.

    VastaaPoista
  6. Totta puhut ja näytät, on todella kaunis alus. Eikä kuvasikaan jää jälkeen, nekin on upeita.

    VastaaPoista