maanantai 25. elokuuta 2014

Kihnussa aika pysähtyy

Kihnu on pikkuinen saari Riianlahdella noin 41 kilometriä Pärnusta. Saaren pinta-ala on 16,38 neliökilometriä, sen pituus on seitsemän kilometriä ja leveys 3,3 kilometriä. Saarella asuu noin 600 asukasta. Kihnu on hyvin tasainen, joten sen kauniiseen luontoon voi tutustua heposti pyöräilemällä. Myös me vuokrasimme pyörät koko päiväksi, jopa juniorille löytyi oikean kokoinen ajopeli.


Saarella sijaitsee neljä kylää; Lemsi, Linaküla, Rootsiküla ja Sääre Venesatama sijaitsee juuri Lemsissä ja sitä kautta kulkee liikenne mantereelle. Saaresta pääsee lautalla Pärnuun ja Munalaidiin.


Kihnun saarella oli aivan ihana luonto. Kun ajelimme pyörillä, tuoksuivat metsät ja niityt hurmaavasti. Saarella kasvaa paljon katajaa ja sieltä löytyy myös muuala Eestissä harvinaista vesitatarta. Kihnu ja sen viereiset luodot ovat linnuille tärkeitä pesimispaikkoja. Ja mikä parasta, saaren ympärillä olevilla luodoilla on paljon hylkeitä!


Koko saarella on suurin sallittu ajonopeus 50 km /h, joten täällä ei hurjastella. Lisäksi "taajama-alueilla" saa ajaa vain 30 km/h. Ja melko hyvin noita rajoituksia noudatettiin. Kihnussa oli mukava ajaa polkupyörällä, sillä ei ollut ylämäkiä eikä sitten puolestaan myöskään alamäkiä. 








Kerroin edellisessä postauksessa, että saarella pääsi liikkumaan lavakuljetuksella. Eli istumaan vaan kuorma-auton lavalle ja menoksi. Sen lisäksi yksi suosituimmista kulkupeleistä olivat tällaiset "akantappovaunulla" varustetut mopedit. Osa oli tuunattu itse. Näissä kulki mukana käteväst niin pienet kuin suuret ostokset tai muu perhe =D.







 
Saarelta löytyy useampikin kauppa. Lähin oli vain puolentoista kilometrin päästä venesatamsta. Tämän kaupan yläkerrasta löytyi ruokaravintola, jonne oli tulossa bändi soittamaan illalla. Tarjolla olisi siis ollut myös livemusiikkia!




Puodeille oli tyypillistä, että tavarat olivat suurimmaksi osaksi tiskin takana ja myyjä antoi tuotteet pyydettäessä. Minä pähkäilin, kun halusin ostaa paahtoleipää ja pytäessäni leipää myyjä tarjosi minulle tummaa leipää, että mikä se vehnäjauho olikaan... ai niin nisujahu leib, ja avot, heti tuli oikeaa leipää =D. Otin sen mitä ensimmäiseksi tarjottiin, sillä kielitaitoni ei riittänyt pyytämään sitä, jossa olisi hieman enemmän siemeniä puhumattakaan, että olisin alkanut valkkaamaan leipien parastaennen päiväyksiä. Valikoima oli laaja, melkein mitä vain löytyi, jopa kangasta.








Ajelimme pyörillä saarta ristiin rastiin ja pysähdyimme välillä tutustumaan paikkoihin ja ennen kaikkea juomaan, sillä päivä oli helteinen. Meille sattui todella hyvät lomasäät, sillä vain kolmena päivänä satoi neljän viikon aikana, ja silloinkaan ei koko päivää. Aurinkoa oli yllin kyllin tarjolla.




Koska saarelle pääsee myös autolla mm. Pärnusta, on Kihnussa monia majoitusmahdollisuuksia ja jopa leirintäalue. Näihin kannattaa tutustua netistä ja varata etukäteen yöpymissijaa, mikäli mielii saarelle tulla.










Kihnu oli minulle meidän loman ehdoton kohokohta. Rakastuin saareen ihan silmittömästi. Mikäli kaipaat aitoa luontoa ja rauhaa, lähde käymään Kihnussa. Täällä tuntuu aika oikeasti pysähtyvän.

14 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia aivan vieraasta kulttuurista ja maisemista. Oli mukava olla mukananne pyöräretkellä.
    Tuollainen "tuotteet tiskin takana" -kaupat on enää muisto vain omassa mielessä, mutta täällä siis arkea ja totta. Tosi ihastuttava kauppa. Mutta kieletaidottoman on varmaan tosi vaikea ostaa mitään (oikeaa), jollei sormi osoita just oikeaa kohdetta :) Ja akantappomenopeli on mainio. ja talot on älyttömän ihania.
    Olet kuvannut myös ihania pieniä yksityiskohtia.
    Kiitos taas kerran kivasta matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Orvokki! Paikka hurmasi minut täysin ja hullaannuin siellä kameran kanssa ihan totaalisesti, sillä tässähän ei ollut vielä kaikki kihnusta, lisää on tulossa =D.

      Poista
  2. Kuten edellisessä postauksessasi, tässäkin niin upeita ja mielenkiintoisia kuvia Kihnusta!
    Hienoa mainosta saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Paikka oli ihana, toivottavasti moni sinne joskus pääsee vierailulle.

      Poista
  3. On aika todella pysähtynyt. Joskus mummollan lähikauppa oli juuri tuollainen, että kaikkea mahdollista nuppineulasta sirkkelinteriin asti sai kaupasta, mutta kaikki piti pyytää kauppiaalta. Voin kuvitella, että rauha ja hiljaisuus on todella läsnä tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli juuri kuten kuvailit. Ennen kaikkea ihmisten kiireettömyys pisti silmään. Saattoviat jäädä tien risteykseen vaihtamaan kuulumisia =).

      Poista
  4. Miten saitkin saaren näyttämän isommalta kuin se onkaan. Hienoja kuvia! Tykkäsin noista menopeleistä erityisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Kihnu on pieni saari jolla on iso sielu =).

      Poista
  5. Super-kesäisiä kuvia, melkein tunsin niiden niittyjen tuoksun :) Tuo tiskin takaa ostostestelu toi mieleen mummolan kyläkaupan kauankauan sitten... Hauskoja muistoja... Tuonne eivät ole ilmeisesti mönkijät vielä rantautuneet, koska rakentelevat itse lavoja mopoihinsa... hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos merenneito! Nyt kun mainitsit, en tosiaan nähnyt mönkijöitä siellä =). Upeaa, että jossain osataan olla niin luonnossa ja rakastaa rauhaa.

      Poista
  6. Mahtava, upean valokuvauksellinen paikka kuvailla, minä olisin tuolla varmaan kamerani kanssa ihan hepakassa ja hyperaktiivinen. :D Kiitos tästä hienosta matkakuvaraportista jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Pasi. Luulen, että olisit saanut kameran kanssa hepuli, sillä minä sain, tässähän ei ollut vielä kaikki Kihnusta =D.

      Poista
  7. Milenkiintoinen postaus:)
    Ja aivan upea kuva mäntymetsästä, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Ne mäntymetsät olivat uskomattoman upeita. Niitä olisi voinut ihailla vaikka kuinka kauan =).

      Poista