tiistai 7. heinäkuuta 2015

USS Jason Dunham

Tämä blogi alkaa kohta muistuttamaan laivojen bongauspäiväkirjaa, mutta en malta olla esittelemättä teille tätä. Sunnuntaina kun ajelimme Kipparini kanssa Suomenlinnasta kotisatamaan, hän bongasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain laivaston ohjushävittäjän USS Jason Dunhamin. Alukselle on annettu nimi Irakin sodassa kaatuneen ansioituneen Yhdysvaltojen merijalkaväen korpraalin mukaan.


Alus oli kiinnitettynä laituriin Länsisatamassa. Vierailulla oli sopiva ajankohta, sillä Yhdysvallat juhlivat lauantaina itsenäisyyspäivää, ”Fourth of July” . Pituutta aluksella on 155 metriä ja se on rakennettu teräksestä. Voimanlähteenä on 100 000 hevosvoimaa tuottavat kaasuturbiinit jotka takaavat yli 30:n solmun vauhdin. Apua, sehän kulkee nopeammin kuin meidän vene!




Miehistöä aluksessa on 380 henkeä, sitäkin enemmän kuin meidän veneessä =D. Aseistus koostuu ohjuksista, tykeistä, konekivääreistä ja torpedoista. Mukana on myös kaksi helikopteria. Jason Dunham on suhteellisen uusi alus sillä se otettiin käyttöön viisi vuotta sitten vuonna 2010.




USS Jason Dunhamin kotisatama on Norfolk Yhdysvaltojen Virginiassa ja se on  Arleigh Burke -luokan hävittäjä. Kyseinen luokka on ainoa tällä hetkellä Yhdysvaltojen merivoimien käytössä oleva hävittäjäluokka. Luokkaan kuuluvia aluksia on 62 kappaletta.


Komea ja kunnioitusta herävättävä alus totisesti =).

16 kommenttia:

  1. Impressive photos! Really nice setting with the clouds above.

    VastaaPoista
  2. Kunnioitusta herättävä alus totta tosiaan! :)

    VastaaPoista
  3. Wau, laivabongari on täällä päässä kateudesta kalpeana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D itsekin tässä jo harkitsen laivabongauksen aloittamista =).

      Poista
  4. Kävipä teillä tuuri, ei tällaista ihan joka päivä bongaakaan. Upean komea alus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kävi, alus oli Suomessa vain viikonlopun ajan.

      Poista
  5. Harvinainen bongaus. Melkoinen alus.

    VastaaPoista
  6. Laivat ovat upeita! Niissä on paljon yksityiskohtia, ei kai niihin voi kyllästyä koskaan. :)

    VastaaPoista
  7. Komea on alus. Kyllä kaikki omaa tarkoitustaan varten tehdyt rakennelmat oli käyttötarkoitus sitten mikä tahansa, ovat komeita.

    VastaaPoista